"Elle a deux passions : moutons et dormir."

Päivän parhaat :

1) True Bloodin seuraavan jakson traileri. Myönnän muuten olevani paha ihminen ja letkuttavani sarjan Ameriikoissa ilmestymisen tahtiin. Sekopäinen sarja on se. Pitäisiköhän vielä Nelliinan tapaan hankkia kirjatkin? Olisin utelias näkemään jutuista sen alkuperäisenkin puolen.

2) Cassius : Toop Toop. Papukaijamerkki sille, joka tuosta vain tunnistaa minkä tuotteen mainoksissa tämä pyöri pitkään.

3) Kemopetrol : Child is my name.

4) Anis : Cergy. Lauluäänellä kaveria ei juuri ole siunattu, mutta onpahan... persoonallinen. Joka tapauksessa pari vuotta takaperin Ranskan ympäriajon teemana soinut Cergy on oivallinen rakkaudentunnustus tuolle Pariisin esikaupungille, ja ihan selkeä "kesäbiisi".

Arf. Kesä ja kadun vierellä asuminen eivät ole paras mahdollinen yhdistelmä. Nukun ihan käsittämättömän huonosti, kun on kuuma ja sitten jos avaa ikkunan, melua ja pakokaasun hajua. Onneksi pihan puolen ikkunat voi pitää auki yötäpäivää.

Mikähän idea siinä on ollut alunperinkin laittaa keittiö pihan puolelle ja makuuhuone antamaan kadulle? Joku mies arkkitehtinä.

Meillä oli puolalaisia vieraita maanantai-iltana, Hospitality Clubin kautta. Olivat tulossa liftaten espanjasta ja jatkamassa samalla tavoin takaisin kotiin. Ilta oli oikein mukava, mutta yö oli vielä kehnommin nukuttu, kun ei viitsinyt olla ovet auki ja alasti. :D Olin sitten eilen töissä kuin zombie. Nyt menee vähän paremmin. Kuusi tuntia melkein keskeytyksetöntä unta on enemmän kuin kolme.

Pitäisi varmaan siirtyä valeriaanan ja kamomillan hyötykäyttäjäksi.

Nizzan vanhan kaupungin sydämessä sijaitseva Place Rossetti on aukio, jolle on ihan mahdotonta neuvoa ketään. Paras ohje sen löytämiseen lienee "kävele vanhan kaupungin läpi, päädyt sinne jossain vaiheessa". Aukiolta löytyy sievän kirkon lisäksi kuitenkin toinenkin helmi: puolisentusinaa eri jäätelökauppiasta, joista yksi saa paikallisetkin pysähtymään, niin kesällä kuin talvella.

Fenocchio hallitsee yhtä aukion kulmista, ja edessä on aina jono. Vaikuttavasta ihmismäärästä ei silti pidä häkeltyä, tötteröään ei joudu koskaan odottamaan paria minuuttia pidempään.

Nopean palvelun lisäksi Fenocchion valtteja ovat itse tehty jäätelö (kaikki jäätelökauppiaat eivät tokikaan myytäviään itse tee) ja tietenkin valikoima. Pakastearkusta löytyy tavallista vaniljaa, kahvia, mansikkaa ja seitsemää sorttia suklaita, mutta myös kaikki mahdolliset hedelmät, mandariinista omenan kautta viikunaan. Ja tietenkin erikoisuuksia: inkivääriä, laventelia, coca-colaa, orvokkia... ja niitä todella erikoisia, kuten oliivia, tomaatti-basilikaa tai olutta. Kaikkiaan tarjolla on noin 90 eri makua.

Hinnat ovat kohtuulliset, verraten siihen mitä täällä saa monesti jäätelöstä maksaa. Yhdessä pallossa nimittäin on ihan mukavasti jäätelöä, ja paljon kahta palloa enempää ei kannata kerralla ahnehtia.

Nizzan-loman ehdoton pysähtymispaikka siis.

[Kuvat: candyschwartz, CC BY 2.0 ja Laurent Martinez, CC BY-NC-SA 2.0 ]

Olen tässä parina männäpäivänä viritellyt kuntoon erään tekeillä olevan Blogspotin blogin ulkoasua. Tytöt halusivat kaiken minimiinsä. Selkeyttä, yksinkertaisuutta ja vähemmän on enemmän -meininkiä. Mutta nätti se on.

Tuli suorastaan hinku pikkuisen päivittää omankin blogin ulkoasua, kunhan tässä joudan. Elementti kerrallaan. Karsia turhaa poies.

Karitsa ei liity asiaan mitenkään, kunhan on söpö.

Sitten asiaan. Tein eilen ostoksen, jota en ole koskaan aiemmin tehnyt. Kloriittia siivoustarkoitukseen. Yleensä välttelen kaikkia vahvoja ja minulle turhia kemikaaleja, mutta nyt vanhat, valkoista kulunutta emalia olevat amme ja keittiön allas veivät voiton. Niitä ei saanut tahroista puhtaaksi millään muulla. Tai noh, amme ei puhdistu täysin vieläkään, mutta ainakin olen yrittänyt parhaani.

Javel vaan haisee aika synkeälle. Ei minua kloorin haju sinänsä häiritse, sen verran monta vuotta olen uimahalleissa hengannut, että siihen on tottunut. Se vai ei kuulu kotiin. (Uimahalleista tuli mieleen, että Jyväskylän Aalto Alvarissa lomalla pistäytyminen toi hetkellisesti hirveän hingun takaisin altaan laidalle. Vielä kun taikoisi aikaa ja lisämotivaatiota.)

Muutenkin olen ihan hajunatsi. En ole sinänsä virallisesti allerginen hajusteille, en edes yliherkkä (mitä nyt tuikeimmat saavat aikaan päänsäryn), mutta inhoan liiallista hajustamista muuten vain. Ihmisnenä on kuitenkin hassu asia: miten joku haju, joka on yhden mielestä miellyttävä, voi toisesta olla ihan karmea?

Minä esimerkiksi pidän bensiinin hajusta. En nyt kuitenkaan tietenkään alkaisi imppailemaan sitä vakinaisesti (jätän ne hommat muille), mutta se on hassun miellyttävä. Kun taas vastaleikattu ruoho... jos esimerkiksi työpaikalla ajetaan nurmea ikkunan alta, minun on pakko sulkea ikkuna. Meteli on hyvä tekosyy, mutta oikeasti leikatun ruohon haju on yksi vatsaakääntävimpiä tietämiäni.

Sen takia en erityisesti tykkää kokata pakastepinaattiakaan. Nimittäin jossain vaiheessa sulatus-kypsytysoperaatoita pakastepinaatti lemuaa ihan leikatulle nurmelle. Hyiyäk. Muut saavat kokata, minä vain syön.

Makaa leikkaamattomassa ruohossa hän.

Naisihminen ei myöskään saisi myöntää puoli-inhoavansa vauvojen hajua. Semmoista ihon ja hien ja puklun sekoitusta. Vielä ihmisvihollisemman kuvan antaa itsestään, kun toteaa, että vanhukset ne usein vasta pahalle haisevatkin! Ei olisi minusta lasten- tai vanhustenhoitajaksi, vaikka geriatrisessa sairaalassa työskentelenkin...

Mitkä ovat lukijoideni inhokki- ja suosikkihajuja?

Mmmmh, kelit alkavat olla juuri täydelliset meressä lojumista varten.

Etenkin eilen, kunhan rannalle vain muisti mennä ihmisten aikaan, eli ei ennen kolmea iltapäivällä. Siinä vaiheessa päivän pahin kuumuus on jo ohi, mutta aurinko lämmittää vielä tuntikausia. Mukaan iso hattu ja sanaristikkolehti, mitäpä sitä muuta tarvitsee.

Tai, noh, oikeastaan tarvitsee. Teimme viikonloppuna kaksi olennaista rantahankintaa. Uimakengät ja sukellusmaskin. Ensimmäiset ovat suorastaan mukavuuskysymys näillä kivisillä rannoilla. Ei tarvitse pelätä koko ajan loukkaavansa jalkojaan tai liukastuvansa kivillä.

Sukellusmaskin myötä taas huomasin, että meressä on kiljoona kalaa! Sehän on ihan vallan elävä akvaario! Siellä on muitakin kaloja kuin särkiä ja ahvenenpoikasia! Isoja ja pieniä, ruskeita, vihreitä ja raidallisia. Meduusoja en onneksi nähnyt. En ole asian suhteen niin vauhko kuin paikalliset.

Suosittelenkin muuten tänne lomalle eksyviä ihmisiä hankkimään ehdottomasti joko tuollaiset "surffilautakengät", tai sitten jonkilaiset halvat urheilusandaalit tai muovitossut uimista varten. Etenkin lapsille. Ja heille myös sukellusmaski, tai ainakin uimalasit. Tai oikeastaan kenkien tarve riippuu siitä mille kulmaa Rivieraa työntyy: Antibes'n satamasta länteen päin alkavat hiekkarannat. Siitä itään on kiveä ja kalliota. Jännittävä luonnonilmiö.

Meitä lähimmältä rannalta otetut kuvat ovat jo jostain viime huhtikuulta, siksi niin tyhjää. Eilen en sattuneesta syystä rahdannut kameraa mukaani.

Suomen rannoilla on ollut synkkä viikonloppu. Muistattehan siis, että lapsia, tai aikuisiakaan ei parane jättää valvomatta veteen, oltiin sitten järven tai meren rannalla. Ja kannattaa myös lukea, kuinka hukkuminen ei itseasiassa yleensä näytä hukkumiselta. Siinä vaiheessa kun tajuaa, että jotain on pielessä, on yleensä jo liian myöhäistä.

Kuitenkin, mukavaa kellumista helteen lämmittämissä vesissä kaikille!

...oli eilen. Niin, SE neljästoista päivä.

Varsinaista juhlaa ja hulinaa. Ulkosavolais-ranskalaispariskunta nukkui kuin härskit sillit lähelle puoltapäivää, siirtyi sitten yhteen läheiseen satamakaupunkiin, ja sieltä jalan toiseen läheiseen satamakaupunkiin. Matkalla pariskunnan vaaleampi-ihoinen osapuoli (lue: minä) meinasi käräyttää käsivartensa ja läträsi masentavan paksua saksalaista kinder-extra-wasserfest -aurinkorasvaa joka paikkaan.

Puolitoista litraa vettä vaatinut kävelymatka päättyi eräälle St-Jean-Cap-Ferrat'n rannoista, jolla tapasimme nizzalaispariskunnan, joka ei lätrännyt aurinkorasvan kanssa. Koko kööri harrasti ilta-auringossa nukkumista (kuola valuen, tietysti) ja siirtyi sitten syömään kanatuorejuustopiirasta Nizzan sataman lähettyvillä sijaitsevaan sekasortoiseen kaksioon. Tämän kaiken aikana Pariisissa satoi enemmän kuin yleensä koko kesäkuussa.

Rivierassa on etunsa.

Yritimme myös kovasti mennä katsomaan ilotulitusta, mutta laiskuus iski. Ja kun sataman ja ilotulituksen välissä oli vuorenmöhkäle, meille saakka kaikui vain maailmanlopun jytinä.

Olin huono bloggari: en ottanut yhtään kuvaa näkemättömästä ilotulituksesta, kanatuorejuustopiiraasta, rannalla bongatusta venäläisistä stringuikkareista tai paljaista rinnoista, siitä hyyyyvin karvaisesta miehestä puhumattakaan. En kuvannut myöskään kinder-extra-wasserfest -aurinkorasvaani, mutta se näyttää vähän tältä (kaikkihan ovat uteliaita).

Täällä edetään kuin aattopäivää.

Näillä keleillä ei voi kuin ihmetellä, mikä kumma on saanut Suomen julistautumaan itsenäiseksi keskellä pimeintä talvea? Eikö se olisi paljon mukavampi pönöttää sankarihautojen vierellä vaikkapa heinäkuussa?

Niin, huomenna on siis le 14 juillet, tahi "the Bastille Day", kuten enklanninkieliset sen yleensä tuntevat. Kansallispäivä siis. Presidentinlinnassa juhlimisen sijaan täällä sekoitetaan uusi vuosi ja juhannus: istutaan piknikillä rannassa, joen varrella, tai jonkin puun alla ja katsellaan ilotulituksia.

Vuosi sitten tähän aikaan olimme muuten Pariisissa, katsomassa U2:sta stadionilla ja ihmettelemässä ilotulitusta Eiffel-tornin juurella noin kiljoonan muun ihmisen kanssa. Muutamaa päivää myöhemmin toteutin päähänpistoni, kun töiden ja asunnon etähaku ei oikein onnistunut ja pakkasin teltan Méganeen muuttamaan kauas etelään. Paljon sitä ehtii vuodessa tapahtua.

Täällä ampuvat ilotulituksia vähän joka kaupungissa. Suurimmassa osassa lähikunnista tänä iltana, Nizzassa sitten huomenissa, ilmaiskonserttien kera. Cannesissa aloittavat Pyroteknisen festivaalin, joka viimekesäisten kokemuksieni mukaan on melekoisen komia. Että juhlia voisi vaikka pitkän kaavan mukaan jos lomaa olisi. Ja monet ottavatkin pari päivää vapaaksi, huominen tosiaan kun on pyhäpäivä.

[Kuva: Flou-Net, CC BY-NC 2.0]

Pohjoisessa (tai vielä pohjoisemmassa) asumisen jälkeen hämmästyttää aina yhtä paljon se, kuinka hirveästi täällä on tapahtumia kesällä. Jotakin ihan jokaiselle päivälle. Jos ei just Nizzassa, niin riittää että siirtyy junalla 20 minuutin verran suuntaan tai toiseen. Ilmaiskonsertteja, maksullisia sellaisia, katutaidetapahtumia, kirpputoreja, urheilua, näyttelyjä...

Turisti pyörittää taloutta ja pää on pyörryksissä vähän molemmilla.

Meillä töissä saa CE:n kautta ostettua vähän halvempia lippuja sinne sun tänne, joten eilen löysimme sisäisen lapsemme ja lähdimme käymään Aquasplash -vesipuistossa, joka sijaitsee ihan viimekesäisen leirintäalueeni nurkilla.

Paikka oli oikein kesäinen, tosin aavistuksen verran pienempi kuin olin odottanut. Ja puku- ja saniteettitilat olivat jokseenkin... ranskalaista standardia, eli vähän ällöt, mutta muuten paikka vaikutti siistiltä. Liukumäet olivat hauskoja, tosin, kuten oletettavaa on heinäkuisena lauantaina, vähän joka paikkaan sai jonottaa melkoisen paljon. Yksi mäistä oli semmoinen, etten enää lähde, vaikken kovin heikkosydäminen olekaan. Ymmärsin heti miksi sitä ei suositella sydänvaivoista kärsiville...

Ja toisesta sain takapuoleeni tennispallon kokoisen mustelman. Kummasti siellä vain viihtyi lähes koko päivän, lähtiessämme tajusimme, että lähes viisi tuntia oli kulunut.

Lapsille tarkoitetun Ile aux pirates'n kuva lainattu tourmagazine.fr -sivustolta

Vinkiksi: mene heti aukeamisaikaan aamusta, varaa heti paikalle päästyäsi seurueelle aurinkotuolit varjopaikasta (aurinkoon pääsee aina, varjopaikkoja on puolenpäivän jälkeen vaikea löytää), ja siihen oheen paljon vettä ja pari pyyhettä. Paremmillekin saattaa iskeä heikkous, paljaspäisenä ja aurinkolaseitta, ne kun eivät liukumäissä ihan kätevimpiä ole.

Päivän ei-vesipuistollisena vaatetuksena vapaiden kesäpäivieni univormu: mustat shortsit ja harmaa toppi. Noissa shortseissa elin koko viime kesän, nyt käytän viikonloppuisin kun eivät oikein töihin sovellu. Töihin saa pukeutua, viikonloppuisin on ihana vain mennä kätevimmän mukaan.

Kuva ei muuten ole eiliseltä, vaan viime viikonlopulta, Antibesin sunnuntaikävelyltämme.

Aedes Albopictus.

Eikö kuulostakin ihan kukalta? Kyseessä ei vain harmikseni ole mikään viaton kukka, vaan hyttynen, joka kansanomaisemmin tunnetaan nimellä moustique tigre, tai ulkosavolaisittain tiikeri-itikka.

Tiikeri-itikka on pieni ja pesiytynyt trooppisten maiden lisäksi myös tänne Ranskan eteläosiin. Paljoahan niitä ei ole, ainakaan Suomeen verrattuna, silloin tällöin nitistää yhden verisen yksilön olohuoneesta.

Mikä on paljon inhottavampaa, on se, että tiikeri-itikka saattaa kantaa ikävää vitsausta joka taannoin karkoitti Réunionin saarelta kaikki turistit ja taisi tappaakin muutaman. Vitsauksen nimi on chikungunya (äärimmäisen helposti lausuttava...)

Kyseessä on kuumetauti, joka sopivasti osuessaan saattaa nostaa muutaman päivän kuumeen, kovan päänsäryn, näppyläistä ihottumaa ja nivelkipuja, jotka saattavat jatkua viikkoja, kuukausia tai vuosia sairastamisen jälkeenkin. Ranskassa ei ole vielä todettu yhtään tapausta, mutta wikipedian mukaan Etelä-Italiassa sairastettiin epidemia muutama vuosi taaksepäin.

Aedes Albopictus, lähteenä Wikipedia.

Euroopan maat ovat varsin turvallinen matkakohde, mutta Etelä-Euroopassa lomailevan kannattaa olla varuillaan, jos hyttysen piston jälkeen nousee kova kuume. Sikalentsun sijaan kyseessä saattaakin olla tiikeri-itikkarutto.

Sarjassamme "Stazzy-täti askartelee!" eli "Kummiakin asioita tapahtuu joskus".

Kohta on joulu. Tai noh ok ei ihan vielä sentään, mutta häitä ja rippijuhlia riittänee.
Ihmisen on siis tarpeellista osata paketoida lahja. Ihan iisiä kun lahjana on kirja, mutta entäs jos antaa vaikkapa lumikengät? (Esimerkkejä elävästä elämästä...)

Silloin on ihmisyksilö pulassa.

Vaan eipä hätää, Stazzy-täti näyttää uskollisille lukijoilleen ihan kädestä pitäen, miten tehdään näpäkkä lahjarasia.

1. Tarvitset paperia (lahjapaperia, tavallista paperia tai kartonkia, käyttötarkoituksen mukaan). Stazzy-täti teki säilytysrasian työpöytänsä laatikkoon, eli esimerkkinä on palanen violettia kartonkia. Tarvitset myös sakset ja teippiä tai nitojan.

2. Leikkaa paperista neliö. Lopullisen rasian leveys on noin kolmasosa neliön sivun leveydestä.

3. Taita paperi kulmikkain molempiin suuntiin niin, että syntyy ristikko, ja sitten kukin kulma ristin keskelle.

4. Toim.Huom.: Lopputuloksen kannalta on tärkeämpää mätsätä viivat kuin kulmat kohdilleen, kuten kuvasta näkyy.

5. Taita sitten kukin kulma vastakkaisen kulman alapuolelle syntyneen taitteen kohdalle.

6. Nyt sinulla on arkki täynnä pieniä neliöitä. Rasian pohja muodostuu neljästä keskellä olevasta neliöstä. Leikkaa siis kahdelta vastakkaiselta reunalta viillot pohjan kulmiin saakka. Neljä viiltoa siis kaikkiaan. (Piirtelin laatikkooni katkoviivoja tarpeellisille kohdille.)

7. Nyt sinulla on arkki jossa on erikokoisia sivulärpäkkeitä. Taita kahden suuremman sivulärpäkkeen kulmat sisään...

8. ...ja nosta sitten taitettujen osien reunat ylös.

9. Nyt alkaa hurja ja vaikea kokoamisvaihe! (Eipäs pelotella, ei se oikeasti niin vaikeaa ole.)
Nosta molemmat äskettäin taittamasi reunat pystyyn, pujota vastakkaiset lomittain ja kiinnitä teipillä (tai jos olet laiska kuten minä usein, nitojalla).

10. Nosta sitten vielä auki olevat lärpäkkeet rasian sisään, ja kiinnitä pohjaan teipillä (tai sillä nitojalla...)

11. Ja avot! Niin on rasia-asia valmis! Kannen voi sitten valmistaa aavistuksen verran suuremmasta paperinpalasta.

Stazzy-täti kiittää tarkkaavaisuudestanne, ja lupaa palata asiaan vielä ennen joulua lahjapussin muodossa.