Arvioita kirjasta

Muualla sanottua:

Kastanjan lukupäiväkirja: ”Carole kirjoittaa viehättävästi ja elävästi. Tulen tyttäriä on ihana kirja. En ole suuri romantiikan ystävä, mutta silti on sanottava näin: ihana kirja. Ehdottomasti yksi vuoden mieleenpainuvimmista lukukokemuksista.”

Kulttuuri kukoistaa: ”Tulen tyttäriä on kova ja kaunis satu naisena olemisesta. Se on myös ainoa pitkiin aikoihin lukemani fantasiakirja, ja yllätti todella myönteisesti. [- – -]
Carolen teksti on täynnä pieniä yllätyksiä ja viisauksia, joista osa menee ohi vauhdikkaasti etenevää tarinaa ahmiessa. Huolella rakennettua ja viimeisteltyä tekstiä on mukava lukea, ja viihdekirjaksi se sisältää sen, mitä pitääkin: rakkauksia ja petoksia, huumoria ja jännitystä, tilanteita ja niiden päätöksiä. Mieleen tuli Kaari Utrio, jonka viihdekirjojen maailma perustuu tiukasti todellisuuteen, mutta on nykylukijalle yhtä tuntematon ja kaukainen kuin Nelvikan kylä. Samaa lempeyttä naisia kohtaan, romanttista perusvärettä ja tekstin vetävyyttä olen Carolen kirjassa näkevinäni.”

Maijan ilmestykset: ”Joka tapauksessa, ehdottoman onnistunut esikoinen ja sopii varmasti niin fantasian kuin rakkausromaanienkin ystäville, sekä sellaisillekin, kuten minä, jotka yleensä eivät näille genreille syty.”

Päiväunien salainen elämä:Tulen tyttäriä oli minulle miellyttävä lukukokemus. Kirja on ihanan lämminhenkinen, maanläheinen ja kaikinpuolin helppolukuinen. Tarinahan on romanttinen kertomus, joka sijoittuu fantasiamaailmaan. Sen suurempaa maailmanpelastusjuonta ei ole, vaan kokonaisuus on henkilövetoinen.
Kirjassa on jotain samanlaista kuin Jane Austenin tuotannossa. Sankarittaret etsivät rakkautta, mutta arjen käytännöllisyys on ajattelussa vahvasti mukana. Vaihtoehtoja mietitään ilman hermoja raastavaa angstia, eli aiheeseen on astetta kypsempi ote. Romanttisissa kirjoissa tuppaa olemaan paljon ärsyttäviä piirteitä, mutta tässä kirjassa en joko huomannut niitä, tai ne eivät vain haitanneet lukemista.
Pidin erityisesti siitä, miten homopareihin suhtauduttiin fantasiamaailmassa tismalleen samoin kuin heteroihinkin. Tuntuu että keksityissä fantasiamaailmoissakin nojataan aika usein oman maailmamme ennakkoluuloihin, vaikka olisi mahdollista aloittaa puhtaalta pöydältä. Naarnin ja Emman vastoinkäymiset johtuvat ihan muista asioista ja hyvä niin.”

Vinttikamarissa: ”Fantasiagenressä Tulen tyttäret sijoittuu ehkä genren viihteellisempään päähän, mutta oikeastaan vain juonenkäänteidensä takia, eikä siksi, että romaani olisi kerrontatavoiltaan tai teemoiltaan jotenkin köykäinen. Tarinassa on feministinen ote, mutta kirjaa lukiessa välittyy vahvasti tunne siitä, että tarina on kerrottu ensisijaisesti tarinankerronnan ilosta eikä siksi, että lukijalle haluttaisiin syöttää jokin suuri syvällinen teema tai uusi tapa katsoa maailmaa. Tulen tyttäriä on rehellistä, kostailematonta ja viihdyttävää fantasiaa, joka on tarpeeseen näin synkkänä, marraskuisena iltana. En yleensä ole kirjasarjojen suuri ystävä, mutta Tulen tyttärien maailmasta ja henkilöistä voisin lukea toisenkin romaanin.
Suosittelen Maria Carolen Tulen tyttäriä helposti lähestyttävän fantasiakirjallisuuden ystäville. Kirja sopii mielestäni luettavaksi niin aikuisille kuin nuorillekin lukijoille.”

Kirjavinkit: ”Elämä, joka vie mennessään, halusi tai ei. Tuloksena on viehättävä, miellyttävä ja romanttinen tarina. Tästä kirjasta jäi hyvä mieli.”

Pähkinäkukkula: ”Kirjassa ei pelasteta maailmaa suurelta hirviöltä tai käydä lopullisen pahuuden voittavaa sotaa. Tulen tyttäret on henkilövetoinen tarina. Oman maailmansa historiankirjoitetuksessa sen tapahtumiin tuskin edes viitattaisiin. Kirjan sivuilla sen sijaan herätetään henkiin pieni, mutta kuitenkin niin suuri ja lämmin kertomus. Ihastuin sen kerrontaan sekä hahmoihin, joista löytyi sopivasti särmää.
Minusta oli ennen kaikkea hienoa lukea, miten Maria Carole käsittelee tässä kirjassa rakkautta. Naarni ja Emma ovat naisia, kun taas Livialle kelpaa miehinen tuki ja turva. Eikä sillä ole yhtään mitään väliä: henkilöiden sukupuolta ei korosteta romanssien missään vaiheessa eikä siitä tehdä juonellista dilemmaa. Ei ole tarvetta valistaa ketään, erikseen. Tarina itsessään puhuu jo kauniisti yhdenvertaisuuden puolesta. Ehkä se on kirjailijan tietoinen kannanotto, ehkä ei. Jos on, niin se on onnistunut. Kun rakastaa, niin saa rakastaa. Piste.”

Tuomas Saloranta: ”Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta, ja valittamisen aiheita sai kaivella aika pitkällä tikulla. Maailma ei anna vähänkin enemmän fantasiaa lukeneelle mitään varsinaisesti uutta, mutta noin muuten tarinan pienimuotoisuus ja henkilö- ja ihmissuhdelähtöisyys tekee piristävän poikkeuksen fantasiagenren mahtipontisuuteen. Carole ei myöskään sorru tässä genressä nykyään jo turhankin trendikkääseen synkkyyteen, nihilismiin ja kidutuspornoksi yltyvään väkivaltaan, vaan ajoittaisista tummemmista hetkistä huolimatta perussävy pysyy positiivisena ja elämänmyönteisenä. Romantiikka ja erotiikkakin on toteutettu hyvällä maulla, lukijaa ei uiteta siirapissa vaan rakkausasioita kuvataan miellyttävän vähäeleisesti, jopa realistisesti, ja väistämättömissä seksikohtauksissa kamera kääntyy kohti kesätaivasta hyvissä ajoin ennen kuin lipsahdettaisiin myötähäpeän puolelle. Pakko on erikseen kehaista vielä sitä, että tämä tosiaan on yksittäinen omillaan toimiva kirja eikä julmetun pitkän sarjan aloitusosa. Fantasiagenren möhköfanttitautia vastaan on taisteltava aina kun saa tilaisuuden!
Fantasian ja romantiikan ystäville tätä voi siis ehdottomasti suositella. Minä en erityisemmin pidä kummastakaan, ja viihdyin silti.”

Himekamin kirjoja: ”Upea teos, joka alun kankeudesta päästessään vetää mukaansa ja suorastaan nautin kirjasta. Aina kun meinasi edes vähän tulla tylsää tapahtui juonenkäänne, joka tehokkaasti esti edes ajatusen tylsistymisestä. Kirja on tasapainoinen, eikä yliammu mitään, joka tekee siitä aidoimpia kirjoja joita pitikään aikaan olen lukenut, vaikka se onkin fantasiaa!”