Lanu-viikon otteita

Tällä viikolla vietetään Kirjan vuoden lasten- ja nuortenkirjallisuuden viikkoa. Tampereelle ovat ihan pystyttäneet kirjallisuusfestivaalinkin, Kirjalitan, aiheesta.

Minä tuon kasaan oman heinänkorteni koostamalla tähän kasaan muutamia sanoja syksyn aikana lukemastani lasten- ja nuortenkirjallisuudesta.

merosvolat

Kansi: Tuuli Juusela

Siri Kolu – Me Rosvolat

Me Rosvoloita on kehuttu, kuvattu ja näytelty laajalti, enkä kirjan luettuani ihmettele ollenkaan miksi. Romaani kertoo tarinan kymmenvuotiaasta Vilja-tytöstä, joka kesälomamatkallaan päätyy Rosvoloiden perheen kidnappaamaksi. Ensijärkytyksen jälkeen Vilja alkaa nauttia olostaan rosvoperheen seurassa.

Hulvaton Me Rosvolat on ehkä lastenromaani, mutta siinä riittää sisältöä aikuisellekin lukijalle. Sivuja on tarpeeksi, niin että kyllä kirjaan saa yhden illan sujuvasti kulumaan. Romaani ei aliarvioi lukijaa, ja käänteet koukuttivat yllättävänkin tehokkaasti. Tässä on tilkka tervettä anarkiaa, henkilöitä joilla on kullakin selkeästi oma luonteensa, ja jopa jonkinlainen opetus, joka ei tunnu osoittelevalta opetukselta. Aika monesta selvitään (perheessäkin), kun pidetään yhtä.

Suosittelisin Rosvoloita alakouluikäiselle, joka jo lukee melko hyvin. Tekstiä on kohtuullisen paljon. Tai sitten yhdessä hekotettavaksi iltasaduksi.

Kansi: Gennadi Kalinovski Suomennos: Martti Anhava

Kansi: Gennadi Kalinovski
Suomennos: Martti Anhava

Eduard Uspenski – Fedja-setä, kissa ja koira

En varmaankaan ole ainoa ihminen, jonka lapsuuteen olennaisena osana kuuluivat sanat: – Kuka siellä? – Minä täällä, posteljooni Petshkin, toin teille Pörriäisen.

Minulla on hentoisia muistikuvia siitä, kuinka olen ollut osapuilleen kolmivuotias ja makoillut sängyllä isäni vieressä ja naureskellut Fedja-sedän ja kumppaneiden seikkailuille, Mirri-tädin mukaan nimetylle lehmälle ja traktorille, joka toimii ruoalla. Nyt kun lapsj sai isovanhemmiltaan lahjaksi pokkaripainoksen kirjasta, ahmaisin sen ensin itse ja sittemmin olen lukenut luku kerrallaan iltasaduksi. Juuri sopivan mittaisia lukuja tuommoiselle tirppanalle.

Luin toki kirjan lapsena useammankin kerran ja muistan, että minua kiinnosti Fedja-sedän kyky elää melkein kuin aikuiset. Siinä oli tilkkanen haaveita ja mahdollisuuksia, jotka olivat itselle jonkinlainen utopia. Vaikka toki kirja päättyykin siihen, että Fedja palaa vanhempiensa luo, niin lapselle se oli ikkuna uskallukseen, maailmaan, jossa ei ollut vanhempien asettamia rajoja ja jossa raha-asiatkin hoituvat sillä, että löydetään aarre.

Aikuisena oman hiukkasensa paitsi nostalgiaa, niin etenkin eksotiikkaa tuo vaivaton miljöökuvaus, joka vie pienin vihjein lukijan 70-luvun Venäjälle, jota ei esitetä utopiana, muttei myöskään kauhistuttvana. 70-luvun neuvostoliittolaiseksi lastenkirjaksi Fedja-sedässä ei ole isänmaallisuutta tai vallankumouksellisuutta, siksi se varmaan sensuurin hampaisiin jäikin.

Fedja-setä käveli sisään ja hämmästyi paikan siisteyttä. Kaikki loisti niin kuin kaupunkihuoneistossa. Joka puolella oli kirjakaappeja, nojatuoleja ja pöytiä. Ja keittiö oli vitivalkoinen.

Uspenskin oli tarkoitus tulla vierailemaan tämän vuoden Helsingin Kirjamessuilla, mutta terveydentilansa takia hän ei ilmeisesti pääse paikalle. Harmillista. En varmaankaan ole ainoa, joka oli mieluusti nähnyt vilauksen erään lapsuutensa sankarin isästä.

Jaa eteenpäin...
Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Share on Tumblr
spacer

2 comments on “Lanu-viikon otteita

  1. hdcanis

    Uspenski olisi kyllä ollut hieno nähdä. Minulle Fedja-setä ei ollut niin tuttu lapsena (muistelen kyllä osia siitä kuunnelleeni radiosta tjsp) mutta Alas taikavirtaa oli kova juttu 7-vuotiaana…

    1. stazzy

      Joo, mua suorastaan vähän harmittaa. Olisi ollut syy ryhtyä fanitytöksi ja jonottaa signeeraus.