Upposin vanhaan vaaleanpunaiseen

Olen koettanut viime päivinä/viikkoina saada kasaan kirjoittamisopintoja. Kuten kaikki tietävät, mikään ei ole tehokkaampaa motivointia ihan muun kirjoittamisen pariin kuin keskeneräisenä poltteleva essee tai novellianalyysi.

Olen siis kaiken muun ohessa viettänyt iltojani myös perkaamalla ikivanhaa kässäriä, josta olen nyt päättänyt saada kasaan sellaisen, että sitä ilkeäisi vaikka joskus ehdottaa jollekulle julkaistavaksi. Melkoista hommaa on vanhan uudelleenkäsittely:

1) Tuijota tiedostoa epätoivoisena. Lue palasia sieltä täältä ja ole varma, ettei koko homma kelpaa mihinkään muuhun kuin virtuaalisen saunan sytykkeeksi.

2) Löydä kovalevyltä myöhemmin kirjoitettuja palasia, jotka saattaisivat… ehkä, mahdollisesti… kelvata osiksi kokonaisuuteen.

3) Koe uusi epätoivon hetki: “Jos mä liitän nää tähän, mun pitää aloittaa hela hoito ihan uudesta kohdasta. Mutta kun tää aloitus oli hyvä!”

4) Tulosta kaikki. Ihan kaikki. Kiitä itseäsi siitä, että hankit taannoin lasertulostimen.

5) Levitä se kaikki eteisen matolle. Tuijota kasaa turtuneena. Lue koneella olevaa tiedostoa uudestaan. Lue paperikasaa.

6) Tee vihdoin päätös siitä, mikä noin niin kuin näppituntumalta vaikuttaa kässärin heikoimmalta puolelta. Niitä on kaksi. Ensinnäkin rakenne. Liikaa toimintaa pysäyttäviä takaumia. Aloitetaan sitten aiemmin aikajanalta. Toinen heikkous on kerronnan tasolla. Ihmeellisiä selostuspätkiä siellä seassa, ne on kirjoitettava… dynaamisemmiksi.

IMG_1169

7) Järjestele luvut ja uudemmat pätkät uusiksi. “Tää tulee tähän… eiku tähän. Tämä on toistoa. Tuo käy ilmi jo aiemmin. Tähän tarttee tämän, ettei homma mene kryptiseksi.” Liitä ne klemmareilla luvun paksuisiksi nipuiksi.

8) Tee Ihan Uusi Scrivener-tiedosto ja leikkaa-liimaa vanhoista luku kerrallaan oikeaan järjestykseen. Käy saman tien tekstiä läpi pintapuolisesti. Se on huisia hommaa se. Siellä on seassa paljon korostuskynälle tehtävää. Sinisellä ne kappaleet, jotka pitää kirjoittaa uusiksi. Vihreällä “lavenna tätä”. Punaisella “tiivistä tätä”. Keltaisella muuten vain muistiinpanot. Kärsi au-au-auts-hetkistä, kun seassa on niiiin huonoa. Ja sitten saman tien sellaisista hetkistä, joina tajuat kirjoittaneesi jotain, josta et enää saa samalla tavalla kiinni. Häpeämätöntä kirkasta proosaa, josta kuultaa läpi silkka kirjoittamisen ilo. Ei tää oikeastaan niin huono olekaan. Oikeastaan tää on varsin hyvä.

9) Liikutu loppulukujen kohdalla. Vaikka kuinka hyvin tiedät tapahtumat, niin liikutut silti. Kai sitä voi pitää hyvänä merkkinä, että edes kirjailija liikuttuu tekstistään? Jos ei, miten se muitakaan liikuttaisi?

Henkilöt ovat yhä omassa elämässään hukassa olevia räpeltäjiä. Ja minä heitä rakastan ja vihaan yhtä vilpittömästi. Minä rakastan ja vihaan sivuhenkilöiden pientä kliseisyyttä, joka sitten kuitenkin niin hyvin sopii kokonaisuuteen. Minä rakastan ja vihaan draamakuningatarkäänteitä, jotka asettuvat tällaiseen YA-viihdekirjan kaavaan mainiosti.

Oikeastaan tää on varsin hyvä.

Kunhan tämän saa joskus korjattua kuntoon.

Jaa eteenpäin...
Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Share on Tumblr
spacer

2 comments on “Upposin vanhaan vaaleanpunaiseen

  1. Joku

    Uuu! Järjestelmällistä. Wow!

    Kyllä. Tää on hyvä.

    1. stazzy

      Mä olen niin pitkään ihmetellyt tän olemassaoloa ja ahdistunut joka kerta, kun olen koettanut tehdä tälle jotain, että nyt oli pakko ruveta järjestelmälliseksi. Siihen auttaa yö. Ja kahvi. Ja tarpeen vaatiessa olutkin.