Viimeisten aikojen luettuja

Tämä nyt ei ole enää toviin ollut kovinkaan kunnianhimoinen kirjablogi (jos koskaan). Mutta olen minä vahingossa joskus jotain lukenut. Viime aikoina esimerkiksi sotaa, teiniromansseja ja huonoja runoja.

JP Koskinen – Kuinka sydän pysäytetään

jp-koskinen_kuinka_sydan_pysaytetäänOnneksi minun ei ole pakko antaa tähtiä kirja-arvioissani. Hyvin pian aloitettuani lukemisen kävi selväksi, että Kuinka sydän pysäytetään olisi äärimmäisen vaikea tähdittää. Tämä ansaitsisi jopa viisi tähteä siinä mielessä, että kirja tuntuu jollain tapaa “uudelta suurelta sotaromaanilta”. Sellaiselta, jota ilomielin näkisin tulevien sukupolvien lukevan koulussa Tuntemattoman sijaan tai rinnalla. Neljä tähteä annettakoon tarinasta ja talvisodan asiantuntevasta käsittelystä. Pitkään tärkeimmät sotaromaanit Suomessa olivat sodan kokeneiden kirjoittamia. Kirjailijoissakin on syntynyt monia sukupolvia sen jälkeen, hienoa etteivät teemat kuole. Kolme tähteä antaisin taas sille, että kaikesta edeltävästä taituruudesta huolimatta päähenkilö jätti minut hieman kylmäksi. Hänen tuskansa ja rakkautensa ei ihan tullut iholle. Hieno lukukokemus silti, eittämättä. Suosittelen, ainakin niille koululaisille.

JP Koskinen: Kuinka sydän pysäytetään
WSOY, 2015
Kansi: Martti Ruokonen

Anna Hallava – Sammakkoprinsessa

Hallava-sammakkoprinsessaSodan jälkeen ihan muuta tasapainon saamiseksi. Hallavan nuortenkirjan päähenkilö Ofelia saa 14-vuotissyntymäpäivänään kuulla olevansa puoliksi keiju. Puolikeijuuteen liittyy myös teinitytön näkökulmasta katsoen hyvin ikävä kummilahja: Ofelia voi suudella ainoastaan todellista rakkauttaan, muut pojat muuttuvat sammakoiksi. Sammakkoprinsessa on eittämättä nuorisoviihdettä. Siinä mielessä nuorisoviihdettä, että tunsin itseni ajoittain vähän vanhaksi. Kirja oli kuitenkin käsittämättömän koukuttava ja oikein hyvää kieltä ja kerrontaa. Papukaijamerkki annettakoon myös siitä, että tämä nuorten chick littinä markkinoitu teos oli vallan “true to style”. Hyvin lajityypillinen chikkari, vaikka välillä valuttiinkin fantasian puolelle ja päähenkilö oli 14-vuotias.

Anna Hallava: Sammakkoprinsessa
WSOY, 2015
Kansi: Laura Lyytinen

Antti Holma – Kauheimmat runot

holma_kauheimmat_runotEn oikein tiedä, mitä kuvittelin saavani, kun e-kirjastosta tarttui lukijalle Kauheimmat runot. Ehkä humoristisia tyylipastisseja ja kikkelivitsejä. Sain sitä kaikkea, mutta huiman paljon enemmänkin. Kirjahan on nerokas! Holma marssittaa kokoelmassaan esiin neljä oman elämänsä runoilijasankaria, jotka esitellään heti alkusanoissa: Reino Leino, Sirsi Sunnas, Edith Södermalm ja Karin Toisiks-Paraske. Vähänkään runoutta tuntevan ei tarvitse pitkään kaivaa esimerkkejä.

Ars gratia artis, sanovat runoilijamme ja avaavat morfiinilaatikon. Taide on heille raskas mutta rakas sotisopa, jumalten langettama kirous ja mahdollisuus rahoittaa päihderiippuvuutta apurahoin.

Hörähtelin paikoittain ääneen, mutta häkellyin myös siitä, kuinka paljon Holmalla on sanottavaa siellä kikkelivitsiensä alla. Kirja on täynnä kannanottoa, satiiria ja ajateltavaa. Se on kaikesta humoristisuudestaan huolimatta luettava hitaasti. Kaikki ei ole täydellisen onnistunutta ja runot ovat ehkä kauheita, mutta huonoiksi niitä ei voi yksinomaan kutsua. Ne ovat usein yllättävän painavaa arkista asiaa ja taitavia pastisseja.

arvakka mitä
mää tapasi suami-neiro
naantali juna-asemal
 
onk mittä siiderihommi
see kysy
emmää sil vastannu
nii paha näkön
 
see oli tehny liideli kassist
hame
ja pääs sil oli
mäyräkoirapahvikuari
 
siin laituri seiso kaks
etelämiäst
suoami-neito näytti nii
pimp
ja huus et
tämänk peräs olet tul,
karvase syäpäläise?
 
nee miähe teki
ristimerk
ja meni kulma taakke
piilo

Runosta: itsenäispäivän (Karin Toisiks-Paraske)

Kas sellainen pallo on maamme,
että toinen pois toiselta on:
Kun aamua katsella saamme,
on toisilla yö valoton.
Siis lintuni, lentämään luotu,
vie siipesi Siperiaan.
Ei suvea muualle suotu
kuin sinne ainoastaan.
 
Voi pääskyset, pyyt, talitintit
siellä vapaina liihottaa,
mutta vankilaan pannaan hintit.
Joku laskun ain’ maksaa saa.

Runosta: Helteinen Venäjä (Reino Leino)

Antti holma: Kauheimmat runot
Otava, 2015
Kansi: Elina Warsta

Jaa eteenpäin...
Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Share on Tumblr
spacer