Aapeli – Pikku Pietarin piha

Pietari näki valokuvaajan menevän valokuvaamoonsa. Hän meni tietenkin sisän kautta. Kaikkiin Ison kadun varrella oleviin liikkeisiin mentiin sekä ulkokautta että sisän kautta. Valokuvaaja oli aina ensimmäinen aamulla. Sen jälkeen meni kelloseppämestari, ellei ollut illalla juonut. Jos oli juonut, meni oppipoika ja avasi kaupan. Sitten tulivat kaksi parturineitiä ja viimeiseksi kangaskauppiaan rouva, jonka piti ensin haukkua piikansa. Heitä oli kaksi, toinen aikuisia, toinen lapsia varten. Nämä kaikki kaupat ja liikkeet olivat samassa talossa, missä Pietari asui ja minkä piharakennuksen katolla hän parhaillaan asui.

Pikku Pietarin piha on kuopiolaispakinoitsija Aapelin (Simo Puupposen) teoksista ehkä tunnetuin. Se on kokoelma pienen Pietarin huomioita kansalaissodan jälkeisen ajan elämästä kotipihallaan. Jokainen naapuri käydään vuorollaan läpi ja talletetaan muistojen lippaaseen. Teoksen sanotaan osiltaan pohjautuvan Aapelin omiin lapsuusmuistoihin Kuopiossa – puutalokorttelissa torin laidalla, osapuilleen siinä, missä on nykyään Sokos. Läkkisepästä on tullut kelloseppä, talonmies Närhestä Harakka ja Pietarillekin löytyy esikuva pienen Simon pihapiiristä.

Kirjan alussa Pietari menettää äitinsä tuberkuloosin takia. Puoliorvon pojan ja vanhaa tavaraa torilla myyvän isä-Jormalaisen elämää tasoittavat pihan asukkaat kukin omilla enemmän tai vähemmän kankeilla keinoillaan. Varsinaisena ihmeenä surun keskelle saapuu kuitenkin vallan maijapoppasmaisesti Karoliina, äitipuoli, joka heti alkuun ilmoittaa, ettei ole satujen paha äitipuoli. Karoliina Jormalainen sanoo olevansa hyvä ihminen, eikä syö sanaansa, vaikka onkin kaikin puolin – ulkoisestikin – Lydia Jormalaisen vastakohta.

– Minä olen tuolta etelän kaupungista, Karoliina sanoi ja viittasi kädellään jonnekin. Sano niille, että se on jostain etelän kaupungista, ne kysyvät sinulta kuitenkin. En ole rikas mutta en köyhäkään, sano sekin niille, sitä ne toiseksi kysyvät.

Aapelin huumori kumpuaa rivien väleistä, siitä mitä ei sanota tai siitä, kuinka savolaisen viäräleuan tyyliin sanottu kumotaan saman tien. Lukijaa ei varsinaisesti pyritä naurattamaan, vaan Aapeli tarkastelee meidän herramme muurahaisia sillä samalla hyväntahtoisuudella kuin muissakin kirjoissaan. Lapsen näkökulma sekä pehmentää tarkkanäköisiä arvioita pihan asukkaista että alleviivaa paitsi ihmisten järjettömyyttä, myös hyväsydämisyyttä. On syvää epätasa-arvoa, mutta on myös vahvaa yhteisöllisyyttä, joka leimaa kaikkea arjessa. On asioita, jotka ovat kuten ovat, koska niin on ylempänä määrätty. Hullulta ei peritä vuokraa, koska sehän vasta olisi hullua. Tattarit ovat tummempi-ihoisia kuin muut, sillä he syövät hevosenlihaa. Housuihin saa nahkaiset perspaikat vain jos on suutari tai ratsumestari, mutta molskihousut sentään voi saada, jos Karoliina niin päättää.

Ja koska kaikkihan tietävät, että Jumala on olemassa, pihan pennutkin, Pietari kysäisee varmuuden vuoksi välillä Taivaan Isältä sopisiko hänen keskustella äitinsä kanssa. Taivaan Isä ei moista voi sallia, mutta lupaa pitää hyvää huolta Lydia Jormalaisesta. Ja lopulta Pietarikin kasvaa surunsa yli ja oppii pitämään huolta sekä itsestään että isästään. Kirjan ilmestyessä v. 1958 sotien jäljet ja suru olivat yhä lähellä, joten useat Pietarin kokemuksista resonoivat varmasti lukijoiden mielessä.

Kirjojen Suomi ja kirjablogit Pikku Pietarin piha on yksi Ylen Kirjabloggaajat ja 101 kirjaa -sarjaan valituista teoksista. Suomen jokaiselta itsenäisyyden vuodelta on valittu yksi aikakautta jollakin tapaa edustava teos, ja kirjabloggaajat lukevat ne kaikki. Näin vuodelle 1958 osui Aapeli ja siinä samassa minun vuoroni. Luinkin kirjan suomalaisiin tapoihin sopivasti kirjastolainana. Ylen sivuilta voi myös käydä kuuntelemassa, mitä Sirpa Kähkönen kertoo romaanista. Tosin Ylen sivujen mielipiteen vastaisesti minun näkökulmastani Pikku Pietarin piha ei ole varsinaisesti lastenromaani, vaan aikuisille silmille kirjoitettu, ainakin jos sitä vertaa vaikkapa Vinskiin ja Vinsenttiin.

Jaa eteenpäin...
Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Share on Tumblr
spacer

2 comments on “Aapeli – Pikku Pietarin piha

  1. Arja

    Olen nähnyt tämän leffana tv:ssä joskus lapsena, mutten ole kirjaa lukenut. Ei minullakaan ollut sellainen käsitys, että tämä olisi jotenkin lasten juttu! Aapelilta luin pari vuotta sitten Meidän herramme muurahaisia, ja se ei ainakaan todellakaan ole lastenkirja. Huumoria, ihmiskuvausta ja ajankuvaa ihailin. Kuopiossa pikku Pietari elää matkailijoiden iloksi edelleen; Pietariksi pukeutuneita pikkupoikia kulkee Pikku Pietarin torikujalla, joka on vähän matkan päässä Sokoksesta.

    1. Stazzy

      Torikujasta etsiskelinkin sopivaa kuvituskuvaa, mutten löytänyt mitään, mikä olisi miellyttänyt. Olkoon sitten bloggari itse 😀

Leave a reply