Nonna Wasiljeff – Loukkupoika

Pitkästä aikaa takaisin ihan kirjabloggaamiseen, jos vaikka saisi taas motivoitua itsensä kirjoittamaan jotain kaikesta luetusta.

Nonna Wasiljeffin Loukkupoika on ilahduttavaa kotimaista esikoisfantasiaa. Tämä oli heti ilmestyessään lukulistallani, sillä olen ajoittain seurannut kirjan valmistumista kirjailijan blogissa. Tie käsikirjoituksesta kirjaksi on pitkä, mutta kärsivällisyys kantaa hedelmää.

Kustantajan esittelyssä Loukkupoika on määritelty fantasiatrilleriksi, mutta kirja pakenee tarkkoja genremäärittelyja. Kyseessä on varttuneelle nuorisolle (kaikki 15+) suunnattu yhdistelmä fantasiaa ja dystopiaa, muttei mitään nälkälintuoutopeleistä tuttua yli-ihmisyyttä tai maailman pelastamista. Lähinnä halutaan pelastaa oma nahka. Esikoiskirjailijuus näkyy teoksessa freešiytenä, taustalla ei ole aiemman tuotannon painolastia eikä lukija osaa olettaa mitään aloittaessaan.

15-vuotias Aaron on elänyt koko elämänsä Loukussa, vankilassa, jota hallitsevat harmaaunivormuiset Tomut. Loukusta on vain yksi tie ulos: salaperäinen Toinen taso, josta kukaan ei halua puhua.

Aaron on oppinut selviämään pysyttelemällä näkymättömänä, kunnes eräänä päivänä Loukkuun tuodaan nuoret veljekset, jotka alkavat suunnitella pakoa. Aaronilla ei ole mitään aikomusta päästää uusia ystäviään lähtemään, mutta kun kaikki menee kammottavalla tavalla pieleen, hänen on valittava: yhä vaarallisemmaksi käyvä vankeus tai kammottu Toinen taso, joka vilisee Tomuja.

Kirjan miljöö muistutti jollain tapaa oman maailmamme viime vuosisadan alkupuolta, satunnaise autoineen, joissa oli “pyöreät lyhdyt ja kaarevat lokasuojat” (lainaus muistinvarainen). Ainakin minä tulin rinnastaneeksi Tomut natseihin kaikkine paremman rodun kasvatushaaveineen, mutta tämä nyt ei ole mikään virallinen tulkinta.

Alussa suhtauduin epäilyksellä kerrontaratkaisuun, jossa maailmaa avataan ihan kirjaimellisesti selittämällä sitä ikänsä eristyksissä (Loukussa) eläneelle 15-vuotiaalle, mutta onneksi Wasiljeff ei sorru siihen liian pitkälti. Jos kritiikkiä pitäisi, niin totean, että henkilöitä oli minun muistilleni turhan paljon ja nopeasti esiteltyinä, en aina onnistunut seuraamaan kuka on kuka ja missä roolissa moneen suuntaan kiedotuissa solmuissa.

Mutta muutenhan tää oli aivan mainio! Tarina pysyi koko ajan liikkeellä ja katkesi viehättäviin satu-/ohjekatkelmiin, jotka jossain määrin ennustivat tulevaa. Tunnustan alun tulleen uniin ja loppua lukeneeni aamukolmeen. Se lienee osoitus vetävästä romaanista.

Suosittelen:
* vahvahermoisille nuorille (verta ja kuolemaa ja kaikkea… epämuodostunutta).
* aikuislukijoille. Mieluummin tämä kuin bulkkidekkari, jos jännitystä kaipaa.

Jos olisin kustantaja, olisin lätkinyt Loukkupojan yleiseen kaunoon. Kerronta on… aikuista. Kirja lienee määritelty lanuksi lähinnä, koska se on spefiä ja päähenkilö on viidentoista.

Nonna Wasiljeff: Loukkupoika
Otava, 2018
Kansi: Sami Saramäki

Jaa eteenpäin...
Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Share on Tumblr
spacer

Leave a reply