Monthly Archives: huhtikuu 2018

Tarvetyttäriä, öidenvartijoita ja ranskankielistä kauhua

Tulen tyttärien tarvepainoksen kansi.

Katsokaas, kirjoitan välillä kirjoittamisestakin.

Kevään aikana olen hionut niin jo kertaalleen julkaistua, piakkoin julkaistavaa kuin myös melkein valmista ja ihan uutta. Ulkomuotoa ja sisältöä. Moneen täytyy renessanssitaiteilijan taipua.

Aloitetaan vanhoilla kuulumisilla: Tulen tyttäristä on saatavilla nyt tarvepainosversio. Osuuskumman painos on ollut lopussa jo ikuisuudet, joten päätin viimeinkin saada aikaiseksi tehdä taiton uudelleen ja tarjota kirjaa BoD:n valikoimiin. Se löytyy heidän verkkokaupastaan, jos jollakulla on fantasiaromantiikan kokoinen kolo kirjahyllyssään ja sielussaan.

Ja hei, sen voi tilata myös ulkomaille!

Tulen tyttärien henkiinherättelyn syy on se, että olen hiljakseen kirjoittanut sille itsenäistä jatko-osaa. Toivoa sopii, että se olisi pian julkaisukelpoinen ja julkaisuohjelmaan mahtuva. Ei vielä tänä vuonna, mutta vuosi se on ensi vuosikin.

Hieman varmemmin sanoin uskallan kertoa, että ensi keväänä ilmestyy ainakin nuortenkirjallisuutta, Otavalta. Kässäri on kulkenut pitkän mutkikkaan tien Öidenvartijan kirja -työnimellä, mutta saa vielä nähdä, minkä nimen se lopullisesti saa. Täällä blogissa olen joskus aiemmin viitannut siihen sähkönsinisenä. Joka tapauksessa luvassa on öidenvartija. Ja pahanilmanlintu. Ja muistonsyöjiä. Ja tarinoidenmetsästäjiä.

Eikä se ole vaaleanpunainen.

Julkaisua odotellessa olen käyttänyt hyvän osan kevätpäivistä vielä kaukaisemman tulevaisuuden pohtimiseen, ja kirjoittanut sarjaan lisää. Mutta sillä ei vielä ole edes koodiväriä. Pitäisi olla. Sammalenvihreä? Vai karmiini? Tämä pitää päättää pian…

Quand je ne regarde pas

Viehättävä kansi on J.S. Meresmaan tekemä.

Viime viikkoina renessanssitaiteilija on ollut myös taittelija. Kesällä ilmestyvä Quand je ne regarde pas pitäisi saada ihan kirjapainokelpoiseen kuosiin. Ja sitä paitsi minä tökin nenääni esipuheeseen ja kirjailijaesittelyihin. Ranskaksi. Kaikkeen sitä ihminen ryhtyy.

Quand je ne regarde pas on Osuuskumma International -julkaisusarjan ensimmäinen ranskankielinen teos. Martin Carayolin kääntämät novellit esittelevät ranskankieliselle yleisölle suomispefiä kauhutwistillä. Tätä on saatavilla ainakin Eurocon Nemosta, joka pidetään Ranskassa Amiensissa ensi heinäkuussa. Ja toki sitten myös verkkokaupastamme.

Minulta mukana on Mon roudoudou, mon adorée, eli Ruusunnuppuni, kaikkeni. Kukapa irtokäsistä eroon pääsisi…

Kyllä riittää siis kummallista kirjallisuutta lähitulevaisuudessa, moneen makuun.

spacer

Riina Mattila – Järistyksiä

Heti alkuun sanon, että pidin kirjasta.
Heti sen perään sanon, että tätä kirjaa ei ollut kirjoitettu minulle. Siksi epäilin arvion kirjoittamista, tuntuu vähän kuin talsisi jonkun muun varpaille. Järistyksiä ei ole kirjoitettu minulle, keski-ikää vähitellen lähestyvälle cis-naiselle. Se on kirjoitettu nuorelle, jota oleminen kutittaa. Lukekaa tämä siis minun lasieni läpi.

Riina Mattilan Järistyksiä tuli toiselle sijalle WSOY:n viimevuotisessa Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta -kirjoituskilpailussa. Ainakin toistaiseksi Mattilan esikoisromaani on julkaistu vain e-kirjana.

Kirja kertoo tarinan lukioikäisestä Eeliasta, joka ei tunne olevansa tyttö muttei oikein poikakaan, ja muunsukupuolisuutta ei hyvällä katsota kotona tai pienessä kotikaupungissa. Eelian pelastajaksi tulee ilmaisutaidon lukio, jossa ensin saa hengittää, jonka asuntolasta löytyy oikeita ystäviä ja lopulta ketunsilmäinen tyttö, joka saa Eelian maailman järähtelemään.

Riina Mattila - Järistyksiä

Järistyksiä on nopealukuinen nuortenkirja olemisen vaikeudesta ja rakastumisesta. Kiepun kahden vaiheilla sen suhteen, miten tämä pitäisi arvioida, kirjallisuutena vai uppoamisena johonkin, joka ansaitsee äänen.

Rakkaustarinana tämä on hengästyttävä. Sitten kuitenkin lukemisen jälkeen jäin yhä kaipaamaan tarinaa, tarinankäänteitä, päähenkilön ulkopuolella olevaa draamaa. Sellaisena tämä jäi kevyeksi, oikeastaan yhden henkilön kasvutarinaksi. Vierastin myös hieman asetelman mustavalkoisuutta. Kotikaupungissa oli kauheaa, ilmaisutaidon lukiossa kivaa, suhteessa kaikki oli helposti ratkeavaa, kotona ei ratkennut mikään. Päähenkilö kehittyi, muut eivät oikeastaan lainkaan. Toki nuoruus on mustavalkoista. Se on mustavalkoista ja naiivia ja kivuliasta ja äärimmäisten tunteiden aikaa. Silti olisin kaivannut enemmän sävyjen kirjoa.

Kerronta taas oli parhaimmillaan loistavaa. Kirjassa oli kappaleita, joita luin hengittämättä uudestaan ja uudestaan. Herkeimmillään sanat osuivat juuri kohdilleen, väänsivät rintalastan alta.

Voi olla, että nuorena olisin rakastunut tähän kirjaan. Jätän sen siis niille, joille nuoruus on yhä ajankohtaista, niille, jotka rakastuvat, jotka haluaisivat rakastua, joihin Järistyksiä valaa uskoa tulevaisuuteen.

Riina Mattila: Järistyksiä
WSOY, 2018
Kansi: Riikka Turkulainen

spacer