Slow art

Kirjallisuus on vallan hidas taiteenlaji.
Paitsi, että sen lukemiseen pitää ihan keskittyä ja varata aikaa, niin sen kirjoittaminen vasta projekti onkin.

Toisinaan tulee vastaan somepäivityksiä, joissa tekijä joskus heinäkuussa toteaa saaneensa kustannussopimuksen kirjalleen, jonka on tarkoitus ilmestyä seuraavan vuoden alkupuolella. Ja sitten hän alkaa kirjoittamaan teosta.

Ne päivitykset hämmentävät suuresti. Useimpien kirjojen reitti kansiin on vuosien mittainen. Joillakin on vakikustantajia ja työkapasiteetti, jotka mahdollistavat kirja per vuosi -tahdin. Monet työstävät teostaan vuositolkulla ja vasta sitten alkavat toivoa, että joku julkaisisi sen. Kyllä, julkaisseet kirjailijatkin saavat hylsyjä. Minä olen napannut ison liudan viime vuosina.

Tämän syksyn kirjaa on hyvin todennäköisesti luonnosteltu jo viisi tai kymmenen vuotta sitten. Kirjailijan olennaisin työväline lienee kärsivällisuus.

Bref, piti kääntämäni katse omaan napaan. Tulen tyttäriä ilmestyi 2014. Melkein neljä vuotta sitten. Se on kvartaalitaloudessa vanha kirja. Minulla on selkeä muistikuva itsestäni istumassa junassa työmatkalla, edessä tietokone, jolla minun oli tarkoitus editoida Tulen tyttärien käsikirjoitusta. Mutta eksyin kirjoittamaan muuta. “17 vuotta myöhemmin.”
Koska kuva junatyömatkasta on niin selkeä, ajankohdan täytyy olla kevättä 2013.

Tulen tyttäriä on itsenäinen fantasiaromaani. Se on sellaiseksi tietoisesti kirjoitettu. Ja yhtä tietoisesti kirjoitin sen loppupuolelle kohtauksen petaamaan tulevaa. Minulla oli aavistus siitä, että kaikkea ei ole vielä kerrottu.

katkelma Tulen tyttäristä

Ne keväällä 2013 kirjoitetut rivit ovat kässärissä yhä lähes samankaltaisina. Käsikirjoitus on välillä maannut virtuaalisessa pöytälaatikossa vuoden verran, siitä on mennyt paljon aivan kokonaan uusiksi, kässäri on maannut toisen vuoden ja antanut tilaa muille projekteille. Se on käynyt hakemassa yhden “joo mut ei vielä” -hylsyn, siitä on leikattu irti viimeiset ~10 000 sanaa ja kehitetty uusi loppu.

Sen rinnalla oikea elämä seuraa vääjäämätöntä virtaa. Elämässä sattuu ja tapahtuu, mutta kirja on yllättävän staattinen.
Hidasta taidetta.

Sen verran silti huijasin, etten kirjoittanut jatko-osaa seitsemäätoista vuotta, vaikka tarinassa sen verran loikataankin. Nyt se on toimittamista vaille kasassa, kustannusohjelmaan huolittu… ja yhä nimetön. Minulle Laventelinsininen, kässäri, jolla on ainoastaan koodiväri.

Ilmestyy ensi vuonna, Osuuskummalta. Jos tähdet ovat oikeassa linjassa, niin kesällä. Riippumattolukemiseksi. Jos eivät ole, niin syksyllä.
Joka tapauksessa toivon sen saavan (laventelin)sinisen kannen.

spacer

4 comments on “Slow art

  1. Celestine

    En millään malttaisi odottaa, vaikka eihän tässä mikään muu auta. Tulen tyttäriä oli niin hieno tarina ja lukukokemus, että odotukset ovat korkella! 🙂

    1. stazzy

      Aww, kiitos. Toivottavasti odotukset täyttyvät 🙂

  2. Vaarna

    Tulen tyttärille tulee jatko-osa? Tämäpä mukava yllätys. Pidin ensimmäisestä osasta kovasti. Eipä auta muu kuin seurailla Osuuskumman julkaisuja ensi vuonna! 😀 😀

    1. stazzy

      Juu, niin pääsi käymään. 🙂 Se on ollut sellainen sivuprojekti, jonka toteutumisesta ei välillä ollut mitään varmuutta.

Leave a reply