Miranda July – Avokämmen

Olipas tämä melkoisen vuoristoratamainen lukukokemus. Ainakin pääsee heittämällä « vuoden omituisimmaksi ».

Mutta ensin jaarittelua. Sanotaan Kirjamessujen makulointilaareista mitä hyvänsä, niin ainakin toisinaan niistä tarttuu mukaan kirjallisuutta, johon ei ehkä muuten olisi tullut tartuttua. Se ei välttämättä ole sivistyksen kannalta huono asia.

Miranda Julyn Avokämmenen otin kassiin, koska muistin jonkun bloggaajan kehuneen kirjaa ja samalla kritisoineen kantta. Liityn seuraan. Seitkytlukuhenkinen kansi on vallan kaunis, muttei se kyllä kirjasta kerro juuri mitään. (Eipä sillä, alkuperäisteoksen kansi on ihan oma… taiteenlajinsa.)

Ulkoasu: Aleksi Salokannel

Mutta sitten itse kirja… noh, olipas reissu!

Romaani kertoo nelikymppisestä Cherylista, joka työskentelee naisten itsepuolustusvideoita ja –(liikunta)kursseja myyvässä yrityksessä. Cherylin elämä pyörii arjen suorastaan pakonomaisten rutiinien ja vuosia kestäneen romanttisen haaveilun ympärillä. Alku näyttää perusneuroottisen naisen, joka sattumalta saa sohvalleen asumaan parikymppisen Cleen. Clee on kaikkea, mitä Cheryl inhoaa, ja kun tarina pääsee kunnolla vauhtiin, naisten välinen suhde kiertyy silkasta väkivallasta intohimoksi.

Parhaimmillaan tarina vie lukijaa vauhdilla oudosta käänteestä toiseen. July karrikoi ihmisten arkisia tapoja ja neurooseja, eikä pyytele anteeksi. Vaikka kaikki on itsestäänselvää, kaikki on myös pohjattoman absurdia, erittäin lihallista ja hirvittävän tarkkanäköistä. Suurimman osan kirjasta olin melko valmis antamaan tälle neljä tähteä.

Minusta oli hauska katsella, kuinka miehet tuijottivat Cleetä ja nähdä heidän ilmeensä muuttuvan, kun tartuin Cleen käteen. Minä! Nainen joka oli liian vanha hyväksyttäväksi ja joka oli oikeastaan aina ollut sopimaton hyväksyttäväksi, jo Cleen ikäisenäkin. Jos joku asettaa kyseenalaiseksi sen tyydytyksen, jota puolet nuorempi tyhjäpäinen tyttöystävä ihmiselle tuottaa, hänellä ei ole koskaan ollut sellaista. Se tuntuu kauttaaltaan hyvältä. Kuin olisi koko ajan yllä kauniit vaatteet ja samalla söisi jotain oikein herkullista.

Mutta se loppu. Kirjan loppu on sinänsä kaunokirjalliselta tasoltaan toimiva. July tietää mitä tekee. Säikeet kiedotaan taitavasti kauniiseen pakettiin, kaikki on lopussa ilmiselvää, loppuratkaisu on myönteinen, positiivinen… ja konservatiivinen. Se jätti minut nälkäiseksi emotionaalisella tasolla, mutta harmitti myös ihan temaattiselta puoleltaan. Kuin kirjailija olisi hullutellut olan takaa ja sitten viime tingassa tajunnut, että: ”eihän näin voi tehdä, keski-ikäisen naisen tulee palata ruotuun”. Lyönyt jarrut pohjaan. Kukaan ei oikeastaan pohjimmiltaan kasva tai muutu. Kirja on suurimman osan aikaa yksinkertaisesti niin liikaa, että olisi ollut kivaa, jos se liika olisi riittänyt loppusivuille saakka, tavalla tai toisella.

Joku toinen lukija olisi todennäköisesti vain nyökytellyt loppuluvuille, juuri näinhän sen kuuluu mennä, minun arviostani se rokotti yhden tähden, ja vieläkin kummastelen, pidinkö varsin paljon vai en oikein ollenkaan.

Miranda July: Avokämmen (The First Bad Man)
Suomennos: Hilkka Pekkanen
Siltala, 2016

spacer

Leave a reply