seuraa blogilistalla
RSS-feed tekstit
RSS-feed kommentit
Bloglovin












22, rue Menthe
Tapa

Etsivä löytää






27/05/2010

Autonoomi

klo: 12:01,
Aiheena: Patonginpurijat..., Jotain vallan muuta

Ranskassa juhlitaan (tai "juhlitaan", näkökulmasta riippuen) tänä vuonna Savoien ja Nizzan alueen Ranskaan liittämisen 150-vuotispäivää. Tosiaan, jos Suomi on ollut itsenäinen vasta alle sata vuotta, niin ei nissalaistenkaan umpiranskalaisuus kovin vanhaa ole.

Vuonna 1860 eräs tietty monsieur Napoléon liitti Nizzan ns. Torinon sopimuksella osaksi Ranskaa. Siihen saakka kaupunki oli ollut puoli-italialainen autonominen alue, jossa sitäpaitsi puhuttiin kummallista murretta. Asiasta järjestettiin aikoinaan "kansanäänestys". Tulos: noin 99,5% nizzalaisista halusi liittyä osaksi Ranskaa... hmm... olisiko ollut mitään tekemistä sillä, että asian vastustajat eivät päässeet lähellekään uurnia..? Torinon sopimuksen lainvoimaisuutta on siis moneen otteesseen kritisoitu.


Comté de Nice kartassa ruskealla pohjalla. [kuva: Wikimedia Commons]



Itsenäisyyshaaveet eivät ole 150 vuodessa kadonneet mihinkään. Nappasin viime viikonloppuna leipomosta mukaani ilmaissanomalehden, joissa itsenäisyyden (tai autonomian) tavoittelijat hankkeestaan kertovat. Siitä riitti paljon hupia voisarven ohelle.

Diskurssi oli aivan hurjaa, lähinnä sota-ajan propagandaa muistuttavaa. Kymmenkunta sivua ja lukemattomia kertoja sana "vihollinen". Nizzan vihollisia siis ovat kaikki, jotka eivät ole autonomian puolesta. Yhdessä artikkelissa otsikko kertoi, kuinka "Hanke nizzalaisesta henkilökortista sai viholliset raivon partaalle". Raivo tarkoitti käytännössä kommentteja siitä, että hanke on folklorinen.

Kaiken muun hyvän lisäksi en löytänyt yhtään konkreettista esimerkkiä siitä, kuinka autonomiahaaveet ja mahdollisen onnistumisen jälkeinen hallinto käytännössä hoidettaisiin. Korsikan mallin mukaan ehkä?

Mutta, koska olen utelias, surffasin ja päädyin useammallekin asiaa koskavalle sivulle. Käytännön ratkaisuja nolla. Onko kyseessä siis halu saada autonomian edut, menettämättä niitä etuja jotka kaupungin status (valtion verotulot) tuo muassaan..? Jos joku on asiasta paremmin perillä, minua saa informoida...

Eipä sillä, paikallisten kielten ja identiteetin tukeminen on usein paikallaan. Maailmassa on ihan liikaa "kuolevia kieliä" ja sammuvia kansoja. Minua vain henkilökohtaisesti tökkii yltiönationalistisuus ja kaiken mahdollisen vastustaminen. Eikö paikallisia tapoja ja perinteitä voisi ylläpitää muutenkin kuin liukumalla äärioikealle ja näkemällä salaliittoja kaikkialla?

Lue myös: Le nationalisme Niçois, interview d’Alain Roullier

25/05/2010

"Sehän on ku tanssiaisiin menossa!"

klo: 21:45,
Aiheena: Alastikaan ei voi olla

Tajusin tässä eräänä päivänä että kesä tulee.
Kesä täällä tarkoittaa kuumuutta. Ja minä en oikein voi töissä asua niissä mustissa shortseissa ja mustassa tarjoilijanhameessa joissa asuin viime kesän. Jossain vaiheessa iskee tylsyys ja kuumuus (puhumattakaan siitä, etteivät mustat shortsit ole oikein työkelpoinen asu, vaikka meillä ei pukukoodia olekaan).

Tajusin myös, etten ole juuri vaatekauppoja kierrellyt sitten joulun alennusmyyntien, ja kolmen ekan putiikin jälkeen ymmärsin miksi. Sehän on ihan kamalaa. Ainakin lauantaisin. Ja turistien saapumisen jälkeen. Ja kun musiikki on liian kovalla. Ja ja ja.

Joka tapauksessa, tein kardenaalimunauksen. Pistäydyin NafNafin liikkeessä. Eikä ole edes eka kerta kun teen kyseisen virheen. Tällä kertaa kohtalokseni koitui vihreänharmaa pilkullinen mekko, hieman fiftarivaikuttein.

Toivoin hartaasti, että se maksaisi 300 euroa / olisi liian pieni / liian suuri / huonosti istuva / muuten vain typerä. Valitettavasti haaveeni kaatuivat siinä vaiheessa kun sain vetoketjun kiinni. Mekko istui kuin unelma.

Koska olin ostamassa työvaatteita, laitoin mekon tänään töihin. Ooh, se on sitten kesä, sinähän olet kuin tanssiaisiin menossa. Ja menossa mukana myös rakkaat viheriäiset korkokenkäni, joiden kumiset korkolaput hauskasti kitisevät klinikan klinkkerilattioilla.

Turhamaisuudella on palkkansa. Noin kaksi minuuttia kuvien ottamisen jälkeen haukkasin (erinomaista luomu)tomaattia, joka levitti puolet sisällyksistään suoraan rinnuksilleni. Onneksi on olemassa ihmeaine nimelta sappisaippua.

24/05/2010

Lu Festin

klo: 22:20,
Aiheena: Vapaa-ajalla

Vuosikymmenien, tai ennemminkin vuosisatojen ajan Nizzassa, kuten muuallakin maailmassa on juhlittu kevään tuloa. Kun talven jumala herättää kesän jumalan horroksesta ja niin edespäin.

Nizzassa kyseinen juhallisuus tunnetaan nimellä La fête des mai, toukokuiden juhla, tai nissartiksi Lu festin de Nissa. Itseasiassa kyse ei ole ainoastaan yhdestä juhlasta, vaan toukokuun aikana useampana sunnuntaina kokoonnutaan perheittäin roomalaisten areenoiden katveeseen puistoon, kuuntelemaan ja katselemaan perinnemusiikkia ja -tansseja ja... tietenkin syömään hyvin.

Kioskeissa on tarjolla kaikkea mahdollista paikallista: pan bagnat, socca, tourte de blette, panisse... Bref, kaikkea sitä mikä antaa halun hankkia täkäläisen keittiön raamatun, Jacques Médecinen La bonne cuisine du comté de Nice -opuksen.

Tänä vuonna varsinkin kevät on jarrutellut ja hidastellut tuloaan, joten eilen, viimeisenä juhlallisuussunnuntaina puisto oli täynnä väkeä. Vihdoinkin lämmintä ja aurinkoa. Tanssijat hikosivat perinneasuissaan, ja me pakenimme välillä vilskettä viereisen fransiskaaniluostarin ruusupuutarhaan.

Huono bloggaaja ei tietenkään muistanut ottaa kameraansa mukaan, joten saatte tyytyä mielikuviin niistä perinneasuissaan paistuvista tanssijoista, jotka kuulemma olivat juuri palanneet esiintymisreissulta Shanghain maailmannäyttelystä. (eiku, olihan mulla joku otos puhelimen muistissa...)

Tämän linkin takaa löytyy video viimevuotisilta toukokuun riennoilta. (Muoks: Tai käykää lukemassa Kriin huomioita samasta juhlallisuudesta.)

Sen sijaan jaan muutaman kuvan tämänpäiväiseltä "sunnuntaikävelyltä". Usva peitti meren niin, ettei Saint-Jean-Cap-Ferratista nähnyt Nizzaan saakka (tahi edes lähemmäs), ja kosteus yhdessä auringon kanssa aiheutti eläväisiä saunaviboja. Mutta ihan komiaa tällä seudulla on silti.
(Kyllä, ne ovat papukaijoja puussa. Elävät vapaina.)









21/05/2010

My name is Bosch, Hugo Bosch

Meillä on uusi, hartaudella odotettu kämppäkaveri.

Etunimi: Hugo
Sukunimi: Bosch
Lempinimi: Astianpesukone

Tästä sitä on unelmoitu vuosikausia, ja nyt kun viimeinkin kylppäriin mahtuu pesukone, ja sopiva astianpesulaite osui naurettavan halvalla eteen, tartuin tilaisuuteen.

Täällä on vihdoin muutakin pitkään ja hartaasti odotettua, eli lämmin. Kun Suomessa on nautittu helteistä jo pitkään, täällä päivälämpötilat ovat kivunneet kituliaasti kahdenkympin pintaan. Nyt on oikeastaan aika kiva keli; lämmintä muttei vielä sitä semmoista heinä-elokuista tuskaista kuumuutta.

Tuskaista on myös Méganesta eroon pääseminen. Yllättäen 14 vuotta vanha auto, jolla on mittarissa melkein 300tonnia ja neljän-viidensadan euron edestä remonttia tehtävänä, ei kiinnosta juuri ketään. Tai tarjottiin minulle muuliraukasta 150 euroa. Jos en löydä hiukan parempaa, tartun tarjottuun. Sillähän ostaa jo puolitoista astianpesukonetta. Toista muulia ei ihan heti meille tule. Tajusimme, että on idiotismia maksaa vakuutusta (ja lainanlyhennystä) autosta, jota käyttää kerran kahteen viikkoon. Helpompaa vuokrata kun tarvitsee. Vielä kun saisivat käyttöön sen pitkällisesti suunnitellun kaupunkivuokra-auto-systeemin. Strasbourgissa Auto'trement jo toimii, tänne kaavaillaan samanlaista mutta sähköautoilla. Vielä kun pääsisivät suunnittelusta ihan sinne käyttöönoton asteelle...

Strasbourgin systeemissä siis maksetaan aluksi 150 euron takuu (jonka saa takaisin jos homma sujuu hyvin) ja sitten 11 euroa kuussa jäsenmaksua. Auton käyttö maksaa sen koosta riippuen noin 2 euroa tunnilta + noin 0,40€/km.

Nizzaan kaavailtu Autolib koostuisi siis 70 eri parkkipaikalle ripotelluista sähköautoista. Käyttäjät maksaisivat 15 euroa kuussa, plus 10 euroa käyttötunnilta. Mutta, mietitään sitä sitten uusiksi syksyllä 2011... siihen saakka voi hyödyntää autonvuokrausfirmojen, kuten Adan "tuntivuokrausta", jonka hintaan kuuluu "kaikki", siis myös bensa ja vakuutus.

18/05/2010

Muutama patonkifakta

klo: 22:11,
Aiheena: Patonginpurijat...

Ella haastoi joskus taannoin Ranskanasukit (ja muutkin ulkosuomalaiset) kertomaan 50 kummallista faktaa maastaan. Pinea toteutti myös haasteen omalta osaltaan, joten kai se on minunkin vuoroni. Excusez-moi jos satun toistamaan edellälainattuja tahi itseäni, aina ei voi muistaa mitä on jo kerrottu. Eikä näistä viittäkymmentä saa, mutta ei se määrä vaan se laatu...

1. Ranskalaisista kaupoista ei voi ostaa "mitään" yksittäin. Kaikki myydään useamman kappaleen paketeissa: suklaapatukat, purkkapaketit, jäätelötuutit, jogurttipurkit... Kesäpäivänä jäätelöä halajavan on siis mentävä jätskikioskille.

2. Marketeissa ei suomalaiseen tapaan ole kassahihnaa jaettu lopusta useampaan osioon. Ihmiset siis pakkaavat ostoksensa rauhassa, kaivavat vasta sitten maksuvälineet esiin... ja koko sen ajan jono seisoo. Ne pari harvaa toisin toimivaa poikkeusta vahvistavat säännön.

3. Kuten Kulutusjuhlan Mari huomioi, Ranskassa on kauppoja joissa myydään vain pakasteita. Muutenkin pienet yhteen asiaan erikoistuneet liikkeet kukoistavat yhä nykypäivänä.

4. Toisaalta, hypermarkettien kaikki-saman-katon-alla -konsepti on kotoisin Ranskasta. Eli kaikki PrismaCityMarkettien työntekijät kiittäkää (tai kirotkaa) patonginpurijoita.

5. Ruokakaupasta saa vodkaa, mutta tupakan ostamista varten pitää mennä tabaciin. Jotka ovat usein myös baareja tai lehtikioskeja ja veikkauspisteitä. Ne on merkitty punaisella salmiakkikuviolla.

6. Koulut ovat suljettuja kuin rangaistuslaitokset. Pihat muurien ympäröimiä, ja porteista ei pääse sisään tahi ulos kuin tiettyinä aikoina. Koulunpihalle ei siis voi jäädä pelaamaan palloa koulupäivän jälkeen.

7. Esi- ja alakoululaiset ovat vapaalla keskiviikkoisin. Lukiolaiset käyvät koulua lauantaiaamuisinkin.

8. Koulupäivät ovat pitkiä ja läksyjä paljon. Suomalaisesta näkökulmasta katsoen opiskeluun käytetään tuhottoman paljon aikaa ja energiaa.

9. Vielä yliopistossakin opiskellaan paljon ulkoa, ja kirjoitetaan kokonaisia luentoja ylös lehtorin sanelun perässä.

10. Jossakin vaiheessa pitää kuitenkin löytää töitä. Julkisen sektorin työntekijät ovat yleensä fonctionnaire. Fonctionnairen statuksen saadakseen pitää usein läpäistä eräänlainen "pääsykoe". Toisaalta, jos ja kun kyseisen statuksen saa, työpaikka on käytännössä taattu.

11. Postin väri on keltainen, ei oranssi.

12. Postilaatikoissa, niissä joihin laitetaan lähtevä posti, on yleensä kaksi luukkua. Toinen omaan departementtiin menevälle postille, toinen kauemmas lähtevälle.

13. Asuntojen postilaatikot ovat kerrostaloissa ala-aulassa. Postinkantaja ei kerroksiin kiipeä, ei edes kirjattua kirjettä tuomaan.

14. Sen sijaan Kusti polkee lauantaisinkin, toisinaan jopa skootterilla.

15. Tai polkupyörällä jossa ei ole jalkajarruja. Itseasiassa, jos haluaa löytää jalkajarrullisen pyörän, se on tuotava Hollannista tai Saksasta.

16. Toukokuussa on neljä pyhäpäivää. Tai oikeastaan kolme. Tai siis neljä. Lundi de pentecôte, toinen helluntaipäivä joka osuu maanantaille, on vaihtanut viimeisten vuosien aikana pyhänstatusta suunnilleen vuosittain. Muut ovat tokikin vappupäivä ja helatorstai sekä 8. päivä jota juhlitaan toisen maailmansodan päättymisen kunniaksi. Toukokuu on siis äärimmäisen tuottamaton kuukausi.

17. Kosmetiikka on Ranskassa ihmeen kallista, siihen nähden että monet maailman suurimmista kosmetiikkafirmoista ovat ranskalaisia.

18. Sanomalehdet ostetaan yleensä lehtikioskista tai patongin seuraksi aamulla leipomosta. Lehdet voi tilata kotiinkin, mutta se on kohtuuharvinaista.

19. Ranskalaiset ovat epäluuloisia tilisiirtoja kohtaan. Useimmat laskut pitää maksaa suoraveloituksella (sähkö, vesi, kaasu, internet, vakuutukset, jne jne). Satunnainen rahanvaihto taas tapahtuu usein shekkien välityksellä.

20. Ranskalaisten kirjojen selkämys painetaan ihan väärin päin. Eli kun kirja on kyljellään, kansi ylöspäin, selkämyksessä oleva teksti on ylösalaisin. Katsokaa nyt vaikka alla olevaa kuvaa. Englanninkielisten kirjojen selkäteksti kulkee ylhäältä alas ja ranskankielisten alhaalta ylös. (Toim.huom.: Comme un vol d'aigles on todennäköisesti ylösalaisin.)



17/05/2010

Pakene vuorille!

klo: 19:30,
Aiheena: Vapaa-ajalla

Viime viikonloppuna täällä elettiin jokseenkin kahden tulen välissä.

Maailman silmät ovat suuntautuneet vähän täältä länteen tahi itään, joten paikalliset toteavat, jotta "ei ihminen voi lähteä edes sunnuntaikävelylle Monacon suuntaan, vielä vähemmän Cannesiin päin. Ei siis ole muuta mahdollisuutta kuin paeta vuorille."

Suuntana oli siis Baou de Sainte-Jeannet, täältä vähän, noh, sinne vuorille päin. Kiivettiin ylös ja alas ja ylös ja alas ja lopussa hyperurheilullinen ulkosavolainen alkoi saada tarpeekseen. Mutta maisemat olivat vaivan veroisia, ja luontokin poikkeuksellisen vehreää. Täällä on satanut koko kevään enemmän kuin miesmuistiin, joten raunioiden nurkilla muistui mieleen välähdyksiä Irlannista... mitä nyt ei täkäläisestä luonnosta kovinkaan usein voi sanoa.

Kerta kuvabloggausta siis kiellon päälle.











Linna...
ja linnanherran hevoset. Näköalalla, kiitos.










Tämä kukka-asia ei harmikseni ole edelweiss, mutta lienee Ornithogalum umbellatum, alias Dame d'onze-heures. Kello yhdentoista daami siis.


14/05/2010

Hukassa ja/tai punaisella matolla

klo: 12:07,
Aiheena: Työn iloa, Kultturelli

Joskus, kun on jostain syystä aamupäivän vapaalla töistä, ja sitten raahautuu tietokoneen ja/tai sorvin ääreen lounaan jälkeen, tuntuu siltä kuin olisi aivan väärässä paikassa. Elimistö ja aivot ovat jo siirtyneet vapaapäivämoodille, ja työpäivä alkaa ihan omituiseen aikaan vuorokautta.

Tänään minusta tuntui jokseenkin sille. Helatorstai kotona nukkuen (sivumennen sanoen, olen nukkunut koko viikon osapuilleen 12 tuntia yössä), tänä aamuna töihin neljäksi tunniksi. Toimistokäytävämme oli paljon tavallista rauhallisempi, kun puolet porukasta siltailee perjantain. Ja minä en oikein tiennyt mitä ihmettä siellä teen. Epämääräiset neljä tuntia kahden vapaan välissä.

Yksi kavereistani, niistä perjantai-iltaisista oluenjuontikavereista, joka sattuu myös olemaan ex-kollega, tosin lieni vielä enemmän hukassa tänään. Ollut lomalla koko alkuviikon, ja sitten vain perjantaiksi töihin.


[Kuva: Charles Dyer, CC BY-SA 2.0]

Eilisiltana huomasimme, kuinka satelliittilähetykset maailmaa pienentävätkään.
Kaapelitelevisio, CNN:n uutiset... ja suora lähetys Cannesin elokuvafestivaaleilta. "Miksi minä katson tätä Ameriikan kautta kierrätettynä kun Cannes on 30 kilometrin päässä..?"
Eipä sillä, hirveää hinkua ei ollut tungeksia La Croisettella muiden masentavan tavallisten ihmisten ja korppikotkien seassa siinä toivossa, että saisi valokuvattua Tim Burtonin nilkan.

Eräälla taannoisella ruokatunnilla keskustelimme Cannes-ilmiöstä: tiedättehän, turistit haluavat nähdä Ne Kongressikeskuksen Portaat. Ja sitten ovat hämmästyneitä, kun ne ovat... vain portaat.

En ole misään tapauksessa elokuvaorientoitunut ihminen, viimeisin elokuvateatterissa nähty leffa taisi olla The Goats of Pentagon, ja sekin kuukausi kaikkien muiden jälkeen. Olen aktiivisesti missannut kaikki viime aikojen suuret kolmiulotteisuustapaukset, sen joka alkaa A:lla, Titaanit vai mitä Gladiaattoreita ne nyt ovatkaan... ja jopa Liisan Ihmemaassa. Viimeisen tosin vain siksi, että yhdessä Ranskan suurimmista kaupungeista ei ole ainoaakaan leffateatteria, joka näyttäisi sen 3D:na ja englanninkielisenä. Joko tai. Moista versiota varten pitäisi lähteä... Cannesiin saakka, ja se Cannesin kyseinen leffateatteri on niin kämäinen, ettei huvita.

Mikä on siis vähintäänkin koomista. Maailman ehkä kuuluisimman elokuvafestivaalin pitokaupungissa on koko seudun surkein elokuvateatteritarjonta.

Mutta siis, itse festivaalista piti puhua. Eilisiltana avausnäytöksessä ollut Ridley Scottin Robin Hood kyllä kiinnostaisi, samoin kuin Rachid Boucharebin Hors-la-loi (lainsuojattomat). Jälkimmäinen etenkin sen takia, että Algerian sodasta kertova filmi on saanut Ranskan oikeiston varpailleen, huutamaan kovaan ääneen "historian vääristelystä", ja vaatimaan koko filmin esittämisen kieltämistä. Parastahan tässä oli se, että kieltämistä vaadittiin näkemättä koko filmiä.

Niinpä, historia sopii kirjoitettavaksi vain silloin kun se kirjoitetaan sopivalla kynällä.

PS: Boucharebin edellinen, Cannesissa palkittu Kunnian päivät on näytetty Suomessakin, YLE Teemalla.

11/05/2010

Luettua: A Wild Sheep Chase

klo: 17:37,
Aiheena: Kultturelli, Meemit

Mitäpä sitä hyötyä blogista jos ei edes joskus ole nimensä veroinen.

Tänään siis lampaita. Ja yksi kukka, mutta siitä myöhemmin.

Ebaysta tarttui mukaani taannoin Haruki Murakamin A Wild Sheep Chase. Eihän moista voinut sinnekään jättää, virtuaaliselle kirjahyllylle pölyttymään. Kirjaa luonnehditaan melkein klassikoksi, vaikka minä olinkin ollut niin sivistymätön, etten ollut moisesta aiemmin kuullut. En, vaikka kirja on ilmestynyt jo vuonna 1982.

Teos on jotenkin kovin japanilaisesti juuri sopivan käsittämätön. Tapahtumat seuraavat toisiaan niin, ettei lukija alussa ymmärrä niiden yhteydestä sen enempää kuin päähenkilökään, tylsistynyt, ketjupolttava nuorjmies 70-luvun Japanissa. Yksi mainos vie päähenkilön matkalle ihmemaahan, etsimään lammasta jota ei ole aikoihin nähty. Ei herttakuningattaria eikä hulluja hatuntekijöitä, mutta kelpaisiko yksi maanisdepressiivinen lammaspukuun pukeutunut mies, tai tyttö jolla on täydelliset korvat?
Tai kertojana "Rotta", joka omalta osaltaan sysää koko homman liikkeelle valokuvalla lammaslaumasta jossain Hokkaidon tuntumassa?

Oivaa seikkailua on hän. Aukeaisiko opus vielä paremmin jos olisi lukenut ns. Rottatrilogian kaksi ensimmäistä osaa, sitä en osaa sanoa. Kannattaa joka tapauksessa kokeilla Suurta lammasseikkailua, vaikka sitten suomeksi.

Ainiin, hyödynnetäänpäs kaksi lammasta yhdellä iskulla.
Anzi sanoi että tykkää minusta, ja sehän on aina vallan mukavaa. Kuten myös kukkien saaminen.

The rules are the following:

1) Post the logo within your blog or post.
2) Pass the award onto 12 fellow bloggers.
3) Link the nominees within your post.
4) Let the nominees know they have received an award by commenting on their blog.
5) Share the love and link to the person whom you received this award from.

Että ollaanpas sitä nyt aurinkoista. Sharing the loooove. Jahas, mitäs tuolta readerista löytyy..?

Väkitukkoileva Mari on vakiesimerkki aurinkoisuudesta. Nih, postin tätit saattavat olla kivojakin. Ja sitäpaitsi sillä on kissoja!

Nein Green Fashion Freak on oikealla asialla, kiltisti ja vauhkoamatta eettisemmän pukeutumisen puolella. Varsinkin viimeinen pohdiskelu ekokommuuneista oli hupaisaa luettavaa... "Miksi kommuuneissa, myös dokkarissa nähdyissä, on aina niin kaoottista? Seinillä graffiteja, hirveästi tavaraa joka puolella, joku laulaa, toinen tanssii, kolmas korjaa polkupyörää... Onko siistien ja hillittyjen ihmisten yhteisö aivan mahdoton ajatus - jokaiselle tavaralle olisi oma paikkansa ja ihmiset viettäisivät aikansa rauhassa lueskellen kirjoja tai keskustellen keskenään 'ihan tavallisesti'?"
Voi, Nei, kyllä niitä siistejäkin kommuuneja takuulla on :)

Rajamäen rykmentissä löydetään asioita. Yleensä niitä löydetään paljon enemmän kuin hukataan ja välillä jalostetaankin ihan uuteen muotoon. Jokseenkin pariisilaisittain.

Silmänkääntövankilan kahvila-arvostelut ovat minulle kuin matkakertomuksia. Pyrähdyksiä paikkoihin, joissa en ole koskaan ollut ja tuskin tulen koskaan käymäänkään. Piristävät silti, ja jaetaan kukkanen sinnekin, jos ei muuten niin tekosyynä linkittää sumpin ja pullan suuntaan.

...hmm. Olkoon nyt kahdentoista sijasta neljä. Ei se ole niin vakavaista. Ja jos ne lukee kolme kertaa peräkkäin, niin siitähän saa kaksitoista.

06/05/2010

Tältä meillä näyttää, osa 2

klo: 19:15,
Aiheena: Kotiutuneisuutta

Hmm.
Jos olisin tuksumpi, esittelisin asuntomme sanoin tilava, valoisa ja aistikkaasti sisustettu kaupunkiasunto kivenheiton päässä meren rannalta. Melkein kaikki olisi totta. Paitsi ehkä se aistikas sisustus... niin ja "tilavuuskin" riippuu ihan mistä kulmasta katsoo.

Häkellyttävän upean asuntoesittelyni toisessa osassa pääsette siis kurkistamaan isäntäväen sisäänkäyntiin, eli eteiseen. Ja siinä sivussa ehkä Hotelli Helpotuksenkin puolelle.

Eteinen on pitkästä aikaa ihan oikeasti eteinen, eikä mikään neliömetrin kokoinen tila johon ei saa edes kauppakassia laskettua kompastumatta. Se antaa myös ensikäsitykseen siitä, mitä tapahtui kun eräät aiemmat vuokralaiset saivat käsiinsä maalipurkin. Punakeltainen on oikeastaan mukavan lämmin, vaikka ensin vähän yskityttikin.

Katosta roikkuu Intiantuliainen, joka sopii täydellisesti huoneen värimaailmaan. Ja jota saa olla koko ajan väistelemässä. Noh, eipä kankaisena ainakaan tee kipeää, jos päänsä iskee. (Eräs lasinen jalkalamppu nimittäin hyökkäsi muutama kuukausi L:n otsan kimppuun, ja muistona on parin sentin arpi...) Takana muuten vilahtaa se keittiönverho joka tekee kylppärin oven virkaa.

Seiniltä löytyy hyvää kodinonnea kahdestakin kulttuurista. Pienet eläimentapaiset kulkusineen ovat samaisen Intianreissun tuliaisia. (Siis siltä ihmiseltä, joka Paf le Chat'n meille jätti kuukaudeksi.) Ja pienet keramiikkaruukut ovat onnentuojia täkäläisittäin.

Asunnon häkellyttävin osio kuitenkin löytyy eteisen oven takaa.

Vai mitä sanoisitte vessasta, jossa on omenamatoja, leppäkerttuja seinillä ja vesisäiliön päällä lintu, pesineen..?

Ihan hauska, että ihmisillä on intoa askarrella.

05/05/2010

Ihan outo kuvahaaste

klo: 10:57,
Aiheena: Jotain vallan muuta, Meemit

Herranjesta miten inho ilma täällä on!
Ollaan toukokuussa, ja Pyreneillä satoi lunta. Nizza sen sijaan pääsi aamu-uutisten ykkösotsikoksi eilisten kuuden metrin korkuisten aaltojensa kanssa. Siinä on varmaan ollut melkoiset tsunamifiilikset, kun on ollut rantakahvilan terassilla, ja kolmimetrinen aalto kirjaimellisesti hyökkää kimppuun.

Kumisaappaat ovat päivän tärkein asuste.

Mutta, asiasta kukkaruukkuun. Kuten Sirokko haasteen sanoin sanoi:

Huomasin sen, minkä lehdistö on huomannut jo aika päiviä sitten: bloggaajat kuvaavat mitä tahansa. Kohta ei kehtaa kameraa ulkona esiin ottaa, kun muut ajattelevat, että jaahas, taas joku bloggaaja kuvaamassa päiväänsä, tätä söin, join, näin, ihan kuin kaikilla olisi patologinen pakko olla kiinnostunut siitä mitä kenenkin suolen sisällä liikkuu.

Tästä sainkin idean, HEUREKA! Nyt kaivetaan esiin kaikki ne omituisimmat kuvauskohteet, joita ei muiden kuin bloggaajan tulisi mieleenkään kuvata. Eikä mitään vahingonlaukauksia vaan tarkkaan harkittuja kohteita. Semmoisia, joita myöhemmin katsellessa itsekin ihmettelee mitä päässä on liikkunut. Eikä niitä kuvia tietenkään ole tullut käytettyä ennen kuin NYT!

Eli esittelen minäkin muutaman tietokoneen syövereihin jumiutuneen otoksen teidän iloksenne.



Säkinpohja löytyi joskus Irlannista. Umpikujan lisäksi sillä on oiva tapa olla melkein hävytön: cul on ranskaksi persie. Lisää kieli-ihanuuksia täällä.



Peilikuva. Jonnii jyväskyläläisravintolan vessassa.
Päivän kysymys kuuluukin: "Missä on kuvaaja?"



Lisää persieitä. Rock, rauha ja rakkaus. Haalarin omistaja sanokoot "hip!" jos omansa tunnistaa. Oudointa tässä kuvassa ei niinkään ole se, että olen sen ottanut, vaan se, että olen säilytellyt sitä vuosikaudet koneen kovalevyllä.



Tässä lähes hävyttömässä kuvassa on kaikkiaan kolme jalkaa ja yksi hauskannäköinen laukku. Kenelle ne kuuluvat, siitä minulla ei ole pienintä aavistusta.

Haastan vuorostani kaikki kuvakynnelle kykenevät mukaan!

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 ... 33 >>