Blogi

Lintu vai kala?

Minulla on identiteettiongelma. Se on varmaan ollut jonkinasteisena olemassa jo pitkään, mutta vasta hiljan siitä on tullut lievän ahdistuksen aihe. En ollenkaan tiedä, mihin sijoitun kirjallisuusihmisten keskellä. Tai maailmassa ylipäätään.

Olen aina kuvitellut itseni suhteellisen fiksuksi ihmiseksi (kyllä, tiedän, että yli 50% ihmisistä ajattelee olevansa keskimääräistä fiksumpia). Olen aina lukenut kirjoja, olen aina osannut kirjoittaa, ainakin jotakin.

Sitten minut heitetään oikeiden aikuisten sivistyneiden keskelle. Lukemaan kirjallisuuskritiikkiä. Lukemaan älyllistä kirjallisuuskeskustelua ja pohdintaa, joka lyö minut kerta toisensa jälkeen ällikällä. “Kuinka tuo osaakaan sanoa asian noin?” Lukemaan kirjoja, joista päällimmäiseksi jää häkellys siitä, kuinka lopputulokseen on saatettu tulla. “Mä en koskaan pystyisi johonkin tällaiseen.” Lukemaan oman kirjoittamisen reflektointia, jossa kaiken muun hienon lisäksi käytetään luontevasti sanastoa, joka omassa päässäni hiippailee siellä jossain passiivisen rajamailla.

Tähän kaikkeen päädyin tällä viikolla siksi, että lueskelin muutaman kuukauden takaisia kirjabloggauksia lukuromaaneista, siitä kuinka ne eroavat viihderomaaneista* tai korkeakirjallisuudesta. Huomasin joutuvani tunnustamaan itselleni, että jos minulle nimetään korkeakirjallinen romaani, en ole lukenut sitä. En saa niistä juuri mitään irti, sillä joko
a) kyllästyn tai
b) tunnen itseni tyhmäksi.
Etenkin jälkimmäinen on vallan tympeä tunne. Harva ihminen suorastaan nauttii siitä, että tuntee itsensä tyhmäksi. Minä en ole edes oppinut käyttämään sitä sellaisena naisellisena selviytymiskeinona. “Oi raavas mies, tule ja pelasta tyhmä blondi!”

Mutta silti. Jo blogissani olevista kirja-arvioista paistaa kauas, etten kykene erityisen analyyttiseen lukemiseen. Minulla ei ole siihen välineitä, eikä oikeastaan kiinnostustakaan. Tai jos analysoin, huomaan analysoivani tekstiä kirjoittajan näkökulmasta, en siitä, mihin osaava kirjallisuuskriitikko ryhtyisi. “Tässä on liikaa raskaita johtolauseita.” “Tässä on liian vähän sitä tai tätä.” “Tää on liian takapainoinen.” “Tuon kohdan olisi voinut kirjoittaa selkeämmin.”

Sama heijastuu muuallekin elämään. En ole koskaan kokenut itseäni duunariksi, minulla on aina ollut tavoitteena korkea-asteen koulutus ja siisti sisätyö. Mutta. Olen kuitenkin ensiharhailujen jälkeen valinnut opintoni varsin konkreettisilta aloilta. Tykkään siitä, että näen kädenjälkeni jossain muodossa. Minulla on ollut hetkeni kirjallisuusanalyysin parissa, enkä tajunnut siitä mitään. Etenkään kun sitä opetettiin ranskaksi…

Ehkä se oli kädenjäljen tarve, joka ajoi minut kirjoittamaan. Ei sisäinen pakko, ei tavoite luoda jotain kuolematonta, ei myöskään yritys jäsentää maailmaa. Minun maailmani on vallan asiallisesti jäsentynyt, vaikken siitä kirjoittaisikaan. Sisäisestä pakosta kielii korkeintaan halu kirjoittaa tiettyjä tilanteita itsestä ulos ja muistiin, muttei sekään ole jatkuvaa. Kirjoittaminen lähtee halusta tehdä jotain, mitä kuvittelen osaavani. Niitä asioita ei ole suurta liutaa, erisorttiset lahjakkuudet ovat vähissä tässä ruumiissa.

Ja sitten minut heitetään sinne jonnekin, missä kirjoittamisen sijaan pitäisi olla älykäs. Kyllä, minä haluan keskustella kirjallisuudesta. Ei, en halua, en sittenkään, en halua näyttää, kuinka tyhmä olenkaan. Ihan kuin vain huijaisin koko ajan. En oikeasti osaa, vain näyttelen osaavani. Missä vaiheessa osaamisen näytteleminen muuttuu oikeaksi osaamiseksi?

Sielustani taistelevat maatiaissavolainen, joka vain haluaisi olla lohnottaa** ja lukea juonivetoisia romaaneja koska lukemisen kuuluu olla kivaa eikä opettavaa, ja se sisäinen älykkö, joka puhuu sujuvaa ranskaa, koettaa lukea Parnassoa ja turhautuu kun ei kykene siihen, mihin ehdottomasti haluaisi kyetä. Koska niin pitää. Eikä kumpikaan, maatiaissavolainen tai sisäinen älykkö tahdo mua, ne tahtoo Ingalsin Lauran.

Fish I

Kuva: KayVeeDee | Deviantart.com | CC by-nd 3.0


* Niin, tämä on keskustelu, jota en silloin keväällä halunnut omassa blogissani käydä, sillä se saa minut vain vihaiseksi. Viihderomaani- / lukuromaani- / korkeakirjallisuuskeskusteluun liittyy oikeastaan poikkeuksetta tympeää arvottamista jollakin tasolla, joka johtaa siihen, että kirjaa ei kohdata yksilönä vaan lajinsa edustajana. …ja sitten kuitenkin kirjaa pitäisi lukea lajinsa edustajana. Äh.

**Tai prokrastinoida kirjoittamalla omasta navastaan, kun pitäisi taistella kasaan kässärin kaksi (2!) viimeistä lukua ja ne potkivat vastaan kaikin voimin.

spacer

Kirjamessulippujen voittajat

kirjamessuliput_random

Näin kertoi random.org suuressa viisaudessaan, että nimimerkit Afeni ja Nanna voittivat kirjamessulipun. Onnittelut! Voittajille on jo lähetetty sähköpostia.

spacer

Kerro kerro Kuvastaja

Hihii, sunnuntain hyvät uutiset tulivat vahvistamaan huhut, joita jo lauantaina somessa liikkui.

Tulen tyttäriä on kuin onkin Kuvastaja-palkinnon tämänvuotisella lyhytlistalla! Suomen Tolkien-seura Kontu ry:n jakama palkinto annetaan vuosittain edellisvuoden parhaalle kotimaiselle fantasiakirjalle. Se jaetaan Helsingin kirjamessuilla, tällä kertaa perjantaina 23.10. klo 18.45. Onpahan syy mennä kurkkimaan palkintojenjakoa.

Kilpakumppanit nimittäin ovat niin kovia, ettei edes malta kunnolla jännittää. Kuvastajan soisin ihan kenelle tahansa.

Kuvastaja-palkinto 2015, lyhytlista:
Maria Carole: Tulen tyttäriä (Osuuskumma)
Jenna Kostet: Lautturi (Robustos)
Silja Susi: Routamieli (Torni kustantamo)
Maria Turtschaninoff: Maresi – Punaisen luostarin kronikoita (Tammi)
Helena Waris: Vuori (Otava)

spacer

Lippuja arvottavana Helsingin kirjamessuille

IMG_0927 Nonnih, koska olen messuilla paitsi kirjailijan, myös bloggaajan nahoissa (monimuotoista tämä olo), nyt olisi mahdollisuus tarjota kirjamessulippu kahdelle onnekkaalle. Nämä ovat yhden päivän pääsylippuja.

Pidemmittä puheitta siis: kommentoi postaukseen nimellä/nimimerkillä ja sähköpostiosoitteesi kanssa, ja kerro, oletko jo käynyt Helsingin kirjamessuilla ja mitä eniten odotat tämän vuoden tapahtumalta.

Kisa-aikaa on tiistaihin 6.10. klo 12 (Suomen aikaa) saakka. Laitan voittajille sähköpostia ja toivon vastausta mahdollisimman nopeasti, että lippu ennättää postissa perille. (9.10. arvon lipun uudestaan, jos voittaja ei ole vastannut.)

Onnea arvontaan!

spacer

Kirjamessuohjelmaa

Pian on taas se aika vuodesta. Lokakuu. Varustaudutaan samppanjalla (ainakin henkisesti), hyvillä kengillä, kahvitarjoilun bongaamisella, mustalla pitsillä ja ööö… karvavuoratulla sukelluspuvulla ulkona oleskelua varten. Niin ja kuulakärkikynällä, jos vaikka sattuu sellainen vahinko, että joku haluaa omistuksen kirjaan.

Kirjamessukausi alkaa. Minä lennähdän (koneen avustuksella) Helsinkiin lokakuun lopulla. Olen jopa esiintymässä messuilla. Kirjamessuilla Ihan Oikealle Lavalle kipuaminen aiheuttaa ajatuksena pikkuisen hyperventilointia, mutta jos sitä vaikka koettaisi näytellä fiksua.

Minut voi siis Helsingin kirjamessuilla bongata seuraavista ohjelmista. Miten musta tuntuu, että tää on jokseenkin tiettyyn aiheeseen painottunutta? Noh, mihinkäs kissa karvoistaan…

Fantasian sankarinaiset
(Osuuskumman, Robustoksen, Haamun ja Reunan yhteisosasto 6e138)
to 22.10. klo 13.00

Kirjailijat Maria Carole ja J.S. Meresmaa käyvät napakan väittelyn siitä, miten nainen voi olla sankari, mikä tekee naisesta sankarillisen ja onko sellainen mahdollista muualla kuin fantasiassa.

Sateenkaaren kirjo
(Kullervo-lava)
pe 23.10. klo 10.15

Sateenkaarikansaa ei ole valettu yhdestä muotista, mutta kirjallisuus pyrkii usein esittämään HLBTQ-hahmot ongelmalähtöisesti. Miten muuten aihetta voisi käsitellä? Millaisia motiiveja kirjailijoilla on sijoittaa sateenkaarihenkilö tarinaansa? Keskustelemassa Maija Haavisto, Maria Carole, Salla Simukka ja Elias Koskimies.

Maria Carole – Tulen tyttäriä
(Louhi-lava)
su 25.10. klo 13.30

Tulen tyttäriä on itsenäinen fantasiaromaani, joka kertoo viihdyttävän tarinan kolmesta tulisieluista naisesta, jotka hakevat osaansa rakkaudesta ja paikkaansa maailmassa. Tulen tyttäriä antaa empimättä naiselle käteen niin miekan kuin puurokauhan. Haastattelijoina KirjaKallion oppilaat.

Minkälainen on hyvä tyttöhahmo?
(Louhi-lava)
su 25.10. klo 14.00

Nuoret tytöt ovat yhä useammin nuortenkirjojen päähenkilöitä. Minkälainen sitten on hyvä tyttöhahmo? Jyräävätkö ”poikatytöt” ja onko kaikissa naishahmoissa ripaus Peppiä? Keskustelussa mukana kirjailijat Paula Noronen, Maria Carole, Iida Sammalisto sekä toimittaja Maria Petterson, opettaja Vesa Linja-Aho ja kirjailija Eppu Nuotio. Haastattelijoina KirjaKallion oppilaat.

Kengät

Joku totesi, että olennaisin kirjamessuvarustus on kauniit kengät. Ne kun ovat lavalla etualalla. Minut siis voi tunnistaa kukallisista maihareista, jotka täyttävät myös “olet koko päivän jaloillasi ilman suurta kärsimystä” -tason vaatimukset.

spacer

Syksyn parhaat lukuvinkit! (pienkustantajaversio)

Jep. Mitenkään ns. suurten kustantajien laatuproosaa väheksymättä olen aina kauden alkupuolella (ja loppupuolella) vähän kyllästynyt kirjavinkkilistoihin, joilla pyörivät lehdestä ja listasta toiseen samat teokset. Kirjamaailmassa ovat olemassa NE KYMMENEN ja sitten muutama muu, jotka eivät ainakaan ole syksyn parhaita. Tai siis, entäs jos olisivatkin?

Niin päätin tutkia, mitä muilla on tarjolla tänä syksynä. Eli, voilà, syksyn parhaat lukuvinkit pienkustantajien sadosta.

Anne LeinonenVaskinainen
Vaskinainen on maaginen sekoitus suomalaista kansanperinnettä ja antiikin myyttejä, kertomus Tuonelan pyörästä, joka pysähtyy. Leinonen on Finlandia junior -ehdokkaanakin ollut konkarikertoja, jolta uskaltaa odottaa kerta kerralta parempaa. (Osuuskumma)

Anni NupponenKauheat lapset
Kuka hallitsee maailmaa? Se joka ratasta pyörittää. Romaani on ehkä steampunkia, ehkä rataspunkia, mutta joka tapauksessa se on suorastaan hulvaton tarina, jossa on kissoja, irtopäitä ja sisällissota. Kaikesta tästä huolimatta Kauheat lapset ei mene komedian puolelle, vaan on kertomus velvollisuuksista, jotka kulkevat perheessä ja ystäviä kohtaan. Nupponen voitti esikoisteoksellaan Nainen ja kuningas vuoden parhaalle fantasiakirjalle annettavan Kuvastaja-palkinnon. (Osuuskumma)

Ursula K. Le GuinHaikaran silmä
Kuinka syksyn parhaiden listan voisi tehdä ilman Le Guinin tuoretta suomennosta? Haikaran silmä on yhteiskunnallisen scifin mestarin teos kahden erilaisen ihmisyhteisön elämästä ja yhteentörmäyksistä. Kun vastakkain ovat militaristinen oligarkia ja vapaa anarkia, voiko kumpikaan voittaa tai selvitä ilman muutoksia? Suomennos Jyrki Iivonen. (Vaskikirjat)

Helena Waris & Janne Nykänen
Entropia
Tämä varsin uteloittaa. Helena Waris todisti jo Pohjankontu-trilogiallaan osaamisensa, joten mitä tapahtuukaan kun hän sotkee sormensa jännityksen kirjoittamiseen? Entropia on vauhdikas jännitysromaani lähitulevaisuuden Suomesta, jonka maaseutu on tyhjentynyt. (Aarni)

Joulukalenteri – Lusijan tarinoita

Reuna-kustannuksen viimevuotinen joulukalenteri-antologia dekkarinovelleineen taisi olla melkoinen menestys, joten samalla mennään. Teemana ovat tällä kertaa paikat Suomessa ja maailmalla. Jokaista kirjoittajaa pyydettiin sijoittamaan tarina tiettyyn maahan tai kaupunkiin. Jotkut valitsivat oman kotiseutunsa, jotkut käyttivät muusta tuotannostaan tuttua ympäristöä ja henkilöitä, ja monet tarinoista ovat matkoja paikasta toiseen. Kirjoittajat lahjoittavat tekijänpalkkionsa tukemaan Tukikummit ry:n toimintaa, jolla pyritään ehkäisemään nuorten syrjäytymistä. (Reuna)

Ante AikioLovi
Aigi-sarjan toinen kirja tuo lukijalle saamelaista mytologiaa ja jatkaa kertomusta Aigin vaiheista. Tarinat tsuudien vainolaiskansasta ja muinaisista olennoista heräävät henkiin. Kohdatut kauheudet juontavat aikoihin, joista moni ei ole kuullutkaan. Kuolleiden maailman varjot lankeavat kulpakkokuisille nietoksille. (Reuna)

Marika LewyckaMeklareita, hippejä, hamstereita
Marcus ja Doro uskoivat linssien ja vapaan rakkauden maailmanparannusvoimaan. Vaikka heidän lapsensa kasvoivat vanhempiensa aatteiden, kotityövuorojen ja köyhyyden ympäröiminä, tuli heistä hyvin erilaisia. Marina Lewycka kirjoittaa realiteettien ja hippiliikkeen yhteentörmäyksestä uniikilla tyylillään farssia ja ironiaa yhdistellen. (Sammakko)

Jukka MurtosaariKannen kuvitti…
Tietokirjallisuudesta listalleni pääsee tällä kertaa Kannen kuvitti…, joka esittelee julkaistujen taskukirjojen ja lukemistolehtien kuvittajien töitä ja ammattiuria 1940-luvulta alkaen. Teos on ensimmäinen suomeksi julkaistu tietokirja kansikuvittajista, taiteesta joka on tuttua monelle, mutta jonka tekijöistä ei tiedä juuri mitään. Kirjassa tutustutaan myös kansikuvan tekemiseen ja sen historiaan. (Avain)

vintage-back-to-school-poster-1394471782jRoKoska lista on kaikkea muuta kuin kattava, kertokaa toki kommenteissa omat parhaat vinkkinne pienkustantajien syksyn sadosta.

spacer

Suutari, räätäli, pikipöksy kirjantekijä

En tiedä miten otsikko liittyy asiaan, mutta päässäni on koko päivän soinut suutari, räätäli, pikipöksy pietari, kee-engän koputtaja, naskalin naputtaja, mene tästä portista pois, pois, pois, pois… Ja nimenomaan sillä Fröbelin palikoiden version nuotilla. Se on aika tarttuva.

Olen ollut Osuuskumman riveissä nyt… kolme vuotta? Aika tarkkaan sen verran, luulen. En ollut perustajajäseniä mutta liityin seuraan varsin pian. Ihminen tarvitsee askaretta elämäänsä. Osuuskummajaisuus on tuonut kuvioihin varsin erilaisiakin askareita kuin mitä alkuun kuvittelin.

Nyt viime aikoina olen huomannut aivan vilpittömästi pitäväni kirjojen taittamisesta. Kun sen homman oppii, se on omituisen rentouttavaa vastapainoa kaikelle sellaiselle… kirjoittamiskiroamiselle. En tiedä jaksaisinko viettää koko elämääni väkertäen kirjainten välistyksiä, typografiaa ja tavutuksia kuntoon. Mutta jostain omituisesta syystä olen viihtynyt aina vastaavanlaisessa puuhassa. Näkisitte eri työpaikoissa tekemäni Excel-taulukot! Niissä ovat rivit ja fontit justiinsa kohdillaan. Ei se toimivuus ole ainoa asia, sen pitää olla myös kaunis.

i-shot-the-serifLisäksi kirjojen taittaminen on hyvä kompromissi. Saan toteuttaa kuvataiteellista puoltani, jota ei ole. Krhm. Siis semmoisen ihan graafikkouden osalta olen enimmäkseen varsin pihalla. Kun piirustustaidot ovat pakkasen puolella.

Mutta tässä päivänä eräänä laskin. Olen tainnut taittaa yhdeksän kirjaa ja muutamat kannet siihen päälle. Siinä on hyvä alku. Nyt koetan laajentaa osaamistani sähkökirjoihin. Aloittelijan tuurilla mennään vielä, mutta ehkä sekin kohta luonnistuu ihan oikeasti.

Renessanssitaiteilija. Kirjantekijä alusta loppuun. Tai ainakin melkein loppuun. Painamaan en vielä meinannut ruveta ja kirjansidonnankin taidan jättää osaavimmille.

spacer

Uneksintaa

Nukkuminen on ihmisen paras ajanviete.

Kirjoittajaminä pitää kuitenkin eniten niistä hetkistä, jotka vietän unen ja valveen välimaastossa. Ne ovat vuorokauden parhaita minuutteja. Jos vain kykenen häätämään arjen ongelmat sivuun, voin käyttää ajan tehokkaasti tekstini solmujen selvittämiseen. Silloin aivot ovat tilassa, jossa liika loogisuus ei enää vaivaa. Ne näkevät yhteyksiä ja ovia, jotka siihen hetkeen saakka ovat olleet salattuja.

Silloin otan solmun tarkasteltavaksi lähempää, puhallan siihen muutaman kerran, ja kuin itsestään se lähtee löystymään. Uskomattomimpia ovat ne hetket, joina solmu lopulta aukeaa. Ja silmät siinä samassa. Tuijotan pimeää kattoa. “Niin tietenkin!” Tarina vain valuu kuin vesiputouksesta, dominojonoon laitetaan puuttuvat palat paikalleen. Aiemmat kohdat saavat selityksensä, uudet yhteydet ilmestyvät. Usein ratkaisut ovat melko järjettömiä… ja sen takia enimmäkseen täysin käyttökelpoisia.

Ei, minulla ei ole muistikirjaa sängyn vieressä. Ratkaisuja ei tarvitse muistaa sanasta sanaan. Niiden suunta pysyy mielessä kuitenkin. Sitten voi taas nukkua.

Tässä eräänä yönä, tai oikeastaan aamuna, juuri ennen heräämistä, uneksin ihan oikeasti. Olin saanut tämän nykyisen kässärintekeleen valmiiksi ja sille oli löytynyt kustantaja ja kustannustoimittaja. Kustiksen kanssa istuimme ulkona pöydän ääressä keskustelemassa käsikirjoitukseen tehtävistä muutoksista, kun yhtäkkiä, aivan kasuaalisti totesimme, että kaikki on aika turhaa. Maailmanloppu tulee kuitenkin tänään. Jatkoimme silti kässärin käsittelyä.

Maailmanloppuun liittyivät läheisesti suuret vihreät köynnöskasvit, jotka halusivat täyttää joka paikan. Niitä vastaan kuitenkin saattoi taistella. Ne pelkäsivät maitotuotteita (!!). “Tässä sinulle jogurttia!” SPLÄTSH!

Maanantaina odotin. Maailmanloppu ei tullut. Niinpä jatkoin kässärin solmujen selvittelyä, ja yhden ratkaisun löysin… avaimesta.

IMG_0059

Puu ottaa vallan.

spacer