Archives

Aapeli – Pikku Pietarin piha

Pietari näki valokuvaajan menevän valokuvaamoonsa. Hän meni tietenkin sisän kautta. Kaikkiin Ison kadun varrella oleviin liikkeisiin mentiin sekä ulkokautta että sisän kautta. Valokuvaaja oli aina ensimmäinen aamulla. Sen jälkeen meni kelloseppämestari, ellei ollut illalla juonut. Jos oli juonut, meni oppipoika ja avasi kaupan. Sitten tulivat kaksi parturineitiä ja viimeiseksi kangaskauppiaan rouva, jonka piti ensin haukkua piikansa. Heitä oli kaksi, toinen aikuisia, toinen lapsia varten. Nämä kaikki kaupat ja liikkeet olivat samassa talossa, missä Pietari asui ja minkä piharakennuksen katolla hän parhaillaan asui.

Pikku Pietarin piha on kuopiolaispakinoitsija Aapelin (Simo Puupposen) teoksista ehkä tunnetuin. Se on kokoelma pienen Pietarin huomioita kansalaissodan jälkeisen ajan elämästä kotipihallaan. Jokainen naapuri käydään vuorollaan läpi ja talletetaan muistojen lippaaseen. Teoksen sanotaan osiltaan pohjautuvan Aapelin omiin lapsuusmuistoihin Kuopiossa – puutalokorttelissa torin laidalla, osapuilleen siinä, missä on nykyään Sokos. Läkkisepästä on tullut kelloseppä, talonmies Närhestä Harakka ja Pietarillekin löytyy esikuva pienen Simon pihapiiristä.

Kirjan alussa Pietari menettää äitinsä tuberkuloosin takia. Puoliorvon pojan ja vanhaa tavaraa torilla myyvän isä-Jormalaisen elämää tasoittavat pihan asukkaat kukin omilla enemmän tai vähemmän kankeilla keinoillaan. Varsinaisena ihmeenä surun keskelle saapuu kuitenkin vallan maijapoppasmaisesti Karoliina, äitipuoli, joka heti alkuun ilmoittaa, ettei ole satujen paha äitipuoli. Karoliina Jormalainen sanoo olevansa hyvä ihminen, eikä syö sanaansa, vaikka onkin kaikin puolin – ulkoisestikin – Lydia Jormalaisen vastakohta.

– Minä olen tuolta etelän kaupungista, Karoliina sanoi ja viittasi kädellään jonnekin. Sano niille, että se on jostain etelän kaupungista, ne kysyvät sinulta kuitenkin. En ole rikas mutta en köyhäkään, sano sekin niille, sitä ne toiseksi kysyvät.

Aapelin huumori kumpuaa rivien väleistä, siitä mitä ei sanota tai siitä, kuinka savolaisen viäräleuan tyyliin sanottu kumotaan saman tien. Lukijaa ei varsinaisesti pyritä naurattamaan, vaan Aapeli tarkastelee meidän herramme muurahaisia sillä samalla hyväntahtoisuudella kuin muissakin kirjoissaan. Lapsen näkökulma sekä pehmentää tarkkanäköisiä arvioita pihan asukkaista että alleviivaa paitsi ihmisten järjettömyyttä, myös hyväsydämisyyttä. On syvää epätasa-arvoa, mutta on myös vahvaa yhteisöllisyyttä, joka leimaa kaikkea arjessa. On asioita, jotka ovat kuten ovat, koska niin on ylempänä määrätty. Hullulta ei peritä vuokraa, koska sehän vasta olisi hullua. Tattarit ovat tummempi-ihoisia kuin muut, sillä he syövät hevosenlihaa. Housuihin saa nahkaiset perspaikat vain jos on suutari tai ratsumestari, mutta molskihousut sentään voi saada, jos Karoliina niin päättää.

Ja koska kaikkihan tietävät, että Jumala on olemassa, pihan pennutkin, Pietari kysäisee varmuuden vuoksi välillä Taivaan Isältä sopisiko hänen keskustella äitinsä kanssa. Taivaan Isä ei moista voi sallia, mutta lupaa pitää hyvää huolta Lydia Jormalaisesta. Ja lopulta Pietarikin kasvaa surunsa yli ja oppii pitämään huolta sekä itsestään että isästään. Kirjan ilmestyessä v. 1958 sotien jäljet ja suru olivat yhä lähellä, joten useat Pietarin kokemuksista resonoivat varmasti lukijoiden mielessä.

Kirjojen Suomi ja kirjablogit Pikku Pietarin piha on yksi Ylen Kirjabloggaajat ja 101 kirjaa -sarjaan valituista teoksista. Suomen jokaiselta itsenäisyyden vuodelta on valittu yksi aikakautta jollakin tapaa edustava teos, ja kirjabloggaajat lukevat ne kaikki. Näin vuodelle 1958 osui Aapeli ja siinä samassa minun vuoroni. Luinkin kirjan suomalaisiin tapoihin sopivasti kirjastolainana. Ylen sivuilta voi myös käydä kuuntelemassa, mitä Sirpa Kähkönen kertoo romaanista. Tosin Ylen sivujen mielipiteen vastaisesti minun näkökulmastani Pikku Pietarin piha ei ole varsinaisesti lastenromaani, vaan aikuisille silmille kirjoitettu, ainakin jos sitä vertaa vaikkapa Vinskiin ja Vinsenttiin.

spacer

Liebster

Sain taannoin ilahduttavan Liebster-tunnustuksen Maijalta. Kiitokset. Näitä palkintoja on tällä nimellä ja eri logoilla kulkenut blogistaniassa varmaan viimeiset 10 vuotta. Tässä on vissiin jotain sääntöjäkin. Ja säännöt on tehty rikottaviksi.

liebsteraward

Liebster Award-tunnustuksen ideana on tuoda ihmisten tietoisuuteen uusia hyviä blogeja, joilla on alle 200 lukijaa. Homma toimii näin:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto (ylläoleva kuva) esille blogiisi. 3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen. 4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa. 5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat. 6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen. 7. Ilmoita palkitsemasi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Hupaisa tuo ”alle 200 lukijaa”. Kun kaikkihan bloggaavat Bloggerissa, niiden Googlen härpäkkeiden kanssa. Eiks je? Kuvitellaan sitten, että mulla on alle 200 lukijaa, tottahan se on, jollakin aikavälillä.

Mutta vastaanpa Maijan kysymyksiin:

1. Mihin maahan lähtisit, matkalle tai pysyvästi, jos raha (tai terveydentila tai muu syy) ei olisi este?
Olisi kiva käydä muutama viikko / muutama kuukausi Uudessa-Seelannissa. Siellä on kuulemma lampaita ja komeita maisemia ja lampaita.

2. Missä Suomen kaupungissa asuisit mieluiten (ei nykyinen asuinpaikka)?
Tampereella tai Jyväskylässä. Jyväskylä on aikojen takaa rakas, Tampere tuoreempi ihastus.

3. Mitä kieltä haluaisit opetella?
Olen tässä hiljakseen opetellut saksaa Duolingon avulla. Sen esimerkkilauseet ovat toisinaan hämmentäviä. Ich bin eine Banane. Suunnilleen tuolla tasolla on osaamiseni yhäkin. Jos joskus opin enemmän, niin sitten voisi tuonne itärajalle muutettua olla seuraavana urakkana ”dialecte”, eli Elsassisch, jolle ei edes ole yhtä vakiintunutta kirjoitusasua.
Langsam kummt au wit, tai jotain sinne päin.

4. Missä järjestyksessä syöt karkkipussin karkit?
Hämmentävä kysymys. En tiedä. En muista milloin olisin syönyt karkkipussista.

5. Mitä haluaisit tehdä tai mihin mennä virtuaalilasien avulla?
Jonnekin oikein korkealle. Tai johonkin maahan, johon minä eurooppalaiseen mukavuuteen tottunut en ihan heti oikeasti lähtisi matkalle.

6. Mihin ammattiin haluaisit, jos ei olisi mitään esteitä ja voisit olla siinä maailman paras?
Kyllä silloin olisi varmaan aika kivaa olla kirjailija. ”Maailman paras kirjailija.” Hmm. Ei kovin huono tavoite.

7. Mikä on ensimmäinen muistosi Internetin käytöstä?
Jos ajatellaan ”Internetillä” verkkoja yleisemmin, niin varmaan jotkut kaupunginkirjaston Unix-päätteet. Niillä saattoi ircata. Olin vähän toisellakymmentä. Sitten tulivatkin jo tosi pian ihan nämä www-verkot.

8. Mikä muiden normaalina pitämä asia on sinusta ällöttävää?
Suolakurkut.

9. Mikä muiden ällöttävänä pitämä asia on sinusta normaalia?
Jos jatketaan ruokalinjalla, niin kaikki sisäelinruoat.

10. Mikä on hyödyllisin käyttötarkoitus jeesusteipille, jonka olet keksinyt?
Pitää ihan miettiä. Olen teipannut ikkunoiden saumoja, mutta se oli huonoa teippiä se, eli lopputulos ei paljoa hyödyttänyt. Ja korjannut lapsen rantapallon, se on tärkeää.

11. Minkä sukupuuttoon kuolleen eläimen haluaisit herättää henkiin?
Jonkin semmoisen oikein karvaisen mammutin.

– – –

Ja sitten omat kysymykseni uhreille. Näiden pähkäilyssä meni varmaan päivätolkulla.

1. Mihin käyttäisit yhtäkkiä saamasi 1000 euroa, jos sinun pitäisi käyttää se ”turhuuteen”? (Ei siis arkielämään, perusvaatteisiin, terveyteen, jne.)
2. Minkä vitsin kerrot jos on pakko?
3. Mikä on ärsyttävintä kesässä?
4. Mitä laulat karaokessa? Kyllä, kyllä, mikrofoni on jo tungettu käteesi ja innokas humalainen yleisö odottaa. Mitä laulat?
5. Kuinka pukeudut/pukeutuisit Pride-kulkueeseen?
6. Mikä oli viimeksi noloa? Edes pikkuisen noloa?
7. Uudessa ylioppilaskokeessa eteen tulee suullisia tehtäviä kielikokeessa. Osaisitko neuvoa ruotsiksi reitin lähimpään apteekkiin?
8. Mikä on oudoin paikka, josta olet herännyt?
9. Mitä ostit viimeksi?
10. Millaisia mattoja on asuntosi lattioilla?
11. Haluaisitko lemmikiksi mieluummin pienen lohikäärmeen vai kerberoksen pennun?

Ainiin, piti varmaan nimetä muutama lukemisen arvoinen blogi. Olen ollut laiska blogilukija viime aikoina, mutta muutamia tulee vilkaistua säännöllisesti. Palkinto menköön siis Lampun varjoon, Margaret Pennyn muistikirjaan, kurkkimaan Päiväunien salaista elämää, Päättymätöntä tarinaa ja Fifin fiinejä fiiliksiä, sekä totuutta ihmeellisemmälle Tarulle.

spacer

Laulaa pääni sisältä

Olipas eilen erikoinen bongaus.

Päädyin kirjablogiarvioon Tulen tyttäristä. Varsin ilahduttavan arvion lisäksi Miisu P. oli liittänyt bloggauksensa loppuun Chisun Etsijät-kappaleen videon saatesanoin: ”Tämä kappale sattuu sopimaan aivan täydellisesti Naarniin ja Emmaan!”

Kuuntelin. Ensimmäisenä häkellys ja jokseenkin Niagaran-putoukset-reaktio. Sitten kuuntelin neljästi uudelleen. Sanat osuvat kohdalleen niin täysin, että joko olen kirjoittanut kirjan Chisun biisistä, tai sitten Chisu on tehnyt kappaleen minun kirjastani.

Piti ihan etsiä itsekin, Etsijät on vuoden 2009 levyltä. Jollakin mittareilla katsoen siis wanha, mutta minun suomalaisen nykymusiikin tuntemukseni on tukevasti jossain olemattoman ja vähäisen välimaastossa. Nyt kuuntelen uudestaan.

spacer

Lippuja arvottavana Helsingin kirjamessuille

IMG_0927 Nonnih, koska olen messuilla paitsi kirjailijan, myös bloggaajan nahoissa (monimuotoista tämä olo), nyt olisi mahdollisuus tarjota kirjamessulippu kahdelle onnekkaalle. Nämä ovat yhden päivän pääsylippuja.

Pidemmittä puheitta siis: kommentoi postaukseen nimellä/nimimerkillä ja sähköpostiosoitteesi kanssa, ja kerro, oletko jo käynyt Helsingin kirjamessuilla ja mitä eniten odotat tämän vuoden tapahtumalta.

Kisa-aikaa on tiistaihin 6.10. klo 12 (Suomen aikaa) saakka. Laitan voittajille sähköpostia ja toivon vastausta mahdollisimman nopeasti, että lippu ennättää postissa perille. (9.10. arvon lipun uudestaan, jos voittaja ei ole vastannut.)

Onnea arvontaan!

spacer

Kirjoittajameemi

Nilistin Anna Hallavalta kirjoittajameemin. Ihan sen takia, että omasta navasta puhuminen on parasta huvia käsikirjoituksen kanssa nujuamisen keskelle.

Missä kirjoitat yleensä?

Ihan kotosalla. Mulla/meillä on kaksikin kannettavaa tietokonetta, eli kirjoitan joko työpöydän ääressä tällä raahattavalla tai sohvalla/sängyssä sillä pikkukannettavalla. Kässärit ja muut tekstit ovat Dropboxissa, eli voin työskennellä molemmilla koneilla ilman ongelmia.

Miten kirjoitat käsikirjoituksen ensimmäisen version?

Tähän sopii se kliseinen verta, hikeä ja kyyneleitä. Enemmän kiroan kuin kirjoitan, sitten kirjoitan kaksi lausetta ja kiroan uudestaan. Joskus on jonkinlainen flow tai muu helppous, mutta voe luoja kuinka toisinaan inhoan kirjoittamista. Noh, oikeastaan en juuri nyt, tänään huomasin, että osaanhan mä vielä.

Millaiset olosuhteet johtavat sinulla parhaan tekstin syntymiseen?

Se harvinaiset tilanteet, joissa saan itsekritiikin pois päältä ja kirjoitan ihan silkkoa. Silloin siellä seassa on mainioita neronleimauksia, heleää tekstiä joka kestää kriittisempääkin tutkimista.

Millaisia kirjoitusvälineitä käytät (eli tietokone, käsin kirjoittaminen, joku tietty kynä jne)?

Kirjoitan lähinnä koneella. Sillä moneen kertaa kehumallani Scrivener-ohjelmalla. Siellä on kaikki samassa paketissa, hahmoluonnokset ja muistiinpanot. Nyt Sähkönsinisen kanssa olen kummastuksekseni kirjoittanut myös paljon käsin. Makaan illalla sängyssä ja kirjoitan, kunnes tipahdan siihen vihkon päälle, tai kunnes olkapäätä vihloo. Itse asiassa kadotin juuri vanhan muistikirjani, johon oli luonnosteltuna monta kohtausta. Se luimistelee vieläkin jossain hukan suussa. Meh.

Mistä saat aiheesi?

Satunnaisista ajatuksista ja lauseista. Unista, yllättävänkin usein unista. Nyt harrastin ihan tietoista ideointia vähän siihen tyylin, kuin mitä Tiina Raevaara neuvoi Kummallisen kirjoittajat –oppaassa: otin irtonaisia ideoita ja väkivalloin survoin ne yhteen. Kumman kiltisti ne sulautuvat toisiinsa, kun tarpeeksi neuvottelee.

Montako kertaa työstät käsikirjoitusta?

Saakutin monta. Jo ensilukuvaiheessa pyöritän sitä edestakaisin. Tulen tyttäriä sitten kustannustoimitettiinkin pitkän kaavan mukaan.

Mikä osa käsikirjoituksesta on sinusta vaikein?

Koko kässäri? Ne solmut, jotka ilmestyvät kutsumatta sinne väliin? Loppu, josta kirjoitan noin kymmenen aivan erilaista versiota?

Onko sinulla kirjoittamiseen liittyviä rituaaleja? Miten valmistaudut kirjoittamaan?

Ensimmäisen kässärini kirjoitin aamuöisin parvekkeella, menin nukkumaan toisinaan vasta käytyäni leipomossa. Tulen tyttärien raakaversion kirjoitin iltayhdentoista ja aamukahden välillä, istuin sohvalla jalat ristissä ja tietokone sylissä. Tai sitten junassa viidentoista minuutin pätkissä. Tai ruokatunnilla työpaikalla.

Jos sattuu sellainen epämiellyttävä tilanne, etten voi kirjoittaa keskellä yötä (lue: tällä hetkellä), niin sitten teen pressopannullisen kahvia ja haen kulmakonditoriosta croissantin ja koetan viritellä aivoja. Mutta oli miten oli, ennen aamukymmentä ei ole mahdollista ihmisen tuottaa ymmärrettäviä lauseita millään kielellä. Nyt olen tämän kesän apurahataiteilija, eli koetan suhtautua kässäriin kuin työhön. Työhön, jota tehdään omituisiin aikoihin ja toisinaan seitsemänä päivänä/yönä viikossa.

Mitä teet kun tarina jumittaa?

Keskustelen aiheesta ircissä jonkun sopivan uhrin kanssa. Näin on melko monta solmua selvitetty.
Arkisempi mitäs-sitten-pohdinta tapahtuu illalla sängyssä, siinä unen ja valveen välimaastossa, jossa järki ei enää rajoita luovuutta. Hyvin ison osan tarinankuljetuksesta teen nimenomaan ennen nukahtamista. Toisinaan vain summittaisina tapahtumina, toisinaan sanamuotoja myöten. Ihmeen hyvin jopa muistan olennaisimman seuraavana päivänä. Kirjoittamisvaihe on minulle pitkälti vain sen päässä hyvin valmiina olevan kirjaamista paperille.

Mitä genrejä kirjoitat ja/tai haluaisit kirjoittaa?

Viihdyn hyvin tämän spekulatiivisemman viihdekirjallisuuden parissa, mutta salaa (mikähäh salaa, hyvin julkisesti) haaveilen vielä kirjoittavani näpäkän, terävän, toimivan chick lit -romaanin. Sellaisen, joka olisi genreä oikeasti, eikä vain sopivana markkinointiterminä. Sitä odotellessa. Edistyn asiassa varmaan sitten, kun chick lit on jo ollut kauan poissa muodista ja lukemistoista.

– – –
[Kuvat The British Libraryn käsittämättömistä arkistoista.]

spacer