Archives

Viimeisten aikojen luettuja

Tämä nyt ei ole enää toviin ollut kovinkaan kunnianhimoinen kirjablogi (jos koskaan). Mutta olen minä vahingossa joskus jotain lukenut. Viime aikoina esimerkiksi sotaa, teiniromansseja ja huonoja runoja.

JP Koskinen – Kuinka sydän pysäytetään

jp-koskinen_kuinka_sydan_pysaytetäänOnneksi minun ei ole pakko antaa tähtiä kirja-arvioissani. Hyvin pian aloitettuani lukemisen kävi selväksi, että Kuinka sydän pysäytetään olisi äärimmäisen vaikea tähdittää. Tämä ansaitsisi jopa viisi tähteä siinä mielessä, että kirja tuntuu jollain tapaa ”uudelta suurelta sotaromaanilta”. Sellaiselta, jota ilomielin näkisin tulevien sukupolvien lukevan koulussa Tuntemattoman sijaan tai rinnalla. Neljä tähteä annettakoon tarinasta ja talvisodan asiantuntevasta käsittelystä. Pitkään tärkeimmät sotaromaanit Suomessa olivat sodan kokeneiden kirjoittamia. Kirjailijoissakin on syntynyt monia sukupolvia sen jälkeen, hienoa etteivät teemat kuole. Kolme tähteä antaisin taas sille, että kaikesta edeltävästä taituruudesta huolimatta päähenkilö jätti minut hieman kylmäksi. Hänen tuskansa ja rakkautensa ei ihan tullut iholle. Hieno lukukokemus silti, eittämättä. Suosittelen, ainakin niille koululaisille.

JP Koskinen: Kuinka sydän pysäytetään
WSOY, 2015
Kansi: Martti Ruokonen

Anna Hallava – Sammakkoprinsessa

Hallava-sammakkoprinsessaSodan jälkeen ihan muuta tasapainon saamiseksi. Hallavan nuortenkirjan päähenkilö Ofelia saa 14-vuotissyntymäpäivänään kuulla olevansa puoliksi keiju. Puolikeijuuteen liittyy myös teinitytön näkökulmasta katsoen hyvin ikävä kummilahja: Ofelia voi suudella ainoastaan todellista rakkauttaan, muut pojat muuttuvat sammakoiksi. Sammakkoprinsessa on eittämättä nuorisoviihdettä. Siinä mielessä nuorisoviihdettä, että tunsin itseni ajoittain vähän vanhaksi. Kirja oli kuitenkin käsittämättömän koukuttava ja oikein hyvää kieltä ja kerrontaa. Papukaijamerkki annettakoon myös siitä, että tämä nuorten chick littinä markkinoitu teos oli vallan ”true to style”. Hyvin lajityypillinen chikkari, vaikka välillä valuttiinkin fantasian puolelle ja päähenkilö oli 14-vuotias.

Anna Hallava: Sammakkoprinsessa
WSOY, 2015
Kansi: Laura Lyytinen

Antti Holma – Kauheimmat runot

holma_kauheimmat_runotEn oikein tiedä, mitä kuvittelin saavani, kun e-kirjastosta tarttui lukijalle Kauheimmat runot. Ehkä humoristisia tyylipastisseja ja kikkelivitsejä. Sain sitä kaikkea, mutta huiman paljon enemmänkin. Kirjahan on nerokas! Holma marssittaa kokoelmassaan esiin neljä oman elämänsä runoilijasankaria, jotka esitellään heti alkusanoissa: Reino Leino, Sirsi Sunnas, Edith Södermalm ja Karin Toisiks-Paraske. Vähänkään runoutta tuntevan ei tarvitse pitkään kaivaa esimerkkejä.

Ars gratia artis, sanovat runoilijamme ja avaavat morfiinilaatikon. Taide on heille raskas mutta rakas sotisopa, jumalten langettama kirous ja mahdollisuus rahoittaa päihderiippuvuutta apurahoin.

Hörähtelin paikoittain ääneen, mutta häkellyin myös siitä, kuinka paljon Holmalla on sanottavaa siellä kikkelivitsiensä alla. Kirja on täynnä kannanottoa, satiiria ja ajateltavaa. Se on kaikesta humoristisuudestaan huolimatta luettava hitaasti. Kaikki ei ole täydellisen onnistunutta ja runot ovat ehkä kauheita, mutta huonoiksi niitä ei voi yksinomaan kutsua. Ne ovat usein yllättävän painavaa arkista asiaa ja taitavia pastisseja.

arvakka mitä
mää tapasi suami-neiro
naantali juna-asemal
 
onk mittä siiderihommi
see kysy
emmää sil vastannu
nii paha näkön
 
see oli tehny liideli kassist
hame
ja pääs sil oli
mäyräkoirapahvikuari
 
siin laituri seiso kaks
etelämiäst
suoami-neito näytti nii
pimp
ja huus et
tämänk peräs olet tul,
karvase syäpäläise?
 
nee miähe teki
ristimerk
ja meni kulma taakke
piilo

Runosta: itsenäispäivän (Karin Toisiks-Paraske)

Kas sellainen pallo on maamme,
että toinen pois toiselta on:
Kun aamua katsella saamme,
on toisilla yö valoton.
Siis lintuni, lentämään luotu,
vie siipesi Siperiaan.
Ei suvea muualle suotu
kuin sinne ainoastaan.
 
Voi pääskyset, pyyt, talitintit
siellä vapaina liihottaa,
mutta vankilaan pannaan hintit.
Joku laskun ain’ maksaa saa.

Runosta: Helteinen Venäjä (Reino Leino)

Antti holma: Kauheimmat runot
Otava, 2015
Kansi: Elina Warsta

spacer

Ota riski, tutustu e-kirjaan (eli johdatus sähkökirjojen saloihin)

Pysytäänpäs vielä e-kirjateemassa, kun aiheesta on kirjoitettu. Paitsi kolumnimuodossa, johon tein pari päivää sitten vastineen, niin tänään myös Mikko Saaren Kobo Aura -lukulaitteen arviossa, jossa hän puhuu sähkökirjoista laajemminkin.

Aiheen siirtyessä sähkökirjoihin vastaan tulee usein silkkaa epäilystä. En mä kuitenkaan osaa. En mä jaksa opetella. En tykkää lukea ruudulta. Moni näistä epäilyksenaiheista perustuu ihan siihen, ettei tiedetä asiasta mitään. Sellaisia epäilykset yleensä ovat. Asiassa kuin asiassa. Tieto hälventää pelkoa ja epäluuloa.

Kokosin tähän nyt nopean johdatuksen sähkökirjojen saloihin. Mistä oikeastaan on kyse, kun puhutaan sähkökirjasta tai e-kirjasta, ja miten sitä luetaan?

Mitä sähkökirja EI ole?
Sähkökirja ei ole laite, jolla sitä luetaan. Ihan samalla tavalla kuin internet ei ole tietokone. Tietokone on väline, joka mahdollistaa internetissä surffaamisen. Lukija on laite, joka mahdollistaa sähkökirjan lukemisen.

Mikä sähkökirja sitten on?
Sähkökirja on tiedosto. Se voi olla doc- tai PDF-tiedosto tai, nykyään usein, johonkin varsinaiseen sähkökirjamuotoon tehty tiedosto.
Sähkökirjamuotoinen kirja on siis pieni tiedosto, joka sisältää tekstiä (siis sen kirjan varsinaisen sisällön) ja koodinpätkiä. Sähkökirjaa luetaan ohjelmalla, joka kääntää sen ihmisen ymmärrettävään muotoon. Jos tästä tehdään taas analogia internetiin, niin internetsivu on kasa tekstiä, linkkejä kuviin ja koodia; tämän kaiken tietokoneella oleva selain kääntää ihmisen luettavaan muotoon. Itse asiassa, sähkökirjatiedostossa ja internetsivussa on paljon samaa.

Mainitsit aiemmin varsinaiset sähkökirjamuodot, mitä ne sitten ovat?
Sähkökirjamuotoja on kymmeniä, mutta Suomessa vastaan tulee tavallisesti kolme: ePub, Mobi ja Amazonin käyttämä azw. Näistä ePub on yleisin suomalaisessa kirjallisuudessa. Se on ns. avoimen standardin tiedostomuoto, jota lähes kaikki sähkökirjoja lukevat laitteet ja ohjelmat tukevat. Amazonin Kindle-lukulaite on tästä poikkeus: Amazon käyttää omaa suljettua tiedostomuotoaan, joka ei toimi missään muussa laitteessa. Kindle ei myöskään ymmärrä ePub-muotoa. Mobi-muotoiset kirjat siihen sen sijaan kelpaavat. (Tästä lisää myöhemmin.)

uniinpiirrettypolku_lukija

Millä vempaimella voin lukea sähkökirjoja?
Mahdollisuuksia on oikeastaan neljä: varsinainen sähkökirjojen lukemiseen tarkoitettu E-ink-lukulaite, älypuhelin, tablettitietokone tai tavallinen tietokone. Jokaisella on suosijansa, mutta vilkaistaan eroja nopeasti.

– Varsinainen sähkökirjan lukulaite (myöh. ihan vain ”lukulaite”) toimii e-ink-tekniikalla. Sen näyttö siis jäljittelee mahdollisimman läheisesti paperilta saatua lukukokemusta. Lukulaitteen näytössä ei ole taustavaloa, eli se, kuten painettu kirjakin, vaatii ulkoisen valonlähteen (aiheeseen pieni tarkennus myöhemmin). Se ei siis rasita silmiä. Jos tarkoitus on ainoastaan lukea kirjoja, niin lukulaite on paras vaihtoehto. Suomesta taitaa saada nykyään käytännössä kahta laitetta… molempia netistä tilaamalla. Ostamista ei ole tehty helpoksi. Kobo-merkkiset laitteet tukevat ePub-muotoa. Kindle sen sijaan ei, eli jos haluaa lukea suomeksi, kirjat on vietävä laitteeseen mutkan kautta.

– Tablettitietokoneet ovat syrjäyttäneet monilla lukulaitteiden käytön. On totta, että jos haluaa hankkia vain yhden vempaimen, jolla voi tehdä paljon, tablettikone lienee lukulaitetta järkevämpi ratkaisu. Tablettitietokoneiden huonona puolena voidaan lukulaitteeseen verrattuna pitää sitä, että se rasittaa enemmän silmiä ja on painavampi käsitellä. PDF-muotoisten kirjojen lukemisessa tablettikone taas on selkeästi joustavampi kuin lukulaite. Samoin kuin silloin, kun kirja sisältää paljon värillisiä kuvia tai vaikka interaktiivista sisältöä.

– Älypuhelin lienee harvalla jatkuvassa käytössä kirjojen lukemisessa. Pieni näyttö ei ole siihen ideaalein mahdollinen ratkaisu. Jos kuitenkin tahtoo tutustua sähkökirjoihin, tai lukea satunnaisesti jotain, puhelimetkin mahdollistavat sen.

– Lopuksi on vielä ihan tavallinen tietokone. Ensimmäiset kokeilunsa sähkökirjojen maailmassa voi tehdä ihan tietokoneella, ja vaikkapa kirjaston sähkökirjalainan avulla. Totta tietenkin on, että harva innostuu lukemaan tiiliskiveä tietokoneen näytöltä ja sen edessä istuen.

Tarvitsenko sähkökirjan lukemiseen jonkin ohjelman?
Tarvitset. Jos kyse on PDF-tiedostosta, niin lähes jokaisella laitteella on suoraan ohjelma joka sitä ymmärtää, eli ei siitä sen enempää. Jos taas käytössäsi on lukulaite, niin siinä ohjelma on sisäänrakennettuna.

Mutta entäs (tabletti)tietokoneet ja puhelimet? Sovelluksia on useita. EPub- ja Mobi-muotoisten kirjojen lukemiseen suosittelen esimerkiksi Calibrea tai FBreaderia. Molemmat ovat yksinkertaisia asentaa ja käyttää. Puhelimesi tai tablettisi appli-varastosta löytyy takuulla muitakin vaihtoehtoja, tai ehkä sellainen on jo laitteelle asennettuna. Niitä kannattaa kokeilla ja valita se, mikä eniten miellyttää.

Yleisluontoisen lukijaohjelmien lisäksi useat sähkökirjojen myyjät tarjoavat omia sovelluksiaan. Esimerkkinä Suomen johtava e-kirjajakelija Elisa Kirja, jonka sovellus sekä hallitsee ostajan henkilökohtaista kirjahyllyä että mahdollistaa ostettujen kirjojen lukemisen. Myös Amazon tarjoaa omaa vastaavaa Kindle-appliaan.

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, on pakko mainita Adoben Digital Editions -ohjelma. Se on käytännössä pakollinen, jos hiemankaan enemmän käyttää sähkökirjoja. ADE on ohjelma, joka toimii kirjastonhallintana, lukusovelluksena… ja etenkin DRM:n eli kopiosuojauksen hallitsijana. Suomalaiset kustantajat ovat kopiosuojauksessaan siirtyneet valtaosin vesileimaan, mutta Adoben DRM-suojattuja kirjoja tulee yhä vastaan ulkomaisilla markkinoilla, sekä etenkin kirjaston kanssa asioidessa. Kirjastojen lainaussysteemi nimittäin nojaa täydellisesti Adoben kopiosuojauksiin. Se on keino, jolla kirja ”lainataan” ja ”palautetaan”. Jos siis haluat lainata sähkökirjoja kirjastosta, asenna ADE koneellesi.

Tuossa oli ihan pirusti kaikkia laitteita tai ohjelmia. Miten mä niinku ihan käytännössä toimin?
Aloita valitsemalla laitteesi ja ohjelmasi.
Valitse sitten luettavaksi vaikka jokin Elisa Kirjan ilmaisista klassikoista, tai etsi Project Gutenbergin sivuilta kiinnostava kirja. Sen jälkeen:

– Jos käytät jotain ulkoista lukuohjelmaa (tabletti)tietokoneella tai puhelimella, lataa valitsemasi .epub-tiedosto ja tallenna se koneelle. Avaa se ohjelmalla. Lue.

– Jos käytät Elisan sovellusta, avaa kirja siinä. Lue.

– Jos käytät ePubia ymmärtävää lukulaitetta, lataa valitsemasi .epub-tiedosto ja tallenna se koneelle. Yhdistä laite usb-kaapelilla koneeseen. Koneen pitäisi tulkita laitetta kuin usb-muistia (kuten muistitikkua). Kopioi .epub-tiedosto lukulaitteen muistiin. Irrota laite, käynnistä se. Lue.

– Jos käytät Kindle-lukulaitetta ja haluat lukea muutakin kuin Amazonin kaupassa olevaa, asia on aavistuksen verran monimutkaisempi. Projekti Gutenbergista ja satunnaisesti muualtakin voi löytää suoraan .mobi-muotoisia kirjoja. Silloin tiedosto vain ladataan koneelle ja toimitaan usb-kaapelin kanssa kuten edellisessä kohdassa. Jos taas haluat lukea ePub-kirjoja, ne täytyy ensin muuttaa .mobi-muotoon. Koska aiheesta on tehty jo toisaalla kattava selitys, linkkaan suoraan siihen. Joka tapauksessa, tarvitset aiemmin mainitsemani Calibre-ohjelman.

Onko se vaikeaa? Opinko mä?
Sähkökirjojen lataaminen ja lukeminen on tasan yhtä vaikeaa kuin Word-tiedoston lukeminen. Kuvitellaan tilanne, jossa saat sähköpostissa tekstitiedoston, sen sellaisen .doc-päätteisen. Lataat sen koneelle, avaat sen ohjelmalla, jonka tiedät sopivaksi ja luet sisällön. Samoin toimitaan sähkökirjojen kanssa.

Oli lukemiseen valitsemasi laite mikä tahansa, niin jos osaat surffata netissä, ladata tiedoston koneelle, liittää laitteen usb-kaapelilla koneeseen ja kopioida tiedoston paikasta toiseen… osaat lukea sähkökirjoja. Ja tämä on jo paljon vaadittu. Esimerkiksi aiemmin mainitsemani Elisa Kirjan sovelluksen lataamalla pääset suoraan kauppaan ja lukemaan.

Jos päädyit lukemaan tätä bloggausta, ymmärrät hyvin todennäköisesti tarpeeksi tietotekniikasta sähkökirjoja lukeaksesi.

kobo_rose

Olen miettinyt terveysasioita. Rasittaako se silmiä? Viekö sähkökirja yöunet?
Olet varmaan jo ehtinyt huomata, että oikein hyvillä kirjoilla on taipumuksena viedä yöunet…
Vaan, vakavasti ottaen, huoli on vain puolitotuus ja riippuu käytetystä laitteesta. Tietokoneelta lukeminen on raskasta. Sen jokainen tietää. Tablettitietokonettakaan ei ole varsinaisesti optimoitu nimenomaan lukemiseen, mutta useat sitä käyttävät sujuvasti silti. Tekniikka kehittyy, ja uusissa tableteissa on jo todella hyviä näyttöjä. Silmille paras vaihtoehto on kuitenkin e-ink-lukulaite.

Entäs ne yöunet? Tietokoneiden, tablettien ja älypuhelinten yöunet vievä vaikutus perustuu siihen, että niiden valo tulee näytön takaa. Siis suoraan silmiin. Siksi tabletilta lukemista ei välttämättä suositella sängyssä. Monet kuitenkin ehdottavat, että illalla lukiessa tabletin värit voisi kääntää negatiiviksi. Vaalea teksti tummalla pohjalla: vähemmän valoa silmiin osumassa.

Lukulaite taas vaatii ulkoisen valonlähteen, lukulampun siinä missä painettu kirjakin. Tähän kuitenkin lisähuomautus: uudemmissa lukulaitteissa on käytännössä aina sisäänrakennettu lukuvalo. En käytä termiä ”taustavalo”, sillä se nimenomaan ei ole taustavalo. Se ei tule ruudun takaa, vaan on rivi miniminikokoisia lamppuja ruudun ylä- ja alareunassa. Se luo valon tekstin päälle, ei sen taakse. Lukulaitteen valo siis ei vie unia sen kummemmin kuin sängyn päädyssä olevan lukulampun valokaan. (Sivuhuomiona sanottakoon, että jos teen suosituksia lukulaitetta hankkivalle, niin suosittelen ehdottomasti sellaista, jossa on valo. Se lisää lukumukavuutta huikeasti hiemankin hämärämmässä.)

Sano nyt vielä pari viimeistä myyntiargumenttia, kun kerran tälle tielle lähdit.
Noooh, sähkökirjojen hyviä puolia:
– Niiden ostaminen on helppoa, jos vain kirja on tarjolla. Se tulee hetkessä kauaskin. Tai kaukaa. Sähköinen muoto mahdollistaa ulkomailta ostamisen ilman odottelua.
– Niiden varastoimiseen ei mene tilaa, eivätkä ne pölyynny.
– Niistä voi (ja pitää!) tehdä varmuuskopiot, etteivät ne katoa jos laite sekoaa tai vaihdetaan uudempaan.
– Ne mahdollistavat kirjan eliniän pidentämisen. Vaikka painos loppuisi, sähkökirjaa voi pitää tarjolla. Monet tahot ovat tehneet suorastaan kulttuurityötä digitalisoidessaan klassikkokirjallisuutta.
– Niin, ja sähköinen muoto voi helpottaa lukemista, jos on vaikeuksia nähdä pientä tekstiä (fonttikokoa voi säätää) tai pidellä painavia kirjoja (tiiliskiviromaani painaa yhtä paljon kuin novelli). Siksi myös seniori-ihmisten kannattaisi tutustua sähköisen lukemisen mahdollisuuksiin.

Itse omistan Kobo-lukulaitteen ja luen sähkökirjani lähes yksinomaan siltä. Olen ihastunut. Laite on kevyt laukussa, mukanani kulkee kokonainen kirjahylly. Sitä voi pitää ja käyttää yhdellä kädellä sängyssä lukiessa, himmeä valo ei edes häiritse vieressä nukkujaa. Laitteen voi syödessä asettaa pöydälle ja vain tökätä sormella sivun vaihtamiseksi, kirjaa ei tarvitse pitää auki.

Loppukaneettina kuitenkin eräs olennainen asia: kukaan ei pakota. Kukaan ei etenkään pakota luopumaan painetusta kirjallisuudesta, eikä se ole oikein järkevääkään. Sähkökirjat ovat vain yksi tapa tarjota kirjallisuutta muiden rinnalla. Painettuja, äänikirjoja, braille-kirjoja… Kirjoja yhtä kaikki. Sähkökirjat ovat siinä seassa laajentamassa tarjontaa.

Ota siis riski, kokeile kerran. Ehkä se vie sinutkin kirjallisuuden sekakäyttäjäksi.

– – –
Tämä on vanhasta blogista siirretty teksti.

spacer

Vastine taas-yhteen-huolestuneeseen-e-kirja-kolumniin

Jahas, taas yksi huolestunut e-kirjakolumni. Kristiina Koivunen on ilmeisesti huolissaan siitä, kuinka sähköinen kirjallisuus eristää ihmiset laitteiden näpyttelijöiksi. Tai jotain. Vähintään tappavat kirjastoautot. Epäilyttävästi huoli vain katosi kokonaan kolumnin sisäisiin ristiriitoihin ja moneen kertaan toistettujen melkein-totuuksien… toisteluun.

Paperikirjaa on helppo käyttää ja mukava sormeilla, sisällysluettelo ja hakemisto löytyvät helposti, ja kirjan marginaaleihin voi tehdä omia merkintöjä.

Painettu kirja (pidän ilmaisusta enemmän kuin ”paperikirjasta”, en tiedä miksi. Besserwisseriys?) on toki meille huomattavasti tutumpi käyttöliittymä. Sen sijaan en tiedä mitä vaikeaa on e-kirjan hakemiston löytämisessä? ”Klik” -> ”Sisällysluettelo”. E-kirjoihin voi myös tehdä merkintöjä. Paitsi muutamiin kirjaston e-kirjoihin… mutta ette kai tee huomioita kirjaston painettujen kirjojenkaan marginaaliin.

Kysymyksiä tulee mieleen paljon. Entä kirjojen säilyttäminen? Onko sähköinen arkisto vastaus kotien säilytystilojen puutteeseen vai katastrofi, kun laite putoaa tai katoaa?

Ahkera lukija tarvitsee paperikirjoja varten kirjahyllyjä, mutta kirjat eivät ole moksiskaan putoamisesta, eikä niiden katoamisesta tule satojen eurojen vahinkoa.

Kysymyksiin on vastauksia. Niille kannattaa uhrata hetki ennen kuin esittää kysymykset julkisesti.

1) Sähköinen arkisto tarkoittaa myös sitä, että tiedostosta on varmuuskopio ja varmuuskopion varmuuskopio. E-kirjani ovat sekä e-lukijallani että tietokoneella, ja useimmat vielä myyjätahon virtuaalisessa hyllyssä. Kolme kappaletta. Yhden katoaminen ei olisi kirjojen osalta katastrofi.

2) Mitä tarkoitetaan satojen eurojen vahingolla? E-kirjanlukijaa tai puhelinta? Laitetta? Kuten edellä totesin, kirjoista on kopiot.
Sitä paitsi, jos minun painetut kirjani katoaisivat (vaikkapa tulipalossa), se ei tosiaan olisi satojen eurojen vahinko. Se olisi tuhansien eurojen vahinko. Eikä niistä ole kopioita.

Minusta on kivempaa kierrellä kirjakaupoissa tutkimassa hyllyjä ja lukemassa takakansia kuin surfailla netissä kansikuvasta toiseen. On kaksi ostajatyyppiä, toiset haluavat kierrellä kaupoissa, toiset shoppailevat mieluummin kotisohvalla.

Sama koskee kirjastoja, ne siirtävät aineistojaan sähköiseen muotoon, jota voi ladata kotona.

Tunnelma on erilainen, kun käpertyy illalla lempinojatuolissa pokkaritrillerin ääreen tai rullaa tekstiä iPadissa.

Ostajatyyppitoteamus on ihan totta. Minä inhoan kaupoissa kiertelyä noin ylipäätään. Kirjakaupat eivät ole siihen poikkeus kuin satunnaisesti. Ranskassa on ihan kivaa kierrellä kirjakaupoissa… Suomessa, noh, jos niistä saa kirjoja. Kirjastot taas päinvastoin. Hengaan mielelläni suomalaisessa kirjastossa. Silloin kun olen Suomessa. Minusta on enemmän kuin ihastuttavaa, että kirjastojen aineistoa on myös sähköisenä. Se tulee tänne kauas saakka parilla klikkauksella.

Ja mitä tunnelmaan tulee: ei muuten ole. Ei minun mielestäni ainakaan.

Tunnustan olevani siitä omituinen otus, että minua kirjassa kiinnostaa tarina. Tarina. Ei paperin tuoksu, ei sen tuntu, ei tunnelma nojatuolissa kuvitteellisen takkatulen ääressä. Vaan se, mitä kirjaan on kirjoitettu. Sähkökirjassa arvostan myös tekstin koon säätelyä, jota tiukkaan taitetuissa bulkkipokkareissa ei valitettavasti ole.

Ainiin, muuten. En ”rullaa tekstiä iPadissa”. Minulla on kirjojen lukemiseen tarkoitettu laite. Tekstiä ei ”rullata” mihinkään suuntaan.

Mutta lukukokemusta tärkeämpää on millaiseen yhteiskunnalliseen kehitykseen lukutottumukset johtavat. Jotkut pitävät virtuaalimaailmaa, johon sähkökirjat kuuluvat, modernina ja tehokkaana. Toisten mielestä laitteitaan yksin naputtelevat ihmiset eristäytyvät ja yksinäisyys lisääntyy koko yhteiskunnassa.

Oikeasti nyt. E-kirjat ovat kirjoja.
Kirjoja.
E-kirjan lukeminen on lukemista. Se ei ole ”laitteen naputtelua yksin”. Se on lukemista. Jos tästä tehdään analogia painettuun kirjaan, pitäisi päivitellä sitä, kuinka ihmiset ”hipeloivät paperia yksin”. Sillä ihmeen usein lukeminen on puuhaa, jota tehdään… yksin. Päädytään toisinaan miltei transsinkaltaiseen tilaan, jossa ei kuulla, mitä muut sanovat.

Painetulla kirjalla voi olla muitakin käyttötarkoituksia kuin lukeminen. Sen voi vaikka laittaa ovenpönkäksi. Tai jos se on oikein huono, käyttää saunan sytykkeenä. Samalla tavalla e-kirjanlukijalla (nyt ei puhuta iPadista, vaan yhä kirjojen lukemiseen tarkoitetusta laitteesta) voi tehdä muutakin: ainakin minun laitteellani voi pelata sudokua. Saunan sytykkeenä se on kehno.

…eli siis, molemmat ovat osapuilleen yhtä hyödyllisiä kaikessa muussa epäilyttävässä puuhassa kuin lukemisessa. Anteeksi, eristäytymisessä.

Kirjan sisältö on kuitenkin tärkeämpi asia kuin alusta, jolta se luetaan.

Ja se, että suomalaiset edelleen lukevat kirjoja!

Tästä me sentään olemme samaa mieltä.

Kuten usein näissä (tarkoituksellisen?) mustavalkoisissa vastakkainasetteluissa unohdetaan, painetun ja e-kirjan lukeminen ei ole joko tai. Ne, jotka sähkökirjoja lukevat, hamstraavat usein myös pinoja kovakantisia kirjastosta ja metsästävät lempikirjojaan divareista. Sähkökirjojen lukeminen ei aiheuta amnesiaa, joka estäisi painotuotteiden käytön.

E-kirja ei todellakaan ole tappamassa kirjallisuutta tai edes kirjastoja. Kirjastoissa e-lainausmäärät ovat vielä murto-osa painettujen lainoista. Jos kirjastoautot lakkautetaan, syy on ihan jossain muualla kuin e-kirjoissa. Päin vastoin, sähköinen kirjallisuus saattaa olla keino antaa vähän tekohengitystä suomalaiselle kirjallisuudelle. Tuoda esiin teoksia, joita ei enää saa painettuina. Edes sieltä kirjastosta, koska ovat puhki kuluneet.

Sähkökirjat eivät ole virtuaalimaailmaa. Niiden sisältö on yleensä tismalleen sama kuin vastaavassa painetussakin. Ainoastaan alusta on erilainen. Jogurttisi on sama, söit sen suoraan purkista tai kulhoon kaadettuna.
Yksin tai kavereiden kanssa.
Hiljaa itseksesi tai samalla lasta ruokkien.
Sanat ovat siellä.

– – –

Lisäys: Kommenteissa sivuttiin suomalaisten e-kirjojen hintaa. Se on, ilahduttavasti, laskenut viime aikoina. Suunta on mainio. Korkeaa hintaa on perusteltu mm. kulurakenteella. Kirjoitin aiheesta kummastuneen bloggauksen viime syksynä. Sen saa käydä lukemassa, jos e-kirjan hinnoitteluperusteet kiinnostavat.

Tämä on vanhasta blogista siirretty teksti. Jos kommentit kiinnostavat, käykää lukemassa alkuperäisestä.

spacer