Archives

Aapeli – Pikku Pietarin piha

Pietari näki valokuvaajan menevän valokuvaamoonsa. Hän meni tietenkin sisän kautta. Kaikkiin Ison kadun varrella oleviin liikkeisiin mentiin sekä ulkokautta että sisän kautta. Valokuvaaja oli aina ensimmäinen aamulla. Sen jälkeen meni kelloseppämestari, ellei ollut illalla juonut. Jos oli juonut, meni oppipoika ja avasi kaupan. Sitten tulivat kaksi parturineitiä ja viimeiseksi kangaskauppiaan rouva, jonka piti ensin haukkua piikansa. Heitä oli kaksi, toinen aikuisia, toinen lapsia varten. Nämä kaikki kaupat ja liikkeet olivat samassa talossa, missä Pietari asui ja minkä piharakennuksen katolla hän parhaillaan asui.

Pikku Pietarin piha on kuopiolaispakinoitsija Aapelin (Simo Puupposen) teoksista ehkä tunnetuin. Se on kokoelma pienen Pietarin huomioita kansalaissodan jälkeisen ajan elämästä kotipihallaan. Jokainen naapuri käydään vuorollaan läpi ja talletetaan muistojen lippaaseen. Teoksen sanotaan osiltaan pohjautuvan Aapelin omiin lapsuusmuistoihin Kuopiossa – puutalokorttelissa torin laidalla, osapuilleen siinä, missä on nykyään Sokos. Läkkisepästä on tullut kelloseppä, talonmies Närhestä Harakka ja Pietarillekin löytyy esikuva pienen Simon pihapiiristä.

Kirjan alussa Pietari menettää äitinsä tuberkuloosin takia. Puoliorvon pojan ja vanhaa tavaraa torilla myyvän isä-Jormalaisen elämää tasoittavat pihan asukkaat kukin omilla enemmän tai vähemmän kankeilla keinoillaan. Varsinaisena ihmeenä surun keskelle saapuu kuitenkin vallan maijapoppasmaisesti Karoliina, äitipuoli, joka heti alkuun ilmoittaa, ettei ole satujen paha äitipuoli. Karoliina Jormalainen sanoo olevansa hyvä ihminen, eikä syö sanaansa, vaikka onkin kaikin puolin – ulkoisestikin – Lydia Jormalaisen vastakohta.

– Minä olen tuolta etelän kaupungista, Karoliina sanoi ja viittasi kädellään jonnekin. Sano niille, että se on jostain etelän kaupungista, ne kysyvät sinulta kuitenkin. En ole rikas mutta en köyhäkään, sano sekin niille, sitä ne toiseksi kysyvät.

Aapelin huumori kumpuaa rivien väleistä, siitä mitä ei sanota tai siitä, kuinka savolaisen viäräleuan tyyliin sanottu kumotaan saman tien. Lukijaa ei varsinaisesti pyritä naurattamaan, vaan Aapeli tarkastelee meidän herramme muurahaisia sillä samalla hyväntahtoisuudella kuin muissakin kirjoissaan. Lapsen näkökulma sekä pehmentää tarkkanäköisiä arvioita pihan asukkaista että alleviivaa paitsi ihmisten järjettömyyttä, myös hyväsydämisyyttä. On syvää epätasa-arvoa, mutta on myös vahvaa yhteisöllisyyttä, joka leimaa kaikkea arjessa. On asioita, jotka ovat kuten ovat, koska niin on ylempänä määrätty. Hullulta ei peritä vuokraa, koska sehän vasta olisi hullua. Tattarit ovat tummempi-ihoisia kuin muut, sillä he syövät hevosenlihaa. Housuihin saa nahkaiset perspaikat vain jos on suutari tai ratsumestari, mutta molskihousut sentään voi saada, jos Karoliina niin päättää.

Ja koska kaikkihan tietävät, että Jumala on olemassa, pihan pennutkin, Pietari kysäisee varmuuden vuoksi välillä Taivaan Isältä sopisiko hänen keskustella äitinsä kanssa. Taivaan Isä ei moista voi sallia, mutta lupaa pitää hyvää huolta Lydia Jormalaisesta. Ja lopulta Pietarikin kasvaa surunsa yli ja oppii pitämään huolta sekä itsestään että isästään. Kirjan ilmestyessä v. 1958 sotien jäljet ja suru olivat yhä lähellä, joten useat Pietarin kokemuksista resonoivat varmasti lukijoiden mielessä.

Kirjojen Suomi ja kirjablogit Pikku Pietarin piha on yksi Ylen Kirjabloggaajat ja 101 kirjaa -sarjaan valituista teoksista. Suomen jokaiselta itsenäisyyden vuodelta on valittu yksi aikakautta jollakin tapaa edustava teos, ja kirjabloggaajat lukevat ne kaikki. Näin vuodelle 1958 osui Aapeli ja siinä samassa minun vuoroni. Luinkin kirjan suomalaisiin tapoihin sopivasti kirjastolainana. Ylen sivuilta voi myös käydä kuuntelemassa, mitä Sirpa Kähkönen kertoo romaanista. Tosin Ylen sivujen mielipiteen vastaisesti minun näkökulmastani Pikku Pietarin piha ei ole varsinaisesti lastenromaani, vaan aikuisille silmille kirjoitettu, ainakin jos sitä vertaa vaikkapa Vinskiin ja Vinsenttiin.

spacer

Lukuhaasteita kesäksi nuorisolle

Kesät ovat siitä kummallista aikaa, että ihmiset väittävät olevansa lomalla. Jotkut jopa väittävät, että heillä olisi aikaa lukea. Joten netti on viime vuosina täyttynyt erilaisista lukuhaasteista näin kesän kynnyksellä. Tai missä kynnyksellä nyt enää ollaan, Suomessa ovat jo tovin olleet kesälomalla. Sähköpostien lähettely on hauskaa, kun kymmeneen lähetettyyn viestiin tulee yhdeksän lomavastausta.

Joka tapauksessa, jos netissä ja lehdissä olevat lukuhaasteet saavat jonkun lukemaan vähän enemmän, niin siitä vain. Minä bongailin lapsille ja nuorille tarkoitettuja haasteita.

Demi-lehden kirjahaaste

Tuhisin ääneen jokin aika sitten, kun Demissä oli kokonaisessa lehdessä yksi puolikkaan palstan mainonta kirjasta, ja sekin suuren budjetin käännös. Musiikkia ja elokuvia kyllä riitti. Yhtä paljon on kirjaesittelyä nytkin, mutta kesäkuun numerossa näytti kuitenkin olevan kirjahaaste, jokseenkin tavoitettavissa oleva sellainen:
demikirjahaaste

”Joka on julkaistu sinä vuonna kun sinä synnyit.”
Tarkoittaako tämä, että minun pitää viimeinkin lukea Avalonin usvat?


Verkkolehti Kantin lukuhaaste

Verkkolehti kantin lukuhaaste keväälle ja kesälle 2016 löytyy tämän pdf-linkin takaa. Se on mukailtu viime vuosien HelMet-lukuhaasteista.

”Kirjassa on myrsky”
Sitä siis sattuu paremmissakin piireissä?


Aku Ankan lukuhaaste

Jos ihan romaanit eivät millään uppoa juuri nyt, niin lukemista ne ovat sarjakuvatkin. Aku Ankan sivuilla on lukuhaaste, jonka pohjalta voi sukeltaa akkariarkistoihin. Monilla on sellaisia jossain ullakolla tai kesämökillä kymmeniä vuosia, niissä muovikansioissa. Kysy toki naapuriltasi. (Eikä nyt sitten huomauteta siitä, että tämä on viimevuotinen haaste. Kyllä tuossa riittää työtä tällekin kesälle.)

”Tarina, joka löytyy hakusanan ’säkäväkäpimaus’ avulla.”
Suomentajat <3


HelMetin lukubingo

HelMet-kirjastot ovat tehneet viime vuosina aina kesälukubingon. Tänäkin vuonna sellainen löytyy, myös lapsille. ”Bingoriviin riittää periaatteessa viisi luettua kirjaa, mutta voit kaikin mokomin yrittää saada koko ruudukon täyteen. Muista kuitenkin, että voit rastittaa vain yhden ruudun kirjaa kohden.”

”Olen lukenut: naamiaisasussa.”
Tätä pitää testata. Entäs jos on naamiaisasussa, paljain jaloin, hattu päässä ja salaisessa paikassa? Sitten on vissiin luettava neljä kirjaa kerralla.


Kirkkonummen kirjaston lukubingo

Kirkkonummelainen lukubingo on suorastaan hulvaton, jopa lohikäärmeellistä bingoruudukkoa myöten (ruudukot ladattavissa tässä ja tässä).

61241_Lukubingo2

”Lue jännittävää kirjaa vintillä tai kellarissa”
Meillä on vintillä pölyä, kuivuvia pyykkejä, pölyä, rojuja, pölyä ja IHMISSYÖJÄHÄMÄHÄKKEJÄ. Saattaisi mennä liian jännittäväksi.


Jakakaas armaat lukijani omat vinkkinne nuorisohenkilöille sopiviksi kesälukuhaasteiksi.
Ei sellaisia liikaa ole.

spacer

Liebster

Sain taannoin ilahduttavan Liebster-tunnustuksen Maijalta. Kiitokset. Näitä palkintoja on tällä nimellä ja eri logoilla kulkenut blogistaniassa varmaan viimeiset 10 vuotta. Tässä on vissiin jotain sääntöjäkin. Ja säännöt on tehty rikottaviksi.

liebsteraward

Liebster Award-tunnustuksen ideana on tuoda ihmisten tietoisuuteen uusia hyviä blogeja, joilla on alle 200 lukijaa. Homma toimii näin:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto (ylläoleva kuva) esille blogiisi. 3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen. 4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa. 5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat. 6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen. 7. Ilmoita palkitsemasi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Hupaisa tuo ”alle 200 lukijaa”. Kun kaikkihan bloggaavat Bloggerissa, niiden Googlen härpäkkeiden kanssa. Eiks je? Kuvitellaan sitten, että mulla on alle 200 lukijaa, tottahan se on, jollakin aikavälillä.

Mutta vastaanpa Maijan kysymyksiin:

1. Mihin maahan lähtisit, matkalle tai pysyvästi, jos raha (tai terveydentila tai muu syy) ei olisi este?
Olisi kiva käydä muutama viikko / muutama kuukausi Uudessa-Seelannissa. Siellä on kuulemma lampaita ja komeita maisemia ja lampaita.

2. Missä Suomen kaupungissa asuisit mieluiten (ei nykyinen asuinpaikka)?
Tampereella tai Jyväskylässä. Jyväskylä on aikojen takaa rakas, Tampere tuoreempi ihastus.

3. Mitä kieltä haluaisit opetella?
Olen tässä hiljakseen opetellut saksaa Duolingon avulla. Sen esimerkkilauseet ovat toisinaan hämmentäviä. Ich bin eine Banane. Suunnilleen tuolla tasolla on osaamiseni yhäkin. Jos joskus opin enemmän, niin sitten voisi tuonne itärajalle muutettua olla seuraavana urakkana ”dialecte”, eli Elsassisch, jolle ei edes ole yhtä vakiintunutta kirjoitusasua.
Langsam kummt au wit, tai jotain sinne päin.

4. Missä järjestyksessä syöt karkkipussin karkit?
Hämmentävä kysymys. En tiedä. En muista milloin olisin syönyt karkkipussista.

5. Mitä haluaisit tehdä tai mihin mennä virtuaalilasien avulla?
Jonnekin oikein korkealle. Tai johonkin maahan, johon minä eurooppalaiseen mukavuuteen tottunut en ihan heti oikeasti lähtisi matkalle.

6. Mihin ammattiin haluaisit, jos ei olisi mitään esteitä ja voisit olla siinä maailman paras?
Kyllä silloin olisi varmaan aika kivaa olla kirjailija. ”Maailman paras kirjailija.” Hmm. Ei kovin huono tavoite.

7. Mikä on ensimmäinen muistosi Internetin käytöstä?
Jos ajatellaan ”Internetillä” verkkoja yleisemmin, niin varmaan jotkut kaupunginkirjaston Unix-päätteet. Niillä saattoi ircata. Olin vähän toisellakymmentä. Sitten tulivatkin jo tosi pian ihan nämä www-verkot.

8. Mikä muiden normaalina pitämä asia on sinusta ällöttävää?
Suolakurkut.

9. Mikä muiden ällöttävänä pitämä asia on sinusta normaalia?
Jos jatketaan ruokalinjalla, niin kaikki sisäelinruoat.

10. Mikä on hyödyllisin käyttötarkoitus jeesusteipille, jonka olet keksinyt?
Pitää ihan miettiä. Olen teipannut ikkunoiden saumoja, mutta se oli huonoa teippiä se, eli lopputulos ei paljoa hyödyttänyt. Ja korjannut lapsen rantapallon, se on tärkeää.

11. Minkä sukupuuttoon kuolleen eläimen haluaisit herättää henkiin?
Jonkin semmoisen oikein karvaisen mammutin.

– – –

Ja sitten omat kysymykseni uhreille. Näiden pähkäilyssä meni varmaan päivätolkulla.

1. Mihin käyttäisit yhtäkkiä saamasi 1000 euroa, jos sinun pitäisi käyttää se ”turhuuteen”? (Ei siis arkielämään, perusvaatteisiin, terveyteen, jne.)
2. Minkä vitsin kerrot jos on pakko?
3. Mikä on ärsyttävintä kesässä?
4. Mitä laulat karaokessa? Kyllä, kyllä, mikrofoni on jo tungettu käteesi ja innokas humalainen yleisö odottaa. Mitä laulat?
5. Kuinka pukeudut/pukeutuisit Pride-kulkueeseen?
6. Mikä oli viimeksi noloa? Edes pikkuisen noloa?
7. Uudessa ylioppilaskokeessa eteen tulee suullisia tehtäviä kielikokeessa. Osaisitko neuvoa ruotsiksi reitin lähimpään apteekkiin?
8. Mikä on oudoin paikka, josta olet herännyt?
9. Mitä ostit viimeksi?
10. Millaisia mattoja on asuntosi lattioilla?
11. Haluaisitko lemmikiksi mieluummin pienen lohikäärmeen vai kerberoksen pennun?

Ainiin, piti varmaan nimetä muutama lukemisen arvoinen blogi. Olen ollut laiska blogilukija viime aikoina, mutta muutamia tulee vilkaistua säännöllisesti. Palkinto menköön siis Lampun varjoon, Margaret Pennyn muistikirjaan, kurkkimaan Päiväunien salaista elämää, Päättymätöntä tarinaa ja Fifin fiinejä fiiliksiä, sekä totuutta ihmeellisemmälle Tarulle.

spacer

#pojatkinlukee

Kun nyt on kerran kirjavinkkejä ympäri intterwebsiä annettu, niin osallistunpa minäkin #pojatkinlukee-kampanjaan. Saavat näitä tytötkin lukea, suosittelen jopa.

7+

kuka pelkää noitiaRoald Dahl: Kuka pelkää noitia
Tämä ei ole satu, tämä on tarina oikeista noidista. Oikeat noidat ovat vaarallisimpia olentoja maanpäällä. Mistä voit tietää kuka on oikea noita ja kuka vain tavallinen herttainen rouva? Jos et vielä tiedä, sinun on parasta ottaa se nopeasti selville – sillä oikeat noidat eivät inhoa mitään niin paljon kuin lapsia ja heillä on kaikenmoisia keinoja päästä näistä eroon. Tämä tarina kertoo kaiken mitä sinun tarvitsee tietää.

Roald Dahlin kirjat ovat hupaisessa anarkistisuudessaan ehdotonta luettavaa. Hyvä voittaa, lapset samoin, ainakin jos päättävät olla tarpeeksi fiksuja. Kuka pelkää noitia -kirjan päähenkilö on isoäitinsä kanssa lomaileva poika, joka kirjan myötä muutetaan hiireksi. Sopivasti vinoutunut tarina ei ehkä sovi herkimmille tai pienimmille, mutta huvittaa hurjasti niitä, jotka eivät noitia pelkää.

10+

KerjäläisprinsessaMagdalena Hai: Kerjäläisprinsessa (Gigi ja Henry -sarjan aloittava osa.)
Umbrovian prinsessa Gigin perhe on paennut vallankumousta halki Euroopan kaukaiseen Keloburgin satamakaupunkiin. Vallankaappaajat eivät kuitenkaan luovuta: perheen asuntoon heitetään pommi, ja kuningatar ja Gigin kolme siskoa siepataan. Pelastusoperaatiosta sukeutuu Gigille ja hänen parhaalle ystävälleen katupoika Henrylle hurja ja vaarallinen seikkailu, täynnä ihmissusia, merirosvoja, salakuljettajia ja mielikuvituksellisia koneita.

Prinsessa-sanaa tämän trilogian avausosan nimessä ei pidä säikähtää. Kirja on silkkaa vauhtia, vaarallisia tilanteita ja Magdalena Hain hienoa sanankäyttöä alusta loppuun. Sopii jokaiselle seikkailunnälkäiselle lapselle, osapuilleen kymmenestä vuodesta ylöspäin.

jadeTaru Mäkinen: Jade ja autiotalon jengi (Jade-sarjan aloittava osa.)
14-vuotias Janni asuu äitinsä ja chileläisen isänsä kanssa vanhassa puutalossa Linnunlaulun alueella, Töölönlahden rannalla. Samassa talossa asuu myös Jannin ystävä ja luokkatoveri Reija. Puutaloalueen idylliä alkavat häiritä oudot tapahtumat: ryöstöt, pahoinpitelyt, uhkailut. Naitä asioita joutuu selvittämään Jannin poliisi-äiti, Hurja-Helluksi kutsuttu. Juttuja ratkaisemassa on myös Jade, ketterä ja voimakas, joka tyrmää kovimmankin jengiläisen. Mutta kuka Jade on? Sitä ei tunnu kukaan tietävän. Hän tulee ja menee, mutta on aina mukana ratkaisevalla hetkellä.

Luin Jade-kirjoja ahmimalla tuossa joskus 10-12-vuotiaana. Vielä nytkin niiden aihepiireissä tuntuu olevan paljon ajankohtaisuutta: joukkoon kuulumisesta, ennakkoluuloista, maahanmuuttajista, erilaisuudesta (näkövammasta), sukupuolirooleista. Kirjat koskettavat rankkojakin aiheita, mutta rennolla ja humoristisella otteella.

14+

saloranta_hopea-arkun-metsastajatTuomas Saloranta: Hopea-arkun metsästäjät
Hurlannin kuningaskunnassa eletään vaaran vuosia. Itäisten provinssien rajanaapurit, julma Idän keisari ja häijy Pohjolan emäntä, aiheuttavat jatkuvia kahnauksia, ja rajaseudun linnoittaminen kohtaa odottamattoman takaiskun, kun tukkilaistyömaan palkkarahat anastetaan. Tämän selkkauksen keskelle saapuvat tohelo velho-oppilas Taavetti Rummukainen sekä suurisuinen kulkumies Retuperän Aapo. Heidät pestataan hopea-arkun jäljille lähetettävään seurueeseen, jota johtaa häväistysjutun vuoksi epäsuosioon joutunut upseerikokelas Anders Kippelström. Mukaan liittyvät harhaoppinen apupappi isä Jeremias sekä varjoaankin säikkyvä jäljittäjä Oravainen, eikä kenelläkään joukosta tunnu olevan aivan puhtaita jauhoja pussissaan.

Hopea-arkun metsästäjät on kevyttä seikkailukirjallisuutta parhaimmillaan. Se ei edes yritä ottaa itseään vakavasti. Kirjassa sekoitetaan autuaasti suomalaisia perinteitä rillumareihengessä, vanhoja taruja ja uudempia aarteenmetsästyskertomuksia. Kirja on nopealukuinen ja juuri siinä nopealukuisuudessaan äärimmäisen viihdyttävä. Jo aikoinaan tämän lukiessani tuli mieleen, että tämä pitäisi ehdottomasti laittaa yläasteikäisille pojille vinkattavaksi.

sokkeloportaikkoWilliam Sleator: Sokkeloportaikko
”Peter näki ympärillään pelkkiä portaita. Korkeuksissa sijaitseva lepotaso, jolla hän seisoi, näytti olevan ainoa tasainen paikka. Ylä- ja alapuolella näkyi porrassyöksyjä niin laajalti kuin saattoi erottaa. Kaiteita ei ollut. Portaat nousivat ja laskivat, kääntyivät jyrkästi, haarautuivat, yhtyivät vaarallisiksi kierteiksi, ylittivät ja alittivat toisensa. Ne eivät olleet ulkotilassa, mutta Peter ei pystynyt erottamaan seiniä, kattoa tai lattiaa. Hän näki pelkkiä portaita.
Miksi hänet oli tuotu tänne?”
Kammottavasta, suljetusta sokkeloportaikosta löytyy neljä muutakin nuorta. Kestää kuitenkin kauan ennen kuin heille alkaa paljastua, miksi heidät on eristetty tähän epäinhimilliseen rakennukseen. Ja kun se selviää, alkaa armoton kamppailu, jossa hyvä ja paha käyvät taistelua ihmisen sisimmästä.

Tämä kiehtoi nuorena niin, että olen lukenut kirjan useita kertoja. Taitaa vieläkin olla hyllyssä kotipuolessa. Voisi sanoa
Sokkeloportaikon olevan jokseenkin dystooppista scifiä ihmiselle, joka ei koskaan ole kummemmin välittänyt dystopioista tai scifistä.

spacer

Kirjoittajameemi

Nilistin Anna Hallavalta kirjoittajameemin. Ihan sen takia, että omasta navasta puhuminen on parasta huvia käsikirjoituksen kanssa nujuamisen keskelle.

Missä kirjoitat yleensä?

Ihan kotosalla. Mulla/meillä on kaksikin kannettavaa tietokonetta, eli kirjoitan joko työpöydän ääressä tällä raahattavalla tai sohvalla/sängyssä sillä pikkukannettavalla. Kässärit ja muut tekstit ovat Dropboxissa, eli voin työskennellä molemmilla koneilla ilman ongelmia.

Miten kirjoitat käsikirjoituksen ensimmäisen version?

Tähän sopii se kliseinen verta, hikeä ja kyyneleitä. Enemmän kiroan kuin kirjoitan, sitten kirjoitan kaksi lausetta ja kiroan uudestaan. Joskus on jonkinlainen flow tai muu helppous, mutta voe luoja kuinka toisinaan inhoan kirjoittamista. Noh, oikeastaan en juuri nyt, tänään huomasin, että osaanhan mä vielä.

Millaiset olosuhteet johtavat sinulla parhaan tekstin syntymiseen?

Se harvinaiset tilanteet, joissa saan itsekritiikin pois päältä ja kirjoitan ihan silkkoa. Silloin siellä seassa on mainioita neronleimauksia, heleää tekstiä joka kestää kriittisempääkin tutkimista.

Millaisia kirjoitusvälineitä käytät (eli tietokone, käsin kirjoittaminen, joku tietty kynä jne)?

Kirjoitan lähinnä koneella. Sillä moneen kertaa kehumallani Scrivener-ohjelmalla. Siellä on kaikki samassa paketissa, hahmoluonnokset ja muistiinpanot. Nyt Sähkönsinisen kanssa olen kummastuksekseni kirjoittanut myös paljon käsin. Makaan illalla sängyssä ja kirjoitan, kunnes tipahdan siihen vihkon päälle, tai kunnes olkapäätä vihloo. Itse asiassa kadotin juuri vanhan muistikirjani, johon oli luonnosteltuna monta kohtausta. Se luimistelee vieläkin jossain hukan suussa. Meh.

Mistä saat aiheesi?

Satunnaisista ajatuksista ja lauseista. Unista, yllättävänkin usein unista. Nyt harrastin ihan tietoista ideointia vähän siihen tyylin, kuin mitä Tiina Raevaara neuvoi Kummallisen kirjoittajat –oppaassa: otin irtonaisia ideoita ja väkivalloin survoin ne yhteen. Kumman kiltisti ne sulautuvat toisiinsa, kun tarpeeksi neuvottelee.

Montako kertaa työstät käsikirjoitusta?

Saakutin monta. Jo ensilukuvaiheessa pyöritän sitä edestakaisin. Tulen tyttäriä sitten kustannustoimitettiinkin pitkän kaavan mukaan.

Mikä osa käsikirjoituksesta on sinusta vaikein?

Koko kässäri? Ne solmut, jotka ilmestyvät kutsumatta sinne väliin? Loppu, josta kirjoitan noin kymmenen aivan erilaista versiota?

Onko sinulla kirjoittamiseen liittyviä rituaaleja? Miten valmistaudut kirjoittamaan?

Ensimmäisen kässärini kirjoitin aamuöisin parvekkeella, menin nukkumaan toisinaan vasta käytyäni leipomossa. Tulen tyttärien raakaversion kirjoitin iltayhdentoista ja aamukahden välillä, istuin sohvalla jalat ristissä ja tietokone sylissä. Tai sitten junassa viidentoista minuutin pätkissä. Tai ruokatunnilla työpaikalla.

Jos sattuu sellainen epämiellyttävä tilanne, etten voi kirjoittaa keskellä yötä (lue: tällä hetkellä), niin sitten teen pressopannullisen kahvia ja haen kulmakonditoriosta croissantin ja koetan viritellä aivoja. Mutta oli miten oli, ennen aamukymmentä ei ole mahdollista ihmisen tuottaa ymmärrettäviä lauseita millään kielellä. Nyt olen tämän kesän apurahataiteilija, eli koetan suhtautua kässäriin kuin työhön. Työhön, jota tehdään omituisiin aikoihin ja toisinaan seitsemänä päivänä/yönä viikossa.

Mitä teet kun tarina jumittaa?

Keskustelen aiheesta ircissä jonkun sopivan uhrin kanssa. Näin on melko monta solmua selvitetty.
Arkisempi mitäs-sitten-pohdinta tapahtuu illalla sängyssä, siinä unen ja valveen välimaastossa, jossa järki ei enää rajoita luovuutta. Hyvin ison osan tarinankuljetuksesta teen nimenomaan ennen nukahtamista. Toisinaan vain summittaisina tapahtumina, toisinaan sanamuotoja myöten. Ihmeen hyvin jopa muistan olennaisimman seuraavana päivänä. Kirjoittamisvaihe on minulle pitkälti vain sen päässä hyvin valmiina olevan kirjaamista paperille.

Mitä genrejä kirjoitat ja/tai haluaisit kirjoittaa?

Viihdyn hyvin tämän spekulatiivisemman viihdekirjallisuuden parissa, mutta salaa (mikähäh salaa, hyvin julkisesti) haaveilen vielä kirjoittavani näpäkän, terävän, toimivan chick lit -romaanin. Sellaisen, joka olisi genreä oikeasti, eikä vain sopivana markkinointiterminä. Sitä odotellessa. Edistyn asiassa varmaan sitten, kun chick lit on jo ollut kauan poissa muodista ja lukemistoista.

– – –
[Kuvat The British Libraryn käsittämättömistä arkistoista.]

spacer