Archives

Lintu vai kala?

Minulla on identiteettiongelma. Se on varmaan ollut jonkinasteisena olemassa jo pitkään, mutta vasta hiljan siitä on tullut lievän ahdistuksen aihe. En ollenkaan tiedä, mihin sijoitun kirjallisuusihmisten keskellä. Tai maailmassa ylipäätään.

Olen aina kuvitellut itseni suhteellisen fiksuksi ihmiseksi (kyllä, tiedän, että yli 50% ihmisistä ajattelee olevansa keskimääräistä fiksumpia). Olen aina lukenut kirjoja, olen aina osannut kirjoittaa, ainakin jotakin.

Sitten minut heitetään oikeiden aikuisten sivistyneiden keskelle. Lukemaan kirjallisuuskritiikkiä. Lukemaan älyllistä kirjallisuuskeskustelua ja pohdintaa, joka lyö minut kerta toisensa jälkeen ällikällä. “Kuinka tuo osaakaan sanoa asian noin?” Lukemaan kirjoja, joista päällimmäiseksi jää häkellys siitä, kuinka lopputulokseen on saatettu tulla. “Mä en koskaan pystyisi johonkin tällaiseen.” Lukemaan oman kirjoittamisen reflektointia, jossa kaiken muun hienon lisäksi käytetään luontevasti sanastoa, joka omassa päässäni hiippailee siellä jossain passiivisen rajamailla.

Tähän kaikkeen päädyin tällä viikolla siksi, että lueskelin muutaman kuukauden takaisia kirjabloggauksia lukuromaaneista, siitä kuinka ne eroavat viihderomaaneista* tai korkeakirjallisuudesta. Huomasin joutuvani tunnustamaan itselleni, että jos minulle nimetään korkeakirjallinen romaani, en ole lukenut sitä. En saa niistä juuri mitään irti, sillä joko
a) kyllästyn tai
b) tunnen itseni tyhmäksi.
Etenkin jälkimmäinen on vallan tympeä tunne. Harva ihminen suorastaan nauttii siitä, että tuntee itsensä tyhmäksi. Minä en ole edes oppinut käyttämään sitä sellaisena naisellisena selviytymiskeinona. “Oi raavas mies, tule ja pelasta tyhmä blondi!”

Mutta silti. Jo blogissani olevista kirja-arvioista paistaa kauas, etten kykene erityisen analyyttiseen lukemiseen. Minulla ei ole siihen välineitä, eikä oikeastaan kiinnostustakaan. Tai jos analysoin, huomaan analysoivani tekstiä kirjoittajan näkökulmasta, en siitä, mihin osaava kirjallisuuskriitikko ryhtyisi. “Tässä on liikaa raskaita johtolauseita.” “Tässä on liian vähän sitä tai tätä.” “Tää on liian takapainoinen.” “Tuon kohdan olisi voinut kirjoittaa selkeämmin.”

Sama heijastuu muuallekin elämään. En ole koskaan kokenut itseäni duunariksi, minulla on aina ollut tavoitteena korkea-asteen koulutus ja siisti sisätyö. Mutta. Olen kuitenkin ensiharhailujen jälkeen valinnut opintoni varsin konkreettisilta aloilta. Tykkään siitä, että näen kädenjälkeni jossain muodossa. Minulla on ollut hetkeni kirjallisuusanalyysin parissa, enkä tajunnut siitä mitään. Etenkään kun sitä opetettiin ranskaksi…

Ehkä se oli kädenjäljen tarve, joka ajoi minut kirjoittamaan. Ei sisäinen pakko, ei tavoite luoda jotain kuolematonta, ei myöskään yritys jäsentää maailmaa. Minun maailmani on vallan asiallisesti jäsentynyt, vaikken siitä kirjoittaisikaan. Sisäisestä pakosta kielii korkeintaan halu kirjoittaa tiettyjä tilanteita itsestä ulos ja muistiin, muttei sekään ole jatkuvaa. Kirjoittaminen lähtee halusta tehdä jotain, mitä kuvittelen osaavani. Niitä asioita ei ole suurta liutaa, erisorttiset lahjakkuudet ovat vähissä tässä ruumiissa.

Ja sitten minut heitetään sinne jonnekin, missä kirjoittamisen sijaan pitäisi olla älykäs. Kyllä, minä haluan keskustella kirjallisuudesta. Ei, en halua, en sittenkään, en halua näyttää, kuinka tyhmä olenkaan. Ihan kuin vain huijaisin koko ajan. En oikeasti osaa, vain näyttelen osaavani. Missä vaiheessa osaamisen näytteleminen muuttuu oikeaksi osaamiseksi?

Sielustani taistelevat maatiaissavolainen, joka vain haluaisi olla lohnottaa** ja lukea juonivetoisia romaaneja koska lukemisen kuuluu olla kivaa eikä opettavaa, ja se sisäinen älykkö, joka puhuu sujuvaa ranskaa, koettaa lukea Parnassoa ja turhautuu kun ei kykene siihen, mihin ehdottomasti haluaisi kyetä. Koska niin pitää. Eikä kumpikaan, maatiaissavolainen tai sisäinen älykkö tahdo mua, ne tahtoo Ingalsin Lauran.

Fish I

Kuva: KayVeeDee | Deviantart.com | CC by-nd 3.0


* Niin, tämä on keskustelu, jota en silloin keväällä halunnut omassa blogissani käydä, sillä se saa minut vain vihaiseksi. Viihderomaani- / lukuromaani- / korkeakirjallisuuskeskusteluun liittyy oikeastaan poikkeuksetta tympeää arvottamista jollakin tasolla, joka johtaa siihen, että kirjaa ei kohdata yksilönä vaan lajinsa edustajana. …ja sitten kuitenkin kirjaa pitäisi lukea lajinsa edustajana. Äh.

**Tai prokrastinoida kirjoittamalla omasta navastaan, kun pitäisi taistella kasaan kässärin kaksi (2!) viimeistä lukua ja ne potkivat vastaan kaikin voimin.

spacer

Syksyn parhaat lukuvinkit! (pienkustantajaversio)

Jep. Mitenkään ns. suurten kustantajien laatuproosaa väheksymättä olen aina kauden alkupuolella (ja loppupuolella) vähän kyllästynyt kirjavinkkilistoihin, joilla pyörivät lehdestä ja listasta toiseen samat teokset. Kirjamaailmassa ovat olemassa NE KYMMENEN ja sitten muutama muu, jotka eivät ainakaan ole syksyn parhaita. Tai siis, entäs jos olisivatkin?

Niin päätin tutkia, mitä muilla on tarjolla tänä syksynä. Eli, voilà, syksyn parhaat lukuvinkit pienkustantajien sadosta.

Anne LeinonenVaskinainen
Vaskinainen on maaginen sekoitus suomalaista kansanperinnettä ja antiikin myyttejä, kertomus Tuonelan pyörästä, joka pysähtyy. Leinonen on Finlandia junior -ehdokkaanakin ollut konkarikertoja, jolta uskaltaa odottaa kerta kerralta parempaa. (Osuuskumma)

Anni NupponenKauheat lapset
Kuka hallitsee maailmaa? Se joka ratasta pyörittää. Romaani on ehkä steampunkia, ehkä rataspunkia, mutta joka tapauksessa se on suorastaan hulvaton tarina, jossa on kissoja, irtopäitä ja sisällissota. Kaikesta tästä huolimatta Kauheat lapset ei mene komedian puolelle, vaan on kertomus velvollisuuksista, jotka kulkevat perheessä ja ystäviä kohtaan. Nupponen voitti esikoisteoksellaan Nainen ja kuningas vuoden parhaalle fantasiakirjalle annettavan Kuvastaja-palkinnon. (Osuuskumma)

Ursula K. Le GuinHaikaran silmä
Kuinka syksyn parhaiden listan voisi tehdä ilman Le Guinin tuoretta suomennosta? Haikaran silmä on yhteiskunnallisen scifin mestarin teos kahden erilaisen ihmisyhteisön elämästä ja yhteentörmäyksistä. Kun vastakkain ovat militaristinen oligarkia ja vapaa anarkia, voiko kumpikaan voittaa tai selvitä ilman muutoksia? Suomennos Jyrki Iivonen. (Vaskikirjat)

Helena Waris & Janne Nykänen
Entropia
Tämä varsin uteloittaa. Helena Waris todisti jo Pohjankontu-trilogiallaan osaamisensa, joten mitä tapahtuukaan kun hän sotkee sormensa jännityksen kirjoittamiseen? Entropia on vauhdikas jännitysromaani lähitulevaisuuden Suomesta, jonka maaseutu on tyhjentynyt. (Aarni)

Joulukalenteri – Lusijan tarinoita

Reuna-kustannuksen viimevuotinen joulukalenteri-antologia dekkarinovelleineen taisi olla melkoinen menestys, joten samalla mennään. Teemana ovat tällä kertaa paikat Suomessa ja maailmalla. Jokaista kirjoittajaa pyydettiin sijoittamaan tarina tiettyyn maahan tai kaupunkiin. Jotkut valitsivat oman kotiseutunsa, jotkut käyttivät muusta tuotannostaan tuttua ympäristöä ja henkilöitä, ja monet tarinoista ovat matkoja paikasta toiseen. Kirjoittajat lahjoittavat tekijänpalkkionsa tukemaan Tukikummit ry:n toimintaa, jolla pyritään ehkäisemään nuorten syrjäytymistä. (Reuna)

Ante AikioLovi
Aigi-sarjan toinen kirja tuo lukijalle saamelaista mytologiaa ja jatkaa kertomusta Aigin vaiheista. Tarinat tsuudien vainolaiskansasta ja muinaisista olennoista heräävät henkiin. Kohdatut kauheudet juontavat aikoihin, joista moni ei ole kuullutkaan. Kuolleiden maailman varjot lankeavat kulpakkokuisille nietoksille. (Reuna)

Marika LewyckaMeklareita, hippejä, hamstereita
Marcus ja Doro uskoivat linssien ja vapaan rakkauden maailmanparannusvoimaan. Vaikka heidän lapsensa kasvoivat vanhempiensa aatteiden, kotityövuorojen ja köyhyyden ympäröiminä, tuli heistä hyvin erilaisia. Marina Lewycka kirjoittaa realiteettien ja hippiliikkeen yhteentörmäyksestä uniikilla tyylillään farssia ja ironiaa yhdistellen. (Sammakko)

Jukka MurtosaariKannen kuvitti…
Tietokirjallisuudesta listalleni pääsee tällä kertaa Kannen kuvitti…, joka esittelee julkaistujen taskukirjojen ja lukemistolehtien kuvittajien töitä ja ammattiuria 1940-luvulta alkaen. Teos on ensimmäinen suomeksi julkaistu tietokirja kansikuvittajista, taiteesta joka on tuttua monelle, mutta jonka tekijöistä ei tiedä juuri mitään. Kirjassa tutustutaan myös kansikuvan tekemiseen ja sen historiaan. (Avain)

vintage-back-to-school-poster-1394471782jRoKoska lista on kaikkea muuta kuin kattava, kertokaa toki kommenteissa omat parhaat vinkkinne pienkustantajien syksyn sadosta.

spacer

Ota riski, tutustu e-kirjaan (eli johdatus sähkökirjojen saloihin)

Pysytäänpäs vielä e-kirjateemassa, kun aiheesta on kirjoitettu. Paitsi kolumnimuodossa, johon tein pari päivää sitten vastineen, niin tänään myös Mikko Saaren Kobo Aura -lukulaitteen arviossa, jossa hän puhuu sähkökirjoista laajemminkin.

Aiheen siirtyessä sähkökirjoihin vastaan tulee usein silkkaa epäilystä. En mä kuitenkaan osaa. En mä jaksa opetella. En tykkää lukea ruudulta. Moni näistä epäilyksenaiheista perustuu ihan siihen, ettei tiedetä asiasta mitään. Sellaisia epäilykset yleensä ovat. Asiassa kuin asiassa. Tieto hälventää pelkoa ja epäluuloa.

Kokosin tähän nyt nopean johdatuksen sähkökirjojen saloihin. Mistä oikeastaan on kyse, kun puhutaan sähkökirjasta tai e-kirjasta, ja miten sitä luetaan?

Mitä sähkökirja EI ole?
Sähkökirja ei ole laite, jolla sitä luetaan. Ihan samalla tavalla kuin internet ei ole tietokone. Tietokone on väline, joka mahdollistaa internetissä surffaamisen. Lukija on laite, joka mahdollistaa sähkökirjan lukemisen.

Mikä sähkökirja sitten on?
Sähkökirja on tiedosto. Se voi olla doc- tai PDF-tiedosto tai, nykyään usein, johonkin varsinaiseen sähkökirjamuotoon tehty tiedosto.
Sähkökirjamuotoinen kirja on siis pieni tiedosto, joka sisältää tekstiä (siis sen kirjan varsinaisen sisällön) ja koodinpätkiä. Sähkökirjaa luetaan ohjelmalla, joka kääntää sen ihmisen ymmärrettävään muotoon. Jos tästä tehdään taas analogia internetiin, niin internetsivu on kasa tekstiä, linkkejä kuviin ja koodia; tämän kaiken tietokoneella oleva selain kääntää ihmisen luettavaan muotoon. Itse asiassa, sähkökirjatiedostossa ja internetsivussa on paljon samaa.

Mainitsit aiemmin varsinaiset sähkökirjamuodot, mitä ne sitten ovat?
Sähkökirjamuotoja on kymmeniä, mutta Suomessa vastaan tulee tavallisesti kolme: ePub, Mobi ja Amazonin käyttämä azw. Näistä ePub on yleisin suomalaisessa kirjallisuudessa. Se on ns. avoimen standardin tiedostomuoto, jota lähes kaikki sähkökirjoja lukevat laitteet ja ohjelmat tukevat. Amazonin Kindle-lukulaite on tästä poikkeus: Amazon käyttää omaa suljettua tiedostomuotoaan, joka ei toimi missään muussa laitteessa. Kindle ei myöskään ymmärrä ePub-muotoa. Mobi-muotoiset kirjat siihen sen sijaan kelpaavat. (Tästä lisää myöhemmin.)

uniinpiirrettypolku_lukija

Millä vempaimella voin lukea sähkökirjoja?
Mahdollisuuksia on oikeastaan neljä: varsinainen sähkökirjojen lukemiseen tarkoitettu E-ink-lukulaite, älypuhelin, tablettitietokone tai tavallinen tietokone. Jokaisella on suosijansa, mutta vilkaistaan eroja nopeasti.

– Varsinainen sähkökirjan lukulaite (myöh. ihan vain ”lukulaite”) toimii e-ink-tekniikalla. Sen näyttö siis jäljittelee mahdollisimman läheisesti paperilta saatua lukukokemusta. Lukulaitteen näytössä ei ole taustavaloa, eli se, kuten painettu kirjakin, vaatii ulkoisen valonlähteen (aiheeseen pieni tarkennus myöhemmin). Se ei siis rasita silmiä. Jos tarkoitus on ainoastaan lukea kirjoja, niin lukulaite on paras vaihtoehto. Suomesta taitaa saada nykyään käytännössä kahta laitetta… molempia netistä tilaamalla. Ostamista ei ole tehty helpoksi. Kobo-merkkiset laitteet tukevat ePub-muotoa. Kindle sen sijaan ei, eli jos haluaa lukea suomeksi, kirjat on vietävä laitteeseen mutkan kautta.

– Tablettitietokoneet ovat syrjäyttäneet monilla lukulaitteiden käytön. On totta, että jos haluaa hankkia vain yhden vempaimen, jolla voi tehdä paljon, tablettikone lienee lukulaitetta järkevämpi ratkaisu. Tablettitietokoneiden huonona puolena voidaan lukulaitteeseen verrattuna pitää sitä, että se rasittaa enemmän silmiä ja on painavampi käsitellä. PDF-muotoisten kirjojen lukemisessa tablettikone taas on selkeästi joustavampi kuin lukulaite. Samoin kuin silloin, kun kirja sisältää paljon värillisiä kuvia tai vaikka interaktiivista sisältöä.

– Älypuhelin lienee harvalla jatkuvassa käytössä kirjojen lukemisessa. Pieni näyttö ei ole siihen ideaalein mahdollinen ratkaisu. Jos kuitenkin tahtoo tutustua sähkökirjoihin, tai lukea satunnaisesti jotain, puhelimetkin mahdollistavat sen.

– Lopuksi on vielä ihan tavallinen tietokone. Ensimmäiset kokeilunsa sähkökirjojen maailmassa voi tehdä ihan tietokoneella, ja vaikkapa kirjaston sähkökirjalainan avulla. Totta tietenkin on, että harva innostuu lukemaan tiiliskiveä tietokoneen näytöltä ja sen edessä istuen.

Tarvitsenko sähkökirjan lukemiseen jonkin ohjelman?
Tarvitset. Jos kyse on PDF-tiedostosta, niin lähes jokaisella laitteella on suoraan ohjelma joka sitä ymmärtää, eli ei siitä sen enempää. Jos taas käytössäsi on lukulaite, niin siinä ohjelma on sisäänrakennettuna.

Mutta entäs (tabletti)tietokoneet ja puhelimet? Sovelluksia on useita. EPub- ja Mobi-muotoisten kirjojen lukemiseen suosittelen esimerkiksi Calibrea tai FBreaderia. Molemmat ovat yksinkertaisia asentaa ja käyttää. Puhelimesi tai tablettisi appli-varastosta löytyy takuulla muitakin vaihtoehtoja, tai ehkä sellainen on jo laitteelle asennettuna. Niitä kannattaa kokeilla ja valita se, mikä eniten miellyttää.

Yleisluontoisen lukijaohjelmien lisäksi useat sähkökirjojen myyjät tarjoavat omia sovelluksiaan. Esimerkkinä Suomen johtava e-kirjajakelija Elisa Kirja, jonka sovellus sekä hallitsee ostajan henkilökohtaista kirjahyllyä että mahdollistaa ostettujen kirjojen lukemisen. Myös Amazon tarjoaa omaa vastaavaa Kindle-appliaan.

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, on pakko mainita Adoben Digital Editions -ohjelma. Se on käytännössä pakollinen, jos hiemankaan enemmän käyttää sähkökirjoja. ADE on ohjelma, joka toimii kirjastonhallintana, lukusovelluksena… ja etenkin DRM:n eli kopiosuojauksen hallitsijana. Suomalaiset kustantajat ovat kopiosuojauksessaan siirtyneet valtaosin vesileimaan, mutta Adoben DRM-suojattuja kirjoja tulee yhä vastaan ulkomaisilla markkinoilla, sekä etenkin kirjaston kanssa asioidessa. Kirjastojen lainaussysteemi nimittäin nojaa täydellisesti Adoben kopiosuojauksiin. Se on keino, jolla kirja ”lainataan” ja ”palautetaan”. Jos siis haluat lainata sähkökirjoja kirjastosta, asenna ADE koneellesi.

Tuossa oli ihan pirusti kaikkia laitteita tai ohjelmia. Miten mä niinku ihan käytännössä toimin?
Aloita valitsemalla laitteesi ja ohjelmasi.
Valitse sitten luettavaksi vaikka jokin Elisa Kirjan ilmaisista klassikoista, tai etsi Project Gutenbergin sivuilta kiinnostava kirja. Sen jälkeen:

– Jos käytät jotain ulkoista lukuohjelmaa (tabletti)tietokoneella tai puhelimella, lataa valitsemasi .epub-tiedosto ja tallenna se koneelle. Avaa se ohjelmalla. Lue.

– Jos käytät Elisan sovellusta, avaa kirja siinä. Lue.

– Jos käytät ePubia ymmärtävää lukulaitetta, lataa valitsemasi .epub-tiedosto ja tallenna se koneelle. Yhdistä laite usb-kaapelilla koneeseen. Koneen pitäisi tulkita laitetta kuin usb-muistia (kuten muistitikkua). Kopioi .epub-tiedosto lukulaitteen muistiin. Irrota laite, käynnistä se. Lue.

– Jos käytät Kindle-lukulaitetta ja haluat lukea muutakin kuin Amazonin kaupassa olevaa, asia on aavistuksen verran monimutkaisempi. Projekti Gutenbergista ja satunnaisesti muualtakin voi löytää suoraan .mobi-muotoisia kirjoja. Silloin tiedosto vain ladataan koneelle ja toimitaan usb-kaapelin kanssa kuten edellisessä kohdassa. Jos taas haluat lukea ePub-kirjoja, ne täytyy ensin muuttaa .mobi-muotoon. Koska aiheesta on tehty jo toisaalla kattava selitys, linkkaan suoraan siihen. Joka tapauksessa, tarvitset aiemmin mainitsemani Calibre-ohjelman.

Onko se vaikeaa? Opinko mä?
Sähkökirjojen lataaminen ja lukeminen on tasan yhtä vaikeaa kuin Word-tiedoston lukeminen. Kuvitellaan tilanne, jossa saat sähköpostissa tekstitiedoston, sen sellaisen .doc-päätteisen. Lataat sen koneelle, avaat sen ohjelmalla, jonka tiedät sopivaksi ja luet sisällön. Samoin toimitaan sähkökirjojen kanssa.

Oli lukemiseen valitsemasi laite mikä tahansa, niin jos osaat surffata netissä, ladata tiedoston koneelle, liittää laitteen usb-kaapelilla koneeseen ja kopioida tiedoston paikasta toiseen… osaat lukea sähkökirjoja. Ja tämä on jo paljon vaadittu. Esimerkiksi aiemmin mainitsemani Elisa Kirjan sovelluksen lataamalla pääset suoraan kauppaan ja lukemaan.

Jos päädyit lukemaan tätä bloggausta, ymmärrät hyvin todennäköisesti tarpeeksi tietotekniikasta sähkökirjoja lukeaksesi.

kobo_rose

Olen miettinyt terveysasioita. Rasittaako se silmiä? Viekö sähkökirja yöunet?
Olet varmaan jo ehtinyt huomata, että oikein hyvillä kirjoilla on taipumuksena viedä yöunet…
Vaan, vakavasti ottaen, huoli on vain puolitotuus ja riippuu käytetystä laitteesta. Tietokoneelta lukeminen on raskasta. Sen jokainen tietää. Tablettitietokonettakaan ei ole varsinaisesti optimoitu nimenomaan lukemiseen, mutta useat sitä käyttävät sujuvasti silti. Tekniikka kehittyy, ja uusissa tableteissa on jo todella hyviä näyttöjä. Silmille paras vaihtoehto on kuitenkin e-ink-lukulaite.

Entäs ne yöunet? Tietokoneiden, tablettien ja älypuhelinten yöunet vievä vaikutus perustuu siihen, että niiden valo tulee näytön takaa. Siis suoraan silmiin. Siksi tabletilta lukemista ei välttämättä suositella sängyssä. Monet kuitenkin ehdottavat, että illalla lukiessa tabletin värit voisi kääntää negatiiviksi. Vaalea teksti tummalla pohjalla: vähemmän valoa silmiin osumassa.

Lukulaite taas vaatii ulkoisen valonlähteen, lukulampun siinä missä painettu kirjakin. Tähän kuitenkin lisähuomautus: uudemmissa lukulaitteissa on käytännössä aina sisäänrakennettu lukuvalo. En käytä termiä ”taustavalo”, sillä se nimenomaan ei ole taustavalo. Se ei tule ruudun takaa, vaan on rivi miniminikokoisia lamppuja ruudun ylä- ja alareunassa. Se luo valon tekstin päälle, ei sen taakse. Lukulaitteen valo siis ei vie unia sen kummemmin kuin sängyn päädyssä olevan lukulampun valokaan. (Sivuhuomiona sanottakoon, että jos teen suosituksia lukulaitetta hankkivalle, niin suosittelen ehdottomasti sellaista, jossa on valo. Se lisää lukumukavuutta huikeasti hiemankin hämärämmässä.)

Sano nyt vielä pari viimeistä myyntiargumenttia, kun kerran tälle tielle lähdit.
Noooh, sähkökirjojen hyviä puolia:
– Niiden ostaminen on helppoa, jos vain kirja on tarjolla. Se tulee hetkessä kauaskin. Tai kaukaa. Sähköinen muoto mahdollistaa ulkomailta ostamisen ilman odottelua.
– Niiden varastoimiseen ei mene tilaa, eivätkä ne pölyynny.
– Niistä voi (ja pitää!) tehdä varmuuskopiot, etteivät ne katoa jos laite sekoaa tai vaihdetaan uudempaan.
– Ne mahdollistavat kirjan eliniän pidentämisen. Vaikka painos loppuisi, sähkökirjaa voi pitää tarjolla. Monet tahot ovat tehneet suorastaan kulttuurityötä digitalisoidessaan klassikkokirjallisuutta.
– Niin, ja sähköinen muoto voi helpottaa lukemista, jos on vaikeuksia nähdä pientä tekstiä (fonttikokoa voi säätää) tai pidellä painavia kirjoja (tiiliskiviromaani painaa yhtä paljon kuin novelli). Siksi myös seniori-ihmisten kannattaisi tutustua sähköisen lukemisen mahdollisuuksiin.

Itse omistan Kobo-lukulaitteen ja luen sähkökirjani lähes yksinomaan siltä. Olen ihastunut. Laite on kevyt laukussa, mukanani kulkee kokonainen kirjahylly. Sitä voi pitää ja käyttää yhdellä kädellä sängyssä lukiessa, himmeä valo ei edes häiritse vieressä nukkujaa. Laitteen voi syödessä asettaa pöydälle ja vain tökätä sormella sivun vaihtamiseksi, kirjaa ei tarvitse pitää auki.

Loppukaneettina kuitenkin eräs olennainen asia: kukaan ei pakota. Kukaan ei etenkään pakota luopumaan painetusta kirjallisuudesta, eikä se ole oikein järkevääkään. Sähkökirjat ovat vain yksi tapa tarjota kirjallisuutta muiden rinnalla. Painettuja, äänikirjoja, braille-kirjoja… Kirjoja yhtä kaikki. Sähkökirjat ovat siinä seassa laajentamassa tarjontaa.

Ota siis riski, kokeile kerran. Ehkä se vie sinutkin kirjallisuuden sekakäyttäjäksi.

– – –
Tämä on vanhasta blogista siirretty teksti.

spacer

Vastine taas-yhteen-huolestuneeseen-e-kirja-kolumniin

Jahas, taas yksi huolestunut e-kirjakolumni. Kristiina Koivunen on ilmeisesti huolissaan siitä, kuinka sähköinen kirjallisuus eristää ihmiset laitteiden näpyttelijöiksi. Tai jotain. Vähintään tappavat kirjastoautot. Epäilyttävästi huoli vain katosi kokonaan kolumnin sisäisiin ristiriitoihin ja moneen kertaan toistettujen melkein-totuuksien… toisteluun.

Paperikirjaa on helppo käyttää ja mukava sormeilla, sisällysluettelo ja hakemisto löytyvät helposti, ja kirjan marginaaleihin voi tehdä omia merkintöjä.

Painettu kirja (pidän ilmaisusta enemmän kuin “paperikirjasta”, en tiedä miksi. Besserwisseriys?) on toki meille huomattavasti tutumpi käyttöliittymä. Sen sijaan en tiedä mitä vaikeaa on e-kirjan hakemiston löytämisessä? “Klik” -> “Sisällysluettelo”. E-kirjoihin voi myös tehdä merkintöjä. Paitsi muutamiin kirjaston e-kirjoihin… mutta ette kai tee huomioita kirjaston painettujen kirjojenkaan marginaaliin.

Kysymyksiä tulee mieleen paljon. Entä kirjojen säilyttäminen? Onko sähköinen arkisto vastaus kotien säilytystilojen puutteeseen vai katastrofi, kun laite putoaa tai katoaa?

Ahkera lukija tarvitsee paperikirjoja varten kirjahyllyjä, mutta kirjat eivät ole moksiskaan putoamisesta, eikä niiden katoamisesta tule satojen eurojen vahinkoa.

Kysymyksiin on vastauksia. Niille kannattaa uhrata hetki ennen kuin esittää kysymykset julkisesti.

1) Sähköinen arkisto tarkoittaa myös sitä, että tiedostosta on varmuuskopio ja varmuuskopion varmuuskopio. E-kirjani ovat sekä e-lukijallani että tietokoneella, ja useimmat vielä myyjätahon virtuaalisessa hyllyssä. Kolme kappaletta. Yhden katoaminen ei olisi kirjojen osalta katastrofi.

2) Mitä tarkoitetaan satojen eurojen vahingolla? E-kirjanlukijaa tai puhelinta? Laitetta? Kuten edellä totesin, kirjoista on kopiot.
Sitä paitsi, jos minun painetut kirjani katoaisivat (vaikkapa tulipalossa), se ei tosiaan olisi satojen eurojen vahinko. Se olisi tuhansien eurojen vahinko. Eikä niistä ole kopioita.

Minusta on kivempaa kierrellä kirjakaupoissa tutkimassa hyllyjä ja lukemassa takakansia kuin surfailla netissä kansikuvasta toiseen. On kaksi ostajatyyppiä, toiset haluavat kierrellä kaupoissa, toiset shoppailevat mieluummin kotisohvalla.

Sama koskee kirjastoja, ne siirtävät aineistojaan sähköiseen muotoon, jota voi ladata kotona.

Tunnelma on erilainen, kun käpertyy illalla lempinojatuolissa pokkaritrillerin ääreen tai rullaa tekstiä iPadissa.

Ostajatyyppitoteamus on ihan totta. Minä inhoan kaupoissa kiertelyä noin ylipäätään. Kirjakaupat eivät ole siihen poikkeus kuin satunnaisesti. Ranskassa on ihan kivaa kierrellä kirjakaupoissa… Suomessa, noh, jos niistä saa kirjoja. Kirjastot taas päinvastoin. Hengaan mielelläni suomalaisessa kirjastossa. Silloin kun olen Suomessa. Minusta on enemmän kuin ihastuttavaa, että kirjastojen aineistoa on myös sähköisenä. Se tulee tänne kauas saakka parilla klikkauksella.

Ja mitä tunnelmaan tulee: ei muuten ole. Ei minun mielestäni ainakaan.

Tunnustan olevani siitä omituinen otus, että minua kirjassa kiinnostaa tarina. Tarina. Ei paperin tuoksu, ei sen tuntu, ei tunnelma nojatuolissa kuvitteellisen takkatulen ääressä. Vaan se, mitä kirjaan on kirjoitettu. Sähkökirjassa arvostan myös tekstin koon säätelyä, jota tiukkaan taitetuissa bulkkipokkareissa ei valitettavasti ole.

Ainiin, muuten. En “rullaa tekstiä iPadissa”. Minulla on kirjojen lukemiseen tarkoitettu laite. Tekstiä ei “rullata” mihinkään suuntaan.

Mutta lukukokemusta tärkeämpää on millaiseen yhteiskunnalliseen kehitykseen lukutottumukset johtavat. Jotkut pitävät virtuaalimaailmaa, johon sähkökirjat kuuluvat, modernina ja tehokkaana. Toisten mielestä laitteitaan yksin naputtelevat ihmiset eristäytyvät ja yksinäisyys lisääntyy koko yhteiskunnassa.

Oikeasti nyt. E-kirjat ovat kirjoja.
Kirjoja.
E-kirjan lukeminen on lukemista. Se ei ole “laitteen naputtelua yksin”. Se on lukemista. Jos tästä tehdään analogia painettuun kirjaan, pitäisi päivitellä sitä, kuinka ihmiset “hipeloivät paperia yksin”. Sillä ihmeen usein lukeminen on puuhaa, jota tehdään… yksin. Päädytään toisinaan miltei transsinkaltaiseen tilaan, jossa ei kuulla, mitä muut sanovat.

Painetulla kirjalla voi olla muitakin käyttötarkoituksia kuin lukeminen. Sen voi vaikka laittaa ovenpönkäksi. Tai jos se on oikein huono, käyttää saunan sytykkeenä. Samalla tavalla e-kirjanlukijalla (nyt ei puhuta iPadista, vaan yhä kirjojen lukemiseen tarkoitetusta laitteesta) voi tehdä muutakin: ainakin minun laitteellani voi pelata sudokua. Saunan sytykkeenä se on kehno.

…eli siis, molemmat ovat osapuilleen yhtä hyödyllisiä kaikessa muussa epäilyttävässä puuhassa kuin lukemisessa. Anteeksi, eristäytymisessä.

Kirjan sisältö on kuitenkin tärkeämpi asia kuin alusta, jolta se luetaan.

Ja se, että suomalaiset edelleen lukevat kirjoja!

Tästä me sentään olemme samaa mieltä.

Kuten usein näissä (tarkoituksellisen?) mustavalkoisissa vastakkainasetteluissa unohdetaan, painetun ja e-kirjan lukeminen ei ole joko tai. Ne, jotka sähkökirjoja lukevat, hamstraavat usein myös pinoja kovakantisia kirjastosta ja metsästävät lempikirjojaan divareista. Sähkökirjojen lukeminen ei aiheuta amnesiaa, joka estäisi painotuotteiden käytön.

E-kirja ei todellakaan ole tappamassa kirjallisuutta tai edes kirjastoja. Kirjastoissa e-lainausmäärät ovat vielä murto-osa painettujen lainoista. Jos kirjastoautot lakkautetaan, syy on ihan jossain muualla kuin e-kirjoissa. Päin vastoin, sähköinen kirjallisuus saattaa olla keino antaa vähän tekohengitystä suomalaiselle kirjallisuudelle. Tuoda esiin teoksia, joita ei enää saa painettuina. Edes sieltä kirjastosta, koska ovat puhki kuluneet.

Sähkökirjat eivät ole virtuaalimaailmaa. Niiden sisältö on yleensä tismalleen sama kuin vastaavassa painetussakin. Ainoastaan alusta on erilainen. Jogurttisi on sama, söit sen suoraan purkista tai kulhoon kaadettuna.
Yksin tai kavereiden kanssa.
Hiljaa itseksesi tai samalla lasta ruokkien.
Sanat ovat siellä.

– – –

Lisäys: Kommenteissa sivuttiin suomalaisten e-kirjojen hintaa. Se on, ilahduttavasti, laskenut viime aikoina. Suunta on mainio. Korkeaa hintaa on perusteltu mm. kulurakenteella. Kirjoitin aiheesta kummastuneen bloggauksen viime syksynä. Sen saa käydä lukemassa, jos e-kirjan hinnoitteluperusteet kiinnostavat.

Tämä on vanhasta blogista siirretty teksti. Jos kommentit kiinnostavat, käykää lukemassa alkuperäisestä.

spacer