Archives

Kauniista kielestä

Perjantaipuhteikseni ja pyykkiä ripustaessani mietin kieltä.

Minulle hyvä kieli on kirjallisuudessa äärimmäisen olennaista. Kaiken lisäksi olen nirso. Tuntuu, että kirjojen kieli on hämmentävän usein jollakin tapaa vajavaista. Töksähtelevää tai hieman naiivia. Tarina saa olla todella vetävä, että kykenen jättämään huomiotta kielen, joka ei kohtaa standardejani. Olen törmännyt lukuisiin kirjoihin, joissa tuntuu, että kielen ainoa funktio on olla sanoja peräkkäin jutun kertomiseksi. Ei niin väliä, tehdäänkö se tyylikkäästi.

Mutta mitä sitten lie tyylikkyys? Olen vaikea, sillä käsitykseni ”kauniista kielestä” ei välttämättä kohtaa yleistä mielipidettä. Olen hämmentyneenä lukenut useitakin kirjoja, joita on laajalti kiitelty nimenomaan niiden kielestä. Niitä, joiden arvioissa toistuva adjektiivi on runollinen. Tai jokin muu vastaava. Hämmennykseni on kummunnut siitä tosiasiasta, että silloin kerronta on turhan usein vaikuttanut yliyrittävältä. Tehokeinojen liikakäytöltä. Kieli on hukuttanut sen, mitä sanotaan ja noussut itsetarkoitukseksi. Voi toimia joskus, mutta…

Minä pidän tasapainosta. Siksi onkin niin ihanaa, kun löytää kirjan, jonka kieli hipoo täydellisyyttä. Hyvä kieli on kuulasta ja kekseliästä, se antaa lukijalle tilaisuuksia oivaltamiseen, mahdollisuuden jäädä halutessaan maistelemaan. Mutta samalla hyvä kieli tukee tarinaa, nousee ja laskee sen kanssa, kiillottaa kertomuksen parhaita puolia. Se ei jätä tarinaa varjoonsa, eikä toisaalta suostu alistumaan sen orjaksi.

Ja mitä helpommalta se näyttää, sitä vaikeampaa sen kirjoittaminen todennäköisesti on ollut.

spacer

Suutari, räätäli, pikipöksy kirjantekijä

En tiedä miten otsikko liittyy asiaan, mutta päässäni on koko päivän soinut suutari, räätäli, pikipöksy pietari, kee-engän koputtaja, naskalin naputtaja, mene tästä portista pois, pois, pois, pois… Ja nimenomaan sillä Fröbelin palikoiden version nuotilla. Se on aika tarttuva.

Olen ollut Osuuskumman riveissä nyt… kolme vuotta? Aika tarkkaan sen verran, luulen. En ollut perustajajäseniä mutta liityin seuraan varsin pian. Ihminen tarvitsee askaretta elämäänsä. Osuuskummajaisuus on tuonut kuvioihin varsin erilaisiakin askareita kuin mitä alkuun kuvittelin.

Nyt viime aikoina olen huomannut aivan vilpittömästi pitäväni kirjojen taittamisesta. Kun sen homman oppii, se on omituisen rentouttavaa vastapainoa kaikelle sellaiselle… kirjoittamiskiroamiselle. En tiedä jaksaisinko viettää koko elämääni väkertäen kirjainten välistyksiä, typografiaa ja tavutuksia kuntoon. Mutta jostain omituisesta syystä olen viihtynyt aina vastaavanlaisessa puuhassa. Näkisitte eri työpaikoissa tekemäni Excel-taulukot! Niissä ovat rivit ja fontit justiinsa kohdillaan. Ei se toimivuus ole ainoa asia, sen pitää olla myös kaunis.

i-shot-the-serifLisäksi kirjojen taittaminen on hyvä kompromissi. Saan toteuttaa kuvataiteellista puoltani, jota ei ole. Krhm. Siis semmoisen ihan graafikkouden osalta olen enimmäkseen varsin pihalla. Kun piirustustaidot ovat pakkasen puolella.

Mutta tässä päivänä eräänä laskin. Olen tainnut taittaa yhdeksän kirjaa ja muutamat kannet siihen päälle. Siinä on hyvä alku. Nyt koetan laajentaa osaamistani sähkökirjoihin. Aloittelijan tuurilla mennään vielä, mutta ehkä sekin kohta luonnistuu ihan oikeasti.

Renessanssitaiteilija. Kirjantekijä alusta loppuun. Tai ainakin melkein loppuun. Painamaan en vielä meinannut ruveta ja kirjansidonnankin taidan jättää osaavimmille.

spacer

Kirjoittajameemi

Nilistin Anna Hallavalta kirjoittajameemin. Ihan sen takia, että omasta navasta puhuminen on parasta huvia käsikirjoituksen kanssa nujuamisen keskelle.

Missä kirjoitat yleensä?

Ihan kotosalla. Mulla/meillä on kaksikin kannettavaa tietokonetta, eli kirjoitan joko työpöydän ääressä tällä raahattavalla tai sohvalla/sängyssä sillä pikkukannettavalla. Kässärit ja muut tekstit ovat Dropboxissa, eli voin työskennellä molemmilla koneilla ilman ongelmia.

Miten kirjoitat käsikirjoituksen ensimmäisen version?

Tähän sopii se kliseinen verta, hikeä ja kyyneleitä. Enemmän kiroan kuin kirjoitan, sitten kirjoitan kaksi lausetta ja kiroan uudestaan. Joskus on jonkinlainen flow tai muu helppous, mutta voe luoja kuinka toisinaan inhoan kirjoittamista. Noh, oikeastaan en juuri nyt, tänään huomasin, että osaanhan mä vielä.

Millaiset olosuhteet johtavat sinulla parhaan tekstin syntymiseen?

Se harvinaiset tilanteet, joissa saan itsekritiikin pois päältä ja kirjoitan ihan silkkoa. Silloin siellä seassa on mainioita neronleimauksia, heleää tekstiä joka kestää kriittisempääkin tutkimista.

Millaisia kirjoitusvälineitä käytät (eli tietokone, käsin kirjoittaminen, joku tietty kynä jne)?

Kirjoitan lähinnä koneella. Sillä moneen kertaa kehumallani Scrivener-ohjelmalla. Siellä on kaikki samassa paketissa, hahmoluonnokset ja muistiinpanot. Nyt Sähkönsinisen kanssa olen kummastuksekseni kirjoittanut myös paljon käsin. Makaan illalla sängyssä ja kirjoitan, kunnes tipahdan siihen vihkon päälle, tai kunnes olkapäätä vihloo. Itse asiassa kadotin juuri vanhan muistikirjani, johon oli luonnosteltuna monta kohtausta. Se luimistelee vieläkin jossain hukan suussa. Meh.

Mistä saat aiheesi?

Satunnaisista ajatuksista ja lauseista. Unista, yllättävänkin usein unista. Nyt harrastin ihan tietoista ideointia vähän siihen tyylin, kuin mitä Tiina Raevaara neuvoi Kummallisen kirjoittajat –oppaassa: otin irtonaisia ideoita ja väkivalloin survoin ne yhteen. Kumman kiltisti ne sulautuvat toisiinsa, kun tarpeeksi neuvottelee.

Montako kertaa työstät käsikirjoitusta?

Saakutin monta. Jo ensilukuvaiheessa pyöritän sitä edestakaisin. Tulen tyttäriä sitten kustannustoimitettiinkin pitkän kaavan mukaan.

Mikä osa käsikirjoituksesta on sinusta vaikein?

Koko kässäri? Ne solmut, jotka ilmestyvät kutsumatta sinne väliin? Loppu, josta kirjoitan noin kymmenen aivan erilaista versiota?

Onko sinulla kirjoittamiseen liittyviä rituaaleja? Miten valmistaudut kirjoittamaan?

Ensimmäisen kässärini kirjoitin aamuöisin parvekkeella, menin nukkumaan toisinaan vasta käytyäni leipomossa. Tulen tyttärien raakaversion kirjoitin iltayhdentoista ja aamukahden välillä, istuin sohvalla jalat ristissä ja tietokone sylissä. Tai sitten junassa viidentoista minuutin pätkissä. Tai ruokatunnilla työpaikalla.

Jos sattuu sellainen epämiellyttävä tilanne, etten voi kirjoittaa keskellä yötä (lue: tällä hetkellä), niin sitten teen pressopannullisen kahvia ja haen kulmakonditoriosta croissantin ja koetan viritellä aivoja. Mutta oli miten oli, ennen aamukymmentä ei ole mahdollista ihmisen tuottaa ymmärrettäviä lauseita millään kielellä. Nyt olen tämän kesän apurahataiteilija, eli koetan suhtautua kässäriin kuin työhön. Työhön, jota tehdään omituisiin aikoihin ja toisinaan seitsemänä päivänä/yönä viikossa.

Mitä teet kun tarina jumittaa?

Keskustelen aiheesta ircissä jonkun sopivan uhrin kanssa. Näin on melko monta solmua selvitetty.
Arkisempi mitäs-sitten-pohdinta tapahtuu illalla sängyssä, siinä unen ja valveen välimaastossa, jossa järki ei enää rajoita luovuutta. Hyvin ison osan tarinankuljetuksesta teen nimenomaan ennen nukahtamista. Toisinaan vain summittaisina tapahtumina, toisinaan sanamuotoja myöten. Ihmeen hyvin jopa muistan olennaisimman seuraavana päivänä. Kirjoittamisvaihe on minulle pitkälti vain sen päässä hyvin valmiina olevan kirjaamista paperille.

Mitä genrejä kirjoitat ja/tai haluaisit kirjoittaa?

Viihdyn hyvin tämän spekulatiivisemman viihdekirjallisuuden parissa, mutta salaa (mikähäh salaa, hyvin julkisesti) haaveilen vielä kirjoittavani näpäkän, terävän, toimivan chick lit -romaanin. Sellaisen, joka olisi genreä oikeasti, eikä vain sopivana markkinointiterminä. Sitä odotellessa. Edistyn asiassa varmaan sitten, kun chick lit on jo ollut kauan poissa muodista ja lukemistoista.

– – –
[Kuvat The British Libraryn käsittämättömistä arkistoista.]

spacer