"Elle a deux passions : moutons et dormir."

Noin ihan aikuisten oikeasti tässä maassa on yksi asia, joka sivustakatsojan mielestä on melekoisen persiillään: nimittäin perusopetus. Ranskalaiset eivät Pisa-tutkimuksissa kovin korkealle sijoitu, eikä ole ihmekään, kun meininkiä katselee. Ne, joilla kouluikäisiä lapsia on, osaavat varmaan ottaa paljon paremmin kantaa, mutta pakko minunkin avautua, kun pieni ulkosavolainen taas ihmettelee.

Kymmeniätuhansia työpaikkoja karsitaan perusopetuksesta, iso osa niistä ns. kouluavustajia, samaan aikaan kun luokissa on yhä enemmän ja enemmän ongelmia. Vuodelle 2009 suunnitellaan käsittääkseni noin 13 500 opettajanpaikan karsintaa. Tänä vuonna lähtöpassit sai jo useampi tuhat, joista 2700 kouluavustajaa.

13 500 on ihan hirveä määrä ihmisiä. Väittävät että ensi vuoden oppilasmäärät olisivat laskussa, noin 22 000:lla oppilaalla, mutta silti. 22 000 oppilasta vähemmän merkitsisi (jostakin lukemani mukaan - oi, mikä lähdeviite) noin 500:n työpaikan menetystä. Mistä se 13 000 sitten tulee?

Työtaisteluliikehdintä tänä syystalvena on siis ollut tietyssä mielessä ennennäkemätöntä. Nyt eivät lakkoile ainoastaan ne, joiden pää on pölkyllä, vaan myös esimerkiksi lukiolaiset ja oppilaiden vanhemmat. Ja ovathan ne jotain jo saaneetkin aikaiseksi: opetusministeri Xavier Darcos ilmoitti muutama päivä sitten lykkäävänsä suunnittelemaansa lukioreformia. Välillä tosin tuntuu, että reformoivat niin paljon kaikkea, ettei enää tiedä mitä pitäisi kannattaa ja mitä vastaan osoittaa mieltä.

Uutisiin pääsevien aiheiden ulkopuolella tämän maan koulusysteemissä on myös toinen aivan käsittämätön piirre: lapsi/nuori voidaan erottaa koulusta todella helposti ja ilman sen kummempaa turvaverkkoa. Kuvitelkaa nyt, vähän elämässään (ja ehkä myös perhe-elämässään) hukassa oleva 14-vuotias voidaan erottaa koulusta, ilman, että tilalle tarjotaan mitään muita selviytymismahdollisuuksia kuin toiseen kouluun siirtyminen. Siinä onkin hyvät lähtökohdat: kun et onnistu meillä, niin kokeilepa tuolla toisessa, muuten ei auteta. Jos vanhemmat ovat vielä enemmän hukassa kuin nuori, niin taas lisätään listan perälle yksi epäonnistuminen.

Lopullisen erottamisen lisäksi muutaman viikon erottamista koulusta käytetään melko yleisestikin rankaisukeinona. Ironisimpia ovat ne tilanteet, joissa nuori erotetaan kuukaudeksi, koska hän ei viitsi osallistua säännöllisesti tunneille. Rangaistus... vai?

Toki taustalla myös tehdään sosiaalityötä ja koetetaan auttaa ja tarjota vaihtoehtoja, mutta se ei ole mitenkään järjestelmällistä tai pakollista. Pakolla ei voi auttaa, mutta eiköhän sitä nyt helkatti soikoon usein löytyisi joku muukin keino kuin peruskoulusta pihalle heittäminen? Jos oppilas on yli 16-vuotias, toiseen kouluun siirtymistäkään ei ole pakko tarjota.
Siinähän suljetaan kaikki ovet.

Googlea selaamalla melkein tuntuu, kuin koko ongelmaa ei olisikaan olemassa. Ne sivut joilta löysin edes teoreettista pohdintaa aiheesta "Koulusta erottaminen : mitä sen jälkeen?" olivat lähes kaikki belgialaisia. Rajan pohjoispuolella osataan tehdä paremmin muutakin kuin olutta ja friteerattuja perunoita.

(Ainiin, voisin vielä kirjoittaa siitäkin, kuinka arviointisuuntautuneita täällä ollaan. Jo école maternellen, esikoulun (3-5 -vuotiaille) opettajat ovat pakotettuja arvioimaan oppilaan osaamista, ja varsinaiseen kouluun siirtyessä arviointi ja numerointi jatkuu pienestä pitäen... Mutta siitä enemmän joku toinen kerta.)

[Kuvat : trialsanderrors & bgblogging ]