Kirjahyllyn täytettä

Koska haasteet ovat mielikuvituksettoman bloggaajan pelastus, tartun Idhrenin kirjahyllyhaasteeseen.

Meillä kirjahylly toimii lähinnä kirjahyllynä, sillä mihinkäpä nuo opukset muutenkaan laittaisi. Mutta on sinne vähän eksynyt sälääkin. Kirjoja on kolmelta kulmalta Eurooppaa, ja haaveilen vieläkin että saisin tuotua loputkin Suomessa majailevista niteistäni tänne. Etenkin yhtä kirjaa vaille täysi Follett -kokoelmani aiheuttaa ikävän tunteita. Muistelisinkin joskus ehdottaneeni samasta ongelmasta kärsivälle Nazelle yhteiskirjakuljetusta Savon perukoilta Keski-Eurooppaan.

Siinä hän nyt on. Huomaako joku muukin yhtäläisyyksiä Pnkdn kirjahyllyn kanssa? Punakirjavaa laatikkoa myöten... Hylly on ehdottomasti hallitsevin elementti meidän alta-kymmenen-neliön olohuoneessamme. Mutta en luovu.

Hyllyn päällä uniikkia taidetta (jonka värit vähänpaljon huonosti kuvassa erottuvat, mutta merihevonen se on), kasvi joka selvisi joulusta paleltumatta... ja lisää uniikkia taidetta. Askarteluhetkensä kaikilla.

Toisella kulmalla Murmeli ja pari nyrkkeilypalkintoa pölyä keräämässä. Eivät ole tuntemattoman bloggarin omaisuutta ne palkkiot. Kameravanhukseni kuvat ovat kovin rakeisia joskus.

Puoliranskalaiseksi huusholliksi meillä on yllättävänkin vähän sarjakuvia. Tai sitten tuo vain on poikkeuksellinen ranskalainen.
Yritin taannoin, sujuvasti epäonnistuen, lajitella kirjat aiheen mukaan. Siinähän kuvittelisi melkein olevansa kirjastossa. Mutjoo, matkustuskirjoja oikealla ja leffoja alavasemmalla. Se nahkatakki-dvd on Greasen joku limited edition.

Yhdessä lokerossa kaikki neljä täällä majailevaa Follettiani. (Tarkkasilmäinen laskee viisi, mutta ha! se harmaakantinen ei ole minun.)
Paljon keittokirjoja siinen nähden miten vähän oikeasti käytämme energiaa ruoanlaittoon. Yhdellä rivillä "hyvinvointikirjallisuutta", tosin en tiedä uskaltaako Michael Moorea sellaiseen laskea...
Ja lopulta, sanakirjoja, kielioppaita... ja joku jopa opiskelee suomea!

Noh, kuten luvattu, sentään vähän sitä sälääkin. Sälän vieressä yhteiskuntatiedostava osio, jonka kirjoista minä olen tainnut lukea... noh, kaksi (?) ja yhden hyllyn perällä X-boxin pelejä. Kai niitäkin joku joskus pelaa.

Yllämainittujen lisäksi kirjahyllystä voi etsimällä löytää myös:

  • Halloweenkoriste-tuhatjalkaisia
  • Kännykän laturin
  • Vyöhyketerapiasukan
  • Ompeluslaatikon
  • ja uusia ja vanhentuneita bussi- ja juna-aikatauluja

Näin meillä.
Mut nyt tämä tuntematon bloggari lähtee pakkaamaan laukkunsa, yöjuna ja merituuli odottavat.
À la prochaine, alors!

  • sirokko
    Kommentti Lähettäjä: sirokko
    30/12/2008 @ 20:01

    Tämäpä mielenkiintoista. Miten niin ei näy Asterixia, vai oliko siellä välissä yksi, eihän ihminen voi asua Ranskassa omistamatta koko sarjaa.
    Heräsi hinku lähteä tutkimaan omia kokoelmia ja ehkä lukemaankin. Esmeks anglais aasta zetaan löytyy meiltäkin, muutama muukin saman näköinen opus taitaa olla.
    Hyvää matkaa ja riemukasta uutta vuotta!

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    30/12/2008 @ 20:10

    Noh siis joo, melkein koko sarja löytyy poikkiksen kotikotoa, ei olla (ainakaan vielä) rahdattu sitä tänne. Ja joo, siellä välissä on yksi, mutta se on katalaaniksi. :o

    Hyvät uudet vuodet sinnekin!

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!