Sokkeloita, upeaa ruskaa ja kylmät varpaat, eli suunnistamassa Provencessa

Jos joku uskaltaa väitää, että ruskaa ei näe kunnolla muualla kuin Suomen Lapissa, niin nyt voin kutsua käymään täällä. Täältä meren rannalta satakunta kilometriä sisämaahan päin vuorenrinteet loistavat tällä hetkellä niin häkellyttävässä punaisen, oranssin ja vihreän sekamelskassa, ettei häviä Lapille ollenkaan.

Päätin ottaa paluumatkalle reitiksi moottoritien sijaan vuoriston läpi kulkevan valtatien. Ratkaisu oli lyhyempi, selkeästi hitaampi, muttei harmittanut ollenkaan. Paitsi ehkä se, ettei kaikkea väriloistoa saanut tallennettua kameran muistikortille, sillä autoa ei saanut pysäytettyä ihan mihin vaan. Mutta, Ylpeyttä ja ennakkoluuloa ja Elisabeth Bennettia lainatakseni:
"Oh, my dear, dear aunt," she rapturously cried, "what delight! what felicity! You give me fresh life and vigour. Adieu to disappointment and spleen. What are young men to rocks and mountains? Oh! what hours of transport we shall spend! And when we do return, it shall not be like other travellers, without being able to give one accurate idea of anything. We will know where we have gone -- we will recollect what we have seen. Lakes, mountains, and rivers shall not be jumbled together in our imaginations; nor when we attempt to describe any particular scene, will we begin quarreling about its relative situation. Let our first effusions be less insupportable than those of the generality of travellers."

Sisämaahan ja vuoristoteille minut tosiaan vai suunnistustapahtuma, joka jatkuu vielä keskiviikkoon saakka niille onnellisille joilla on lomantapaista. Tänä viikonloppuna vuorossa oli Ranskanmestaruussprintit ja yöjuoksu (heh). Minulla ei toki niihin ole asiaa, mutta onneksi toinen sprintti oli avoin ihan kaikille innokkaille. Alkuolettamukseni mukaan olisimme juosseet Aix-en-Provencen lähimetsissä, mutta totesinkin radan kulkevan vanhassa kaupungissa. Sokkeloisia kujia, portaita ylös ja alas ja etenkin ylös. Ensimmäinen päivä Meyrargues'ssa ja tänään sitten Sisteronissa. Etenkin tämänpäiväinen oli vallan mielenkiintoinen reissu. (Hmm, "vähän" on vielä opettelemista uuden kamera-aparaatin säädöissä.)

Lauantain sprintti meni vähän pieleen, leimasin huolimattomuuttani yhden väärän rastin. Tämänpäiväinen oli paljon jännempi ja keskityin paremmin. Tavallaan vaikeampi, joten vaati parempaa tarkkuutta. Liikkeelle lähdettiin tuolta kuvan linnan juurelta, kierrettiin ristiin ja rastiin muita suunnistajia väistellen kujasilla ja lopetettiin keltaisen kaaren alle. Pääsin jopa tuloslistoille. Suunnilleen viides sieltä loppupäästä katsottuna. Mainiosti siis.

Yö meni nukkuen pienessä teltassa, jonkin matkailuautoparkkipaikan reunalla, keskellä ei mitään. Ja oli kylymä. Päivät saattavat olla vielä lämpimiä, mutta yön nukuin pyjamassa, fleecepusakassa ja sukat jalassa ja silti oli varpaat ja nenä jäässä. Heräsin kiltisti kahdeksalta vain tajutakseni, että oli vaihdettu talviaikaan ja olisin voinut nukkua vielä tovin. Onneksi aurinko otti ja nousi ja sulatti ulkosavolaisen.

Paluumatkalla sitten tosiaan olin vuoristoteillä, niillä kapeilla ja mutkittelevilla, joiden varsilla on lammas-varoitusmerkkejä ja "nastarenkaat sallittuja" -kylttejä. (Jälkimmäisen voisi toki tulkita myös muodossa: "Oma on häppees jos yrität tätä ylös kesärenkailla talvisaikaan.") Maisemat voivat tosiaan olla komeita, mutta vuoristoteillä ajaminen on myös stressaavaa. Ne ovat nimensä mukaisia, kapeita, toisella puolen seinämä nousee pystysuoraan ja toisella puolen tippuu johonkin kauas. Lisäksi, kun keskinopeus huitelee niinkin korkealla kuin viiden-kuudenkympin huitteissa, 180 kilometriin kuluu tovi. Olin ihan tyytyväinen selvittyäni kotiin.

Testasin myös kameran panoramatomintoa. Saa klikattua suuremmaksi jos on utelias.

  • Noora
    Kommentti Lähettäjä: Noora
    25/10/2009 @ 20:48

    Mahtavat maisemat! Sit kun saadaan blogimiitti sinne niin viet meidät tonne ;D

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    25/10/2009 @ 21:02

    Mikä ettei Noora.
    Jos/kun tuutte niin eiköhän ihmeteltävää löydy :)

  • sari
    Kommentti Lähettäjä: sari
    26/10/2009 @ 03:50

    upeat maisemat!

    eiko suunnistaminen ole stressaavaa kun siina vieressa juokseen ne kaikki muutkin? Jarjestetaanko ikina mitaan suunnistuksia missa ei oteta tuloksia ollenkaan?
    Mun lukiopoikkis harrasti suunnistusta, ja ma aina silloin(kin) mietin etta kamalaa kun joutuu viikonloppuisin sinne metsaan stressaamaan :D

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    26/10/2009 @ 06:31

    Heh, en mä ainakaan jaksa stressata siitä että siinä on muitakin, eihän kaikilla edes ole sama rata kuin mulla. Toiset tietty kilpailee parhasta ajasta, mulle riittää kun pääsen maaliin.

    Ja esim. Suomessahan on kuntorasteja kesäaikaan suunnilleen viikon jokaiselle päivälle, niitä saa kiertää ihan oman halunsa mukaan. Törmäsin tuolla muuten yhteen suomalaissuunnistajaan, (semmoiseen vakavasti asiaa harrastavaan tyttöön joka päihitti ajoissa ne Ranskanmestaritkin :D) ja juteltiin just siitä, miten kiva tuossa lajissa on se, että sinne voi lähteä vaikka kävellen koiran kanssa.

  • Fifi
    Kommentti Lähettäjä: Fifi
    26/10/2009 @ 14:33

    Hehee… Arvaas kuka on kyennyt hankkiutumaan Sisteronin citadellen eteen ainoastaan pienellä turistijunalla?! Fyysinen kiipeäminen ei ole ikinä onnistunut, yrityksistä huolimatta. Nostan hattua.

    Aixissa on tosiaan tänään jokin suunnistustapahtuma keskustassa, suunnistajat vilistävät kuin jänöpuput keskustan kävelykaduilla ja saa olla varuillaan, ettei jää alle. Ihmettelin vähäsen, mitä iloa on suunnistaa keskustassa, kun maaseutuakin tosiaan ympärillä riittäisi - minulle ainakin suomalaisena suunnistus liittyy kiinteästi metsään. Onneksi kerkesin tänään nettiin ja luin blogimerkintäsi, muuten olisi jäänyt koko suunnistustouhu hämärän peittoon.

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!