| « Hyödyllistä & très utile | Sadetta ja ostoksia » |
H1N1 ja muita punaviinejä
03/11/2009
H1N1 ja muita punaviinejä
Aiheena: Työn iloa
Tulin siihen tulokseen, että käyn pistättämässä itseeni sikalentsupiikin, sen kun saa varsin helposti näin sairaalatyöntekijänä. (Jos minulta olisi vielä muutama vuosi sitten kysytty, en olisi voinut kuvitella itseäni töissä sairaalassa, mutta elämä heittelee. Hoitotyöhön minusta ei tokikaan vieläkään, tai siis tuskin koskaan, ole.) Alkuun en oikeastaan uhrannut ajatustakaan koko piikille, sen jälkeen puntaroin pitkällisesti rokotuksen mahdollisia haittoja hyötyyn verraten. Jokaisessa lääkkeessä ja rokotuksessa on riskinsä, mutta toisaalta minua ei myöskään kiinnosta saada kirottua tautia joka minun kohdallani ihan satavarmasti painuu keuhkoihin. Kemikaalicocktailin taannoisen kirjoituksen kommenttiboksissa oli mielenkiintoista pohdintaa rokotteen puolesta ja vastaan, ja toisaalta esim. Nelliina on todennut että tauti on kunnolla kohdalle osuessaan melekoisen ilkeä.
Vaikka minun mielipidettäni ei kukaan kysykään, influenssa A(H1N1) kaikkein viimeisenä, en oikein usko että kyseessä on mikään salaman lailla leviävä rutto. Toisaalta, on vähintään epäilyttävää, että sikalentsun on epäilty tappaneen tai saaneen sairaalahoitoon normaalista kausi-influenssasta poiketen nuoria ja perusterveitä ihmisiä. En siis aio antautua paniikille, mutta käyn kuitenkin rokotuttamassa itseni. Ja vältän toistaiseksi Ukrainaan matkustamista.
Työn puolesta odotan mahdollista pandemiaa melkein uteliaisuudella. Sitä on valmisteltu täällä jo kuukausia. Kaikki on teoriassa valmista, mutta varsinaisten toimien käynnistäminen vaatii käytännössä joko useita H1N1-tapauksia sairaalassa, tai sitten sen, että maan terveysministeriö päättää siirtyä "tasolle 6 - influenssapandemia". (Tällä hetkellä Ranskan määritellään olevan "tasolla 5A - epidemian laajentuminen".) En tiedä tuntisiko sitä tehneensä turhaa työtä jos mitään ei nyt tapahdukaan...
Noin muuten voisi yrittää pestä käsiään, syödä vitamiineja... ja juoda punaviiniä. Mutta viimeisen kohdalla vain tulee valinnanvaikeus... Corbières, Bordeaux, Burgundy, Côtes du Rhône...?
Viittausosoite tähän tekstiin
Viittausosoite (kopioi hiiren oikealla näppäimellä)
5 kommenttia
Mun piti muuten kommentoida ainakin metabloggaamiseen jotain negatiivista sugar kanesta (joku arsytti sillon, ehka se etta se valitti keskustelun laadusta kommenttilaatikossaa) ja farkkulegginseista (makin tarviin, olen liian vanha melkein kaikkiin tunikoihin), mutta kun en koskaan ehdi ja muut tekosyyt.
Mulla joka saakurin yskäkin kestää kevyesti puoli vuotta, joten kivaa on tulossa...
Punaviini voi olle miellyttävinen ehkäisijä, valitettavasti viinikaapi on siltä osin tyhjä ja kauppa kaukana.
Kyllä se saattaa kannattaa. Tai vaikka ei ekaan rokotusaaltoon hyökkäisikään, niin ainakin pistää korvan taakse.
Anne,
Piikille vaan, Schweitsissäkin taitaa saada melkoisen helposti.
Maalaismummu,
Punaviini olisi kivempi joo. Otin piikin tänä aamuna, ja ainakaan vielä ei ole ollut mitään muuta kuin käden kipua, joka nyt on normaalia käytännösä jokaisessa rokotuksessa.
Kommentoi toki

![[ETUSIVULLE]](/skins/elle-a-deux/images/etusivulle-ELLA.png)
![[KOTIINKULJETUS]](/skins/elle-a-deux/images/kotiinkuljetus-ELLA.png)


