"Elle a deux passions : moutons et dormir."

Kertokaapas, milloin teitä on viimeksi katsottu kuin halpaa makkaraa? Tai kapista koiraa? Tai, noh, valitkaa itse sopiva vertauskuva.

Minä olen tässä muutaman päivän tuntenut itseni jokseenkin ihmistä alemmaksi. En vain osannut taaskaan varautua siihen, kuinka masentavaa asunnon etsiminen tässä maassa on. Etenkin kun siirrytään Rivieralle ja Rivieran vuokrahintoihin. Työtön tai opiskelija ei voi kuvitellakaan löytävänsä asuntoa, ja "säännöstellyn vuokran asuntoihin" on pelkästään Antibesin kaupungissa 1700 hakijaa jonossa.

Vuokrahinnat ovat miltei yhtä kovia kuin jossain Helsingissä. Paitsi, että Helsingissä vuokranantajat eivät (ainakaan aina) vaadi, että asunnon etsijä tienaa vähintään kolme kertaa asunnon vuokran kuussa. Käsi ylös kaikki ranskalaiset, jotka tienaatte sen vähintään kakstonnia netto, minkä kaksion saamikseksi tarvitsisi. Helpompaahan tietysti olisi jos Lou olisi töissä, mutta kai sitä nyt on välillä opiskeltavakin. Vaihtoehtonahan olisi tietysti asua jossain yksiössä 15 kilometrin päässä keskustasta. Mut joo. Sori että haluan makuuhuoneen, vaikka pienenkin, ja bussiyhteydet...

Huomenna olisi tapaaminen yhden vuokranantajan kanssa. Tähän mennessä kyseinen madame on jo ehtinyt soittaa edelliselle vuokranantajallemme, takaajallemme (eli L:n äidille), tentannut moneen kertaan minun palkkaani (eihän mulla ole edes vielä työsopparia käsissä!), halunnut varausshekkiä (ja arvatkaa onko shekkivihkoni Nancyssa...) ja ehtinyt epäillä moneen kertaan, että "ettehän te nyt voi millään elää 600 eurolla kuussa vuokran jälkeen". Niin, se halpa makkara.

Minä hengähdän vasta kun kynäni piirtää allekirjoituksen vuokrasopimukseen.