"Elle a deux passions : moutons et dormir."

Blogissa tulee usein marmatettua patonginpurijamaan huonoista puolista.

Jotta minusta ei jäisi ihan täydellisen suomalaisen valittajan kuvaa, ajattelin koota tähän muutamia Ranskan plussia, niitä asioita, jotka nyt kuitenkin ovat melkoisen mukavasti. (Asian vierestä, minulle just todettiin taannoisena päivänä, jotta "eikös ranskalaisilla ole semmoinen valittajan maine?" Mitäpä tuohon sanomaan. Ilmeisesti kaikki kansat valittavat kun niikseen tulee.)

1. Luomuruoan kohtuuedullisuus. Ei, en väitä että luomu olisi halpaa, eikä ihan kaikkea pysty luomuna ostamaan, mutta tämmöinen yhden ihmisen palkalla elävä pariskuntakin kykenee hankkimaan yllättävän ison osan ruokavaliostaan luomuna jos niin haluaa. Tai kuten täällä sanotaan, bio:na. Rahavarat varmaan taipuisivat suurempaan prosenttiosaan, mutta tottumusten mukaan tulee välillä nuukailtua. Maito, kananmunat, erilaiset hiutaleet ja jauhot meille kuitenkin ostetaan luomuna käytännössä poikkeuksetta. (Hiutaleiden ja jauhojen kohdalla kyseessä on käytännön tarve: kunnon kaurahiutaleita tai ruisjauhoja ei löydä tavan kaupoista.) Kasviksista ehkä puolet, sen mukaan missä satutaan käymään kaupassa.

Luomuhippikauppoja myös on joka nurkalla, tai vähintään yksi jokaisessa pikkukaupungissakin. Meillä lähimpään on matkaa alle kilometri. Osa liikkeistä on yksityisiä, osa, kuten tämä meidän lähihippikauppamme, ketjuuntuneita. Ketjuuntumisesta voidaan olla monta mieltä, mutta ainakin se mahdollistaa kuluttajahintojen tuomisen vähän siedettävämmälle tasolle.

Itseasiassa Ranskan luomutuotanto ei tällä hetkellä kykene vastaamaan lähellekään kysyntään, joten iso osa tuodaan ulkomailta. Luomulihaa ei tarvitse etsiä (kuten ilmeisesti Suomessa paikoin on hankaluutena), ja kaikkiin luomuvihannesrinkeihin on vuoden -kahden jonot. Pitäisikin ilmoittautua paikallisen jonotuslistalle...

2. Ilmasto. Ok, nyt 800 kilsaa etelämmäksi siirryttyäni tämä on vielä näkyvämpi edistys. Tehän halusitte tietää, että ollaan lokakuussa, ja päivisin lämpötilat kipuavat +25 asteeseen. Viikonloppusin nuo viereiset hiekkarannat ovat täynnä auringonpalvojia, ihan uimapuvuissa. Tosin, intiaanikesä tämä, normaalisti lienee syksyisempää.

Mutta noin ylipäätään, minä en kaipaa ollenkaan Suomen pitkää, pimeää ja lumista talvea. Kun on niin paljon lunta, että, oppimani hyvin poliittisesti korrektin sanonnan mukaan vitunkarvat hankea viistävät, se ei enää ole minun kelini. En myöskään kaipaa pakkasessa jäätyviä silmäripsiä tai kohmeisia varpaita kolmen villasukkakerroksen alla.

Palataan aiheeseen ensi kesänä kun tukehdun helteeseen...

3. Helppo matkustaminen. Vaikka junat osaavat olla halutessaan kalliita, niin ainakin "kaikkialle" Keski-Eurooppaan on lyhyt matka. Minä en Strasbourgissa asuessani oikein koskaan oikeasti tottunut siihen, että polkupyörällä pääsi Saksaan. Täällä ollaan tunnin junamatkan päässä Italian rajalta (ja se tunti menee pikku-tuktukissa joka pysähtyy jokaisella asemalla). Ei edes tarvitse yöjunaa jos haluaa Espanjaan. Sitten kun joku vielä antaisi yhdistelmän lomia ja rahavaroja matkustamiseen, niin mikäpä olisi reissatessa.

(Jos joku haluaa tulla nukkumaan meidän suklaanruskealle vuodesohvalle, kerrottakoon, että Nizzassa on lentokenttä, jonne pääsee Suomesta jopa suoraan.)

4. Ei liene myöskään kovin kansanterveyspoliittisesti korrektia lisätä listaan alkoholin halpaa hintaa. Mutta oikeasti, minä saan sydämentykytyksiä joka kerta Suomessa S-marketin kaljahyllyllä. Kyllä, kolmen euron viinipullot (jos haluaa luomua, niin 3,80, Cellier des Dauphins) ja viiden euron olutpackit voivat käydä maksan päälle, mutta silti on kivaa ettei tarvitse itseään perikatoon juoda jos joskus humalan haluaa.

Mistä tuli mieleeni, että ravintoloitsijat taitavat tehdä melkoisen tilin täällä, sillä ravintolassa tuoppi maksaa käytännössä saman kuin Suomessa, vaikka sisäänostohinnan pitää olla paljon matalampi.

5. Opiskelumahdollisuuksien paljouden näen hyvänä asiana. Ranskan koululaitoksesta voidaan olla montaa mieltä, eikä systeemi minun mielestäni pohjimmiltaan kovin hyvin toimikaan. Hörähdin, kun luin viikko takaperin lehdestä Nizzan yliopiston suunnitelmista lisätä valintakokeellisia ja rajoitetun opiskelijamäärän linjoja. Jo oli joku opiskelijajärjestö ärähtänyt siitä, kuinka yritetään tehdä eliittiyliopistoa. Minä kun en suomalaisena osaa nähdä mitään pahaa siinä, että yliopisto haluaa edes pikkuisen karsia, pois ne, joilla ei ole tippaakaan motivaatiota eikä kykyjä opiskeluun.

Mutta kivaa on se, että korkeakoulutasolla tarjontaa on paljon, ja usein tarjotut opinnot ovat varsin spesifejä. Suomessa ongelmana on se, että koulutetaan yleisosaajia, joilla ei sitten ole tarpeeksi minkään tietyn alan tuntemusta. Kyllä, työskennellessä oppii, mutta silti on välillä kiva saada jo opiskeluvaiheessa konkreettisia välineitä alalla työskentelemiseen.

Jos siis haluat töskennellä esim. myynti-ihmisenä luksusjahtien seassa, kyllä, sinulle löytyy siihen valmentava koulutus. Vaikeampaa onkin sitten tietää, jotta mitä haluaisi.

Kröhöm. Tässä vaiheessa kurkkuani kuivaa, joten siirryn kahden euron valkkarilasilliseni seuraan. Jatkoa seuraa ehkä joku päivä, jos keksin, onko täällä vielä muita kivoja asioita.

Mitä asoita muut ulkosuomalaiset arvostavat uudessa kotimaassaan?