Julkista nettiyksityisyyttä

Le Monde -lehdessä kirjoitettiin tänään Facebookista ja ihmisen yksityisyydensuojasta:

Appartenons-nous définitivement à Facebook ? C'est ce qu'ont pu se demander, pendant une quinzaine de jours, ses 175 millions d'adeptes. En modifiant, le 4 février, les conditions d'usage de son site, le réseau social numérique le plus fréquenté du monde s'était en effet arrogé, de manière perpétuelle, tous les droits sur les contenus mis en ligne par les utilisateurs. Devant le tollé provoqué par cette mesure, le site a toutefois annoncé, mercredi 18 février, qu'il revenait sur sa décision.

"Kuulummeko me lopullisesti Facebookille?" ovat voineet itseltään kysellä parin viikon ajan sivuston 175 miljoonaa käyttäjää. Muuttaessaan, 4. helmikuuta, käyttöehtojaan, maailman suosituin "social network" antoi itselleen oikeudet kaikkeen käyttäjien sivustolle syöttämään materiaaliin, lopullisesti. Muutoksien aiheuttaman pauhun edessä sivusto kuienkin ilmoitti keskiviikkona 18. helmikuuta, peruuttavansa päätöksensä.

Mitä siellä siis oikeastaan lukeekaan? Onko joku joskus katsellut tarkemmin pientä pränttiä? "Julkaisemalla Käyttäjän Sisältöä jossain Sivuston osassa myönnät Yritykselle automaattisesti peruuttamattoman, ikuisen, ei-yksinomaisen, siirrettävän, täysin maksetun ja maailmanlaajuisen oikeuden (ja alilisensiointioikeuden)"
[---]
"Voit poistaa oman Käyttäjän Sisältösi Sivustosta milloin tahansa. Jos päätät poistaa Käyttäjän Sisältösi, edellä myönnetty käyttöoikeus raukeaa automaattisesti, mutta hyväksyt, että Yritys voi säilyttää arkistoituja kopioita Käyttäjän Sisällöstäsi."

4. helmikuuta Facebook poisti sivuiltaan jälkimmäisen pätkän lainauksestani.
Kuten Le Mondessa todettiin, ongelmana on vieläkin se, että vaikka käyttäjä poistaisi viestisisältöjä sivuiltaan, niiden kopiot säilyvät kommunikaation toisella osapuolella... ja siis teoriassa julkisessa käytössä.

Artikkelissa viitattiin myös Le Tigre -lehden tekemään mielenkiintoiseen kokeiluun. Täysin tuntemattomasta ihmisestä kootaan internetistä saatujen tiedonpalasten perusteella yllättävänkin osuva profiili: matkat, rakkausjutut, perhetapaamiset, ostokset. Liikkeelle lähdettiin Marc L***n Facebook -profiilista. Siitä edettiin työpaikkaan, Kanadan-matkaan, veljentytön ristiäisiin, entisiin suhteisiin, entisten suhteiden työpaikkaan... nuoruuden punk-bändiin ja siitä kertoviin paikallislehden lehtileikkeisiin. Kaikki vapaasti, ja oikeastaan kenen tahansa saatavilla.

Siinä on maailma avoin.

Mitä sinä siis kerrot itsestäsi Facebookissa ja kenelle?

Anonyyminurkassa on keskusteltu bloggaajan anonyymiudesta ja sen tarpeesta. Jotkut ovat saaneet peräänsä ihan oikeita, kotiovelle tulevia stalkkereita. Yhdet haluavat välttää moisen pysymällä tiukasti nimettömänä ja kasvottomana. Toiset paljastavat elämästään lähes kaiken, melkein puhelinnumeroa ja katuosoitetta myöten. Itse olen kai tuolta väliltä. Varomatonta?
Ehkä. Minusta saisi tehtyä oivan nettiprofiilin, ei pelkästään Googlen ja Facebookin, vaan myös blogin perusteella, ja minä vielä vapaaehtoisesti kirjoitan julkisesti, ja olen siten vapaata riistää kenelle tahansa harjoittelevalle profiloijalle.(Jos joku nyt on utelias, niin voin välttää googlettamisen vaivan ja kertoa ihan täällä sen, mitä hakukoneesta saisit selville: Olen osallistunut Négocialesin järjestämiseen, käynyt Virossa ja näköjään joskus lähettänyt yhden, sittemmin julkaistun matkakuvan Baselista Hesarin nettisivuille. Puhelinnumeroa tai työpaikkoja et löydä.)

Kaikki ylläoleva on kuitenkin tietoa, jossa olen kohtuullisen vapaaehtoisesti omalla nimelläni. Tiedän siis, että se on olemassa, jossain intterwebin uumenissa.

Paljon pelottavampaa on se kaikkien erilaisten instanssien kätköissä lojuva tieto, jonka olemassaolosta minulla ei ole hajuakaan. Kuinka helppoa olisi selvittää missä olen viimeksi Visa-korttiani käyttänyt? Mitä olen ostanut Ebay:sta? Kuinka paljon käytämme sähköä ja kaasua kuukaudessa, ja kenelle soitan puhelimellani? Millä nettisivuilla surffailen?

Mieluummin välttäisin kulutustutkimusten uhriksi joutumista, mutta se tarkoittaisi elämän hankaloittamista kaikenlaisten maksukorttien, pankkitilien ja nettisopimusten irtisanomisena.

Minulle riittää siis toistaiseksi se, ettei blogiani googlaamalla löydä koko nimeäni, tai toisin päin. Myöskin se armas puhelinnumero on Naamakirjassa ainoastaan läheisimpien kavereiden saatavilla. Muut ovat hyviä ja kysyvät jos tarvis on. Kyllä mulle saa soittaa. Sähköpostieni lukemista taas en piru vie aio sietää, joten Lex Nokia on boikottilistalla.
Kuten myös Ranskan taannoinen häpeällinen suunnitelma Fiche EDVIGEsta, joka keräisi yhteen tiedostoon kaiken Tavallisen Kansalaisen seuraamiseen tarvittavan, järjestötoiminnasta seksuaaliseen suuntautumiseen. Ja tämä, 13-vuotiaasta lähtien. Kaikki toki antiterrorismin ja vastavakoilun nimissä. Ensimmäinen projekti hylättiin, mutta varmaa on, että projekti nousee vielä pinnalle... vähän eri nimisenä.

Sitä odottaessa... taidan välttää Al Quaidan sivuilla surffailua.

Mikä on sinun suhtautumisesi nettianonyymiuteen?
Entä kaikkeen muuhun tietoon, jota meistä digitaalisessa muodossa liikkuu?

  • Kommentti Lähettäjä:
    20/02/2009 @ 02:09

    Facebookin lisäksi kaikki kauppojen etukorttijärjestelmät varmistavat, että kauppaketju tietää mitä ostan ja milloin ja jopa voivat ennustaa kuinka liikun kaupassa. Näin olemme helpommin kaupallisten mainosten uhreja, sillä tuotteet on voitu suunnitella ostokäyttäytymisen perusteella.

    Kannattaa ehkä myös varoa, mitä kirjoittaa nettiin. Kaikki tallentuu, ja joku päivä ne voidaan räväyttää eteen, että mitäs tällä tarkoitit. Mitäs kun tulee julkkikseksi ja kaikki elämän aikana kirjoitettu tieto netistä löydetään. Silloin ei ehkä halua löytää teininä nettiin laittamiaan kuvia lehtien sivuilta? :)

  • Rieppa
    Kommentti Lähettäjä: Rieppa
    20/02/2009 @ 10:08

    Netistä saa toki koottua kokonaisia elämäntarinoita, mutta uskon, että se olisi ollut mahdollista myös ns. ennen vanhaan, aikana ennen yhteisöpalveluita ja blogeja. Tuolloin samat systeemit sai kasaan kanssaihmisten puheista. Mietin, kuinka paljon tiedänkään puolituttujen elämistä ihan vain kavereiden kertoman perusteella. Stalkkereitakin on ollut olemassa maailman sivu, nyt homma vain on tullut hieman helpommaksi. Ihmisiä tässä kaikki kuitenkin ollaan - sinisilmäistä tai ei, pyrin välttämään liiallista epäluuloisuutta tässä asiassa.

    (Hmm, OpenID ei jostain syystä nyt toimi.)

  • Kommentti Lähettäjä:
    20/02/2009 @ 11:57

    OpenID… OpenID… siinäkin yksi :D Mut joo, kyllä se mulla näyttää toimivan.

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    20/02/2009 @ 12:02

    …kirjoitti Stazzy edellä ihan testatakseen ettei OpenID ollut kuolahtanut blogipohjapäivityksen myötä.

    Niin, unohdin listasta tietenkin kauppojen etukortit, nehän on alunpitäenkin suunniteltu kulutustottumusten seuraamiseen. Sen takia ehkä välttelen itse, pakollisia kun eivät ole. Periaatteessa en ole niin huolissani nettikirjoittamisesta(ni), sillä esim. blogissa pystyn suoraan kontrolloimaan itsestäni antamaani tietoa. Kaikenlaiset etukortit ovat paljon ikävämpiä.

    Rieppa,
    toki niinkin, mutta puhutulla tiedolla on sentään onni olla vain puhuttua, ei tallessa missään kirjallisessa muodossa vuosikausia :D Tai toisaalta, pahimmat varmaan muistavat juorut loppuikänsä.


  • Kommentti Lähettäjä:
    20/02/2009 @ 13:35

    Itse hankin kauppojen etukortteja joskus ihan vain sen takia, että kyllästyin ainaiseen kysymykseen “onko S-etukorttia? -Ai ei?! -No ootko ajatellu, että hankkisit…?". Nyt kassatäti vetää kiltisti hiljaisena rahat tiskiin ja kaikki on tyytyväisiä. :)

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    20/02/2009 @ 19:16

    Mä oon tyytyny vaan toteamaan jotta ei ole.

  • Laura
    Kommentti Lähettäjä: Laura
    21/02/2009 @ 10:18

    Tämä on mielenkiintoinen ikuisuusaihe!

    Luulisi jokaisen internetissä asioivan valveutuneen yksilön tietävän, että kyllä se nettijalanjälkikin jonnekin tallentuu. Ei pelkästään Facebookiin, vaan lukuisille muille sivustoille -
    Sieltä ne spämmitkin tulee, vierailtujen sivustojen perusteella.

    Tästä syystä koetan ainakin itse olla varovainen, en olemalla liittymättä sivustoihin, vaan valikoimalla tietoja, joita todella haluan itsestäni antaa:
    puhelinnumerot ja sähköpostit eivät mielestäni kuulu niihin.
    Ja jos joku oikeasti stalkkeriksi ryhtyä, niin kyllähän tietoni muualtakin saa. Ei kukaan pelännyt menettävänsä yksityisyyttään, kun puhelin oli puhelinluettelossa?

    Mitä tuohon Fichier Edwigeen tulee, eiköhän se kerro länsimäisen nyky-yhteiskunnan tilasta enemmän kuin tuhat sanaa.
    Puhdasta oikeistolaisten poliitikkojen panikointia, jotka ovat luoneet ainakin Pariisin ympärillä oikean toisen maailmansodan aikaista ghettoa muistuttavan systeemin, kun ne huonosti käyttäytyvät teinit eivät pysykään aisoissa omalla reviirillään.

    Eikö se Rachida Dati ole tämänkin takana?
    Ei muuta kun nimeä listaan vaan. Vähän centre de rétention de sûretéä päälle niin luulis lopettavan älyvapaat puheet.

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    23/02/2009 @ 08:36

    Puhelinluettelossa tosiaan oli numero. Parhaimmillaan vielä osoitekin….

    Ne Pariisin ympäristön ghetot ovat kyllä aihe sinänsä. Siinä ei paljoa puhuta tasa-arvoisista mahdollisuuksista, jos sinne sattuu syntymään.

  • maurelita
    Kommentti Lähettäjä: maurelita
    24/02/2009 @ 18:01

    Olen jo ikuisuuksia vouhkannut kavereille etteivät laittaisi kuviaan sinne, muttei taida mennä jakeluun. Samoin ne oletusarvot joilla koko network näkee kaiken (esim France)… huh.

    Lisäksi koko saitti vilisee porsaanreikiä ; jos kaveri tägätään kuvaan se näkyy ilmoituksissa, ja linkistä pääsee tuikituntemattomien ihmisten “suojattuihin” albumeihin, kiva kiva.

    Etukortit kierrän kaukaa kuin ruton, ugh 2.0 !

    Useat ihmiset kommentoivat avoimesti oikealla nimellään ja lasten syntymävuosilla jne mm Pariisin Piiperoitten blogiin, ja sitten googlatessaan omaa nimeään tajuavat että se on siellä. Mulle tulee sitten pyyntöjä “voisitko kiireesti poistaa kommenttini googlesta” !!!

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    24/02/2009 @ 22:26

    Toi facebookin kuvahomma on kyllä erikoinen. On siellä itselläkin joitain kuvia, mutta ei ihan hirveästi. En tunne tarvetta viritellä sinne kuvagalleriaa.

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!