"Elle a deux passions : moutons et dormir." - Ulkosavolainen blogi Ranskasta

Minusta lähtee vähemmän karvaa kuin Paffista, mutta minullakin on karvaongelma. Tai, oikeammin ongelma on naisellisesti Ikuinen Epätyytyväisyys. Hiukseni ovat olleet epämääräisessä takussa, kuten kuvista voi huomata, jo pirun monta vuotta. Tarkemmin ottaen jonkun seitsemän tai kahdeksan vuotta... En ole sinänsä kyllästynyt tähän vielä ollenkaan, ja mummukin on vähitellen lopettanut "milloinkas sinä leikkaat nuo solmut poikkeen?" -vihjailun. Ongelmana vain on etutukka.

Kasvatin tätä joskus tuossa syksyllä pidemmäksi, ja kun se oli pidempi, ihastelin aina vanhoja valokuvia: "Onpas tuo frange kiva lyhyenä". Nyt kun taas lyhensin, tämä onkin jotenkin ihan liian lyhyt, ja viimesyyskuisista tupareista oleva kuva sai kummastelemaan pidempää versiota: "Oikeestaan, pidempi ei ollut paha ollenkaan".

Pitääkin vissiin muotiblogityyliin kysyä laajalta lukijastolta apua. Kumpi on parempi?

Eli ensin lyhyempää eri muodoissaan...

Ja sitten sitä pidempää...

Siinä missä liian kova salama heijastuu L:n kasvoilta sillein ihan ok, minä muutun haamuksi. Lakanaakin valkeammaksi. Ils m'entraînent jusqu'à l'insomnie, les fantômes de l'ennuie.

Oikeestihan mä siis haluaisin jotain allaolevaa muistuttavaa, mutta eihän tästä mun rottaakin liukkaammasta tukastani ihmeitä saa aikaiseksi. Hoitoaine, mikä hoitoaine? En muista koskaan omistaneeni moisia purkkeja, selviää muutenkin.

Ja oli otsis millainen tahansa, niin tänään edistyin ja kaivoin hyllystä viimeisen saksanreissun tuliaiset: kaksi pakettia hiusvärejä. Sitäkään myrkkyä kun ei kannata ostaa tältä puolen rajaa. Tunsin itseni harmahtavaksi. En halua joutua seinäruusuksi vertailussa kissan kanssa. Väriä on hiuksissa, altaassa, selässä, seinässä... katsotaan nyt mikä on tulos.