"Elle a deux passions : moutons et dormir."

Kun näin oman armaan kirjahyllyn kohdilla ollaan, takaraivossa on jo pidemmän aikaa pyörinyt ajatus lapsuuden ja nuoruuden lempparikirjojen esittelemisestä. Eivätpähän unohdu itseltäkään.

F.H. Burnettin Pikku Prinsessan toi äiti kotiin kirpputorilta joskus kun minä olin vähän toisellakymmentä, enkä vielä tutustunut vanhojen tyttöromaanien ihmeelliseen maailmaan. Sen jälkeen kirja onkin tullut luettua vähintään kerran vuodessa, eli jos sanoisin että osaan ulkoa, en edes kovin valehtelisi. Pikku prinsessa on yksi niitä harvoja sidottuja suomenkielisiä, jotka olen mukanani Ranskaan raahannut. Se nyt vaan on niin... söpö.
Älkääkä tulko mulle jostain korkkiruuvikiharaisesta Shirley Templesta!

Anni Swanin kootuista kertomuksista olen lukenut kaikki, vaikka omasta hyllystä löytyykin vain sarjan viimeinen, Arnellin perhe. (Ja sekin kärsineenä versiona, olen joskus askarrellut uuden kannen pienine sormineni.) Kertomukset pitää tietenkin lukea järjestyksessä! ;) Kirjoissa viehätti ajankuva, tietynlainen kuplassa eläminen. Ne voisivat olla Rudolf Koivun tai Martta Vendelinin kuvittamia. Heinän tuoksua, kuumia kesiä, nuoria sankareita ja sankarittaria jotka nousevat vaikeuksien kautta voittoon. Ei hiiskaustakaan sodasta tai yhteiskunnallisista asioista. Vain iso, hieman naftaliinin hajuinen kupla.

Eleanor Estesin Lintumiehen perhe on sekin lahjaksi saatu. Kansikuva ja nimi eivät houkutelleet lukemaan, mutta sittemmin kissanpennut, koira ja heinäsirkat veivät pikkuisen lukijan sydämen. Kirja kertoo lintututkijan perheestä, joka lähtee yhdistetylle työ- ja lomamatkalle pienelle saarelle. Autolla ajetaan "jopa 50 km/h", heinäsirkat katoavat mystisesti ja perheen kissat tarkastelevat elämänmenoa omalta kantiltaan. Vallan ihastuttava opus on hän.

Uolevi Nojonen on kirjoittanut niin alakouluikäiselle kuin hieman vanhemmallekin yleisölle. Vaikka Vilkku-kirjat ovatkin pienemmille, useimmat tuotannon alkupään romaaneista uppoavat paremmin vasta teini-iän kynnyksellä. Itse tiedänkin kirjailijaan tutustuneeni kuudennella luokalla. Yläasteella tein jopa Nojosesta kirjailijakansion.

Mikä sitten ihastutti? Kieli varmastikin, Nojosella on varsin helposti tunnistettava kirjoitustyyli. Ehkä myös se tietty "eksoottisuus", jota 21. vuosituhannen koululainen näki 70-luvun lukiolaisten seikkailuissa. Ja tietenkin se, että hahmoihin, kouludemokratiaan ja itsenäistymisyrityksiin, oli siinä iässä vallan helppoa samaistua.

Suosittelenkin lykkäämään rippikouluikäisen käsien väliin esimerkiksi Matalat aidat tai Askeetti ei saa komplekseja, noin niinkuin näiden twilightien sijaan.

Kai noita muitakin oli, tässä pieni otos nuoren Stazzyn kirjahyllystä. Huomasin muuten eilen, että muutkin ulkosavolaiset osaavat jo lukea.

Mitkä kirjat ovat sinun lapsuuttasi tahi nuoruuttasi merkinneet?