| « Suomettumisen pakkovälttämistä | Satiiria » |
Melkeintyytyväisiä potilaita
12/10/2009
Melkeintyytyväisiä potilaita
Aiheena: Työn iloa
Olen korviani myöten täynnä surkeasti tehtyä potilastyytyväisyyskyselyä. Ei se kysely sinänsä ole surkea (mitä nyt eri osastoilla kiertää kolmea eri versiota, mutta ero on onneksi vain yhdessä ei-kovin-merkittävässä kysymyksessä). Sen sijaan ohjelma, jolla tulokset käsitellään, on konfiguroitu päin p*rsettä. Kunhan pääsen viimeisen kolmen kuukauden ajanjaksosta eroon ja saan tulokset paperille, laitan kyllä systeemin uusiksi, sanovat mitä tahansa. Itsehän joudun sen kanssa kettuuntumaan. ...jos saan tulokset paperille, sillä muutamaan kertaan on tehnyt mieli heittää hommalla vesilintua tai vastaanottovirkailijaa.
Mutta joo. Potilaat ovat pääosin hämmentävänkin tyytyväisiä saamaansa hoitoon, mikä on eittämättä hyvä asia. Harmittelua pitää sen sijaan jostain löytää, joten arvatkaapas mikä on kaikkein eniten pielessä oleva asia. Ruokailuajat. Jos osastolla satutaan tarjoamaan illallinen kuudelta, se on liian aikaisin. Jos taas puoli kahdeksalta, niin liian myöhään. Annoksen pitäisi ilmeisesti tulla eteen tismalleen samaan aikaan kuin kotipuolessakin... Käytännössä kukaan ei ole täysin tyytyväinen ruokailuaikoihin, eivät edes ne, jotka kaikkea muuta hehkuttavat.
Ruokailuajat. Siunakkoon. Ei kai voi muuta todeta, kuin että homma toimii jos tuossa on eniten närää aiheuttava asia. :D
Potilastyytyväisyysahdistuksen lisäksi näitä paria viikkoa on merkinnyt neljän merkin jono: H1N1. Eli se, mitä sikalentsuksikin sanovat. (Tosin ei moista nimitystä parane julkisesti käyttää.) Tuntuvat täällä olevan sitä mieltä, että kyse ei enää ole siitä tuleeko epidemia, vaan siitä milloin se tulee. Toistaiseksi tämän puljun seinien sisällä tiedossa nolla yhtäänminkäänlaista influenssatartuntaa. En edes rokotuttanut itseäni.
Seuraavien hygieniaohjeiden oheen taidan liittää viime perjantain Fingerporin. Kestäisiköhän johtoportaan huumori..?

Viittausosoite tähän tekstiin
Trackback URL (right click and copy shortcut/link location)
4 kommenttia
Kieltämättä, tosin mun kokemus on se, että kauppaan nimenomaan _ei_ kannata mennä lounasaikaan, kun siellä on kiljoona voileivänostajaa :D Tosin riippuu missä kauppa sijaitsee.
Joo, kyllä ne valittaa ruoan tasostakin, mutta yllättäen vähemmän kuin niistä ruokailuajoista. Tottahan se on, että pitkän kaavan mukaan ruokailu kuuluu tietyllä tavalla kulttuuriin, sen vaan tuppaa unohtamaan joskus kun "omassa perheessä" ne maratonruokailut osuu lähinnä juhlapäiviin. Jätä kommentti







