| « Huono kasvatus ja prenikantapainen | Ostanut » |
Melua mehiläisistä
27/05/2009
Melua mehiläisistä
Aiheena: Planeettaa pelastamassa
Mitä meillä kuuluu?
- Jääkaappi, joka on vanha ja pitää aina käynnistyessään järkyttävää trili-trili-trili-tiiiiit-tip-tip-tip -ääntä.
- Ilmanvaihto, joka kylppärissä ja keittiössä hurisee 24/7. Sitä ei saa päältä pois vaikka haluaisikin.
- Ikkunoiden auki ollessa kuuluu säännöllisesti ambulanssien sireenit. Asumme melko lähellä keskussairaalaa, ja suurin osa tälle puolelle kaupunkia ja moottoritielle suuntaavista lansseista huristelee kuuloetäisyydeltä.
- Mutta naapuri taisi muuttaa pois. Ainakaan viiteen päivään ei ole kuulunut vähäisintäkään bassoa \o/

Vaan, asiasta hunajapurkkiin.
Herra Einstein taisi sanoa joskus, jotta "kun mehiläiset katoavat maapallon pinnalta, ihmiskunnalla on neljä vuotta elinaikaa". Eilen väittivät uutisissa, että mehiläiset massakuolevat: Euroopassa kolmasosa mehiläisistä on kuollut parin viimeisimmän vuoden aikana, USA:ssa jopa puolet.
Tutkimukset esittelevät noin 40 eri syytä mehiläisten joukkokuolemiin, viimeisenä ja suurimpana on syytetty tuholaismyrkkyjä. Mehiläisten kasvattajat kertovat huomanneensa mm. sveitsiläisen Sygenta Agron Cruiser -tuholaismyrkyn, jota levitetään maissin päälle, tappaneen isoja määriä hunajantuottajia. GMO on ikävä asia, mutta näköjään muuntelematontakin maissia pitäisi boikotoida.
Euroopan parlamentin sivuilta löytyy ihan suomenkielistä pohdintaa mehiläisten massakuolemista. Kieltämättä pistää miettimään maailman ruoantuotannon tulevaisuutta, kun sanotaan, jotta: "Tiedemiehet arvioivat, että 76 % ihmisten käyttöön tarkoitettujen elintarvikkeiden tuotannosta riippuu mehiläishoidosta ja 84 % Euroopassa viljellyistä kasveista pölytyksestä." Hmm. Jos siis mehiläiskannat kuolevat kolmas- tai neljäsosan vuosivauhtia...

Nalle Puh -setä on hyvin hyvin vihainen.
[Kuvat: aussiegal, tällä lisenssillä ja
autan, tällä lisenssillä.]
Käänteinen linkki
TRACKBACK-linkki tälle tekstille.
2 kommenttia
No joo. Asiasta toiseen, täälläkin asuu äänekäs jääkaappi. Jostain syystä se alkaa jutella aina siihen aikaan, kun itse olen laittautumassa nukkumaan. Mutta pääasia, että toimii ;)
Keskustelua ja kommentteja otetaan vastaan...








