"Elle a deux passions : moutons et dormir." - Ulkosavolainen blogi Ranskasta

Sirokko teki oivan haasteen. "Haastankin nyt kaikki paljastamaan hulluimman tuliaisensa. Nyt ei siis lasketa mukaan Muumi-mukeja tai Aalto-maljakoita. Ulkosuomalaiset kertokoot mitä hullua ovat kotomaastaan raahanneet ja sisäsuomalaiset mitä mieletöntä ovat ulkomailta keksineetkään tuoda."

Minun hulluin raahaukseni on viime kesältä. Paino sanalla raahaus. L:n täti nimittäin pyysi minua tuomaan mukanani Suomenlomalta Muurikkapannun. En. Enää. Ikinä. Semmoisen noin 50 senttiä halkaisijaltaan olevan aidon valurautaisen Muurikan. Olisi pitänyt osata sanoa ei.

Paluumatkalla tänne takaisin oli tietenkin noin 30 astetta lämmintä, myös Suomessa, ja minulla karmea krapula (kiitos vaan, Jyväskylän tytöt). Seistessäni Tampereen aaltopeltisessä Ryanairin terminaalissa, meinasin heittää kymmenen kilon Muurikalla joko vesilintua tai sitten check-in -virkailijaa.

Ei siis kannata toivoa Muurikkaa minulta. Menee ihan itse hakemaan. Omaan käyttöön olen kanssa tuonut yhden ihan normaalin valurautaisen paistinpannun. Meillä onkin sitten vain neljä paistinpannua, joista kaksi peräisin Suomesta. Öh. O_o

Noin muuten olen rahdannut mm. viini- ja schnapsilaseja. Ranskassa kun ei tietenkään ole, viinimaassa. Mutta ei, Suomesta ne pitää tuoda. Viinilasit toin ihan vapaaehtoisesti, mutta schnapsilasien kanssa pelattiin kieroa peliä selkäni takana: Sanoin äidille kertaalleen "ei kiitos, me ei tarvita niitä". Sitten sama kysymys toistettiin englanniksi, ja L. sanoi, jotta "joo". Noh, kannat sitten itse.

On lapsista siis jotakin hyötyä: tyhjentävät pursuavaa lasihyllyä.

Olen myös tuonut mukanani kakskytsenttisen Fiskarsin veitsen. Semmoisen jolla kevyesti tappaa vierustoverin lentokoneessa. Tosin, veitsi oli kiltisti ruumassa. Seuraavana vuonna laukussa oli liippakivi. Veitsi on minun keittiöni silmäterä, ja auta armias sitä kertaa kun joku kämppiksistäni oli lainannut veistäni, pessyt sen ja tökännyt terä edellä kuivumaan ruokailuvälineiden joukkoon. Onneksi keittiössä ei ollut ihmisiä sillä hetkellä kun ulkosavolainen löysi kaltoin kohdellun, mutta silti kokoelmansa terävimmän veitsen...

Edestakaisin maiden väliä on matkustanut luottoradioni. Semmoinen vaaleanvioletti puntarin näköinen radio-cd-soitin, jonka saa seinällekin, ja joka toimii kelloradionani. Se on nimittäin peräisin au pair -vuodeltani, asunut Suomessa tovin.. ja sitten palannut takaisin ensimmäiseen kotimaahan. Kummannäköinen härpäke, mutta olen kovin kiintynyt. Olen myös kiintynyt vedenkeittimeeni, joka sekin on vuosien takainen joululahja... Ranskassa kun ei olisi ollut sellaisiakaan kuin joka marketissa...

Nykyään matkalaukussa on aina myös Felixin kurkkupikkelsiä. Ei tosin minulle, minhän en koske mihinkään suolakurkkua muistuttavaankaan, mutta tuo toinen puolisko on kovin innoissaan. Ainiin, ja olen minä tosiaan myös tuonut yhden lahjaksi saadun Muumi-mukin, ja neljä yksiväristä Teema-mukia. Muumeista kun en niin välitä, mutta Teeman muoto vain on kovin oiva... Lammasmukieni kera meillä on mukeja ja kuppeja armeijan kahvitukseen. Voisinkin joku päivä esitellä kaikki lampaani. Jotain kummaahan sitä on jokaisessa pirtissä oltava.

Juuh, ja pistän haasteen etennpäin, niille jotka eivät sitä vielä ole sattuneet toteuttamaan.