"Elle a deux passions : moutons et dormir."

Hämmentävää. Minulla on klassikkoajoneuvo.

Ostin joskus taannoin kakkospolkupyöräksi* paikallisesta pyöränkorjausateljeesta halvimman mahdollisen toimivan kaksipyöräisen. Tänään sitten pysähdyin erään postikorttitelineen eteen kaupungilla pyöriessäni, ja putiikin myyjä ihasteli ajopeliäni: "Ooh, klassikkopyörä, sininen Motobecane. Lokasuojat, lamput ja soittokellokin alkuperäisiä." Kuin vanhalla Jopolla ajelisi.

Minulla on ollut toinenkin Motobecane, jokseenkin tämmöinen mutta naisten mallisena. Sen myin sittemmin pois käyttökelpoisemman heposen tieltä. Enkä tosiaankaan 125 eurolla.

Olenpas minä vintage.

Totesin myös samalla reissulla jonkun silmäätekevän herenneen hengittämästä. Katedraalissa oli hautajaiset, lipunkantajien ja turvamiesten kera. Eivät kiinnittäneet huomiota minuun klassikkoajoneuvoineni.

* Jätettäköön selittämättä tällä kertaa miksi ihminen ylipäätään tarvitsee kakkospolkupyörän. Kerrottakoon vain, että huushollissamme on kaksi asukasta, neljä polkupyörää... joista vain yllämainittu on tällä hetkellä ajokunnossa. Muihin pitäisi korjata renkaita.

MUOKKAUS 22:30; Tää on niiiiiin Murphyn tai jonkun vielä ilkeämmän immeisen laki. Jätin Motobecaneni tuohon talon eteen, lukossa toki, nostaakseni sen illemmalla takapihalle turvaan. Joku ehti varastaa. Oikeasti, ihan uskomatonta. Noh, onneksi on se varsinainen ajopeli, pitäisi vain korjata rengas... ja ostaa uusi pyöränkori. :-(