Ei va(a)ra nimeä kaada

Ihan alkuun linkkaan blogitekstin, jolle hörötin eilen pitkän aikaa. Käykää katsomassa Euroopan mauttominta kämppää. Meidän superkitch kukkateepannu sopisi tuonne oivallisesti...

Noin muuten, Fifi kirjoitti pari päivää sitten siitä, kuinka vanha possu ei enää opi uusia temppuja. Kommenttilaatikossa, ja noin muutenkin, keskustelu siirtyi Ranskan nimikäytäntöihin.

Minulla on taas nimiahdistus. En ole ikinä ollut sataprosenttisen sujut etunimeni kanssa; Minttu kuulostaa siltä kuin kyseessä olisi pieni koira tai pieni tyttö. Aloin kuitenkin tottua kohtalooni... siihen saakka kunnes tulin Ranskaan. Minttu nyt vain on ranskalaisille täy-sin mah-do-ton lausua. Aloitetaan vaikka siitä, että kaksoiskonsonantit nyt eivät vain millään istu täkäläiseen suuhun. Siihen kun yhdistetään vielä 'n' edelle, niin soppa on valmis. Olen huomannut alkavani painottamaan itsekin omaa nimeäni väärin, kun täällä ei kukaan oikeassa muodossa onnistu.

Suosikki-inhotukseni on kuitenkin se versio, jossa nimen loppu lausutaan ranskalaisittain: 'u' nimittäin täällä lausutaan 'y'nä, joten minusta tulee [minty]. Hrrrrrrrrrr. Moisen erheen korjaan joka ikinen kerta, ystävällisesti mutta vakaasti.

Entäs sitten se kirjoitusasu? Kun kaksoiskonsonantteja ei ole, toinen 't' putoaa takuuvarmasti pois. 'Mintu' on niin yleinen, etten enää jaksa taistella vastaan. 'Minttou' taas hyökkää kimppuun silloin, kun kirjoitetaan foneettisesti. Mielenkiintoisin näkemäni oli kuitenkin yhtenä vuonna koulun opiskelijarekisterissä: 'Mirthu'. Mistä ne sen ärrän sinne sai?

On minulle sanottu, että voisin vallan hyvin käyttää toista nimeäni, joka on varsin yleinen ja kansainvälinen tapaus. Niin, mutta ongelma on siinä, ettei minua ole koskaan kutsuttu mitenkään muuten kuin Mintuksi. Kun 26 vuotta on kuuden kirjaimen yhdistelmän identiteettiinsä liittänyt, ei siitä eroon pääseminen ole itsestäänselvyys, vaikka välillä ahdistaakin. Eikä minulla ole lempinimiä, ja minkä tästä nyt voisi vääntääkään? Mimi? Jooei, valitettavasti "perheessä" on jo yksi Mimi, eli se on varattu.

Sukunimi on karvan verran helpompi lausua, mitä nyt siinäkin kaksois-a muuntuu yhdeksi. Mutta ei se venhettä kaada. Kirjoittaminen onkin sitten paljon haasteellisempaa: "Hei missä ne oli sun nimessä ne kaksi a:ta? Entä yksi vai kaksi ällää?" Olenkin vakaasti päättänyt, että jos tästä joskus naimisiin eksytään, otan ainakin arkikäyttöön miehekkeen sukunimen.* Ihan vain saadakseni aikaan uusia sekaannuksia: tuon yhden sukunimi kun on paljon yleisempi naisen etunimenä. :D

Noh, kaikkeen tottuu, hirsipuuhunkin, mutta kieltämättä pikkuisen turhauttavat nämä tilanteet joissa joutuu tutustumaan kiljoonaan uuteen ihmiseen. Jokainen kysyy kolme kertaa "Mmmikähä?"

Jos ottaisi Stazzyn kolmanneksi etunimeksi. Kai sitä erikoisempiakin löytyy väestörekisteristä ja sitten voisin väittää että se on diminutiivi Anastasiasta. Tai sitten rupeaisi anglosaksiksi ja tiputtaisi lopputavun poijes. 'Mint' olisi aika hauska. Tai sitten ottaisi vain raakasti taiteilijanimen. Sähköpostiosoitteestanikin tuttu 'Menthe Forêt' olisi oivallinen suora käännös.

Ei ole helppoa olla eksoottinen, ei.

* Ranskassa naimisiin mennessään puolisot säilyttävät kukin oman sukunimensä. Arjessa on kuitenkin lupa käyttää toisen puolison sukunimeä; vaimo voi käyttää miehen nimeä omansa tilalla ja mies vaimon nimeä omansa kanssa yhdysnimenä. (Hurraa tasa-arvo!) Henkilöpapereita ei kuitenkaan ole pakko uusia, ja jos/kun ne uusii, naisella lukee nimen kohdalla Alexandra Omanimi, épouse Miehennimi. Kaikissa papereissakin tentataan aina "käyttönimeä" ja "tyttönimeä".

[Alkup. kuva: Cjc4454, tällä lisenssillä.]

  • giz
    Kommentti Lähettäjä: giz
    02/10/2009 @ 10:19

    Salut! Eksyin blogiisi sattumalta nyt ekan kerran, ja varsin mukavaa luettavaahan täältä löytyykin ;) Heti pisti silmään tuo uusin postauksesi nimiviidakosta :) Itse kun haluaisin käyttää Ranskassa tulevaisuudessa yhdistelmänimeä (omani-miehen sukunimi), niin mahtaakohan se olla mahdollista laisinkaan? Vai vaikeuttaako se sikäläisiä systeemejä vain lisää…(kun ei niistä nyttenkään ota aina selvää) :D Jos joku osaisi valaista asiaa - merci bien!

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    02/10/2009 @ 12:38

    Tervetuloa :)
    Mun mielestä monet käyttävät yhdistelmänimeä. Esim. jos naisella on jo ura ja “nimeä” oman nimen kanssa, niin sen käytöstä ei haluta luopua naimisiin mentäessä.

    Kysehän nimenvaihdossa on nimenomaan _arkipäivän_ käytöstä, henkilöpapereihin kuitenkin aina jää tyttönimi kummittelemaan.

  • Krii
    Kommentti Lähettäjä: Krii
    02/10/2009 @ 18:33

    Mullakin on vaikea nimi ranskalaisille, sekä etu- että sukunimi. En edes enää sano nimeäni vaan kirjoitan sen johonkin lapulle tai näytän ajokorttiani, jos se pitää johonkin kirjoittaa.

    Ja tyttärellänikin on hankala etunimi. Ihmettelen vaan, miksi emme tulleet sitä aikoinaan ajatelleksi, kun kuitenkin silloin oli jo hämärä ajatus siitä, että ehkä joskus voisi ulkomaille lähteä. Toinen nimi olisi kansainvälinen, mutta tuntuu vaikealta ottaa yhtäkkiä nimi, jolla ei ikinä ole kutsuttu.

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    02/10/2009 @ 19:12

    Krii,
    niin teilläkin on tytöllä se ranskalaistaipumaton -ttu -loppu? Toisaalta, nythän se toinen nimi kannattaa ottaa käyttöön jos koskaan, kun tytär on vielä pieni :)

  • Naze
    Kommentti Lähettäjä: Naze
    02/10/2009 @ 19:24

    Hahaa, mäkin lausun etunimeni sujuvasti ranskalaisittain, myös suomalaisille :D

    Se mun piti mainita, että näin yksi yö unta susta ja L:sta, olin teidän sohvalla yötä. Hämmentävää!

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    02/10/2009 @ 19:31

    Naze,

    Aika mainio, oliko edes ruskea sohva? Koska jos oli, se oli ihan selkeä enneuni ja sun _pitää_ tulla sohvalle yöksi.

  • Kommentti Lähettäjä:
    03/10/2009 @ 11:36

    ntt on kyllä aikamoinen konsonanttikasa. Minulla on etunimi, joka muuttuu kaikilla vierailla kielillä oudoksi, korjaan ahkerasti aina en vaan jaksa.

    Sukunimi on helppo ja sen lausun jo puhekumppanista riippuen englantilaisittain / ranskalaisittain / saksalaisittain niin se osataan laakista kirjoittaa oikein. Olen mielelläni kaikkialla madame tai Frau sukunimi niin ei tarvitse tapella etunimen kanssa.

    Minua harmittaa kun minulle on täällä tehty kaksiosainen sukunumi. Kaikissa virallisissa papereissa sukunimen perään on tungettu tyttönimi yksinään tai née tyttönimi.

  • sirokko
    Kommentti Lähettäjä: sirokko
    03/10/2009 @ 12:23

    Ai nämä meidän nimijututkin on peruja sikäläisestä systeemistä. Ihan järkeenkäypää ettei koskaan lakkaa olemasta oma itsensä.
    Voisit kirjoittaa suoraan Manta, minttuhan on latinaksi mentha , jonka ranskalaiset tietenkin ääntäisivät oikein manta, tosin koristellen pienellä nasaalilla.

  • Katja
    Kommentti Lähettäjä: Katja
    04/10/2009 @ 01:02

    Kaikkeen ei totu. Siihen että on jääpuikko takapuolessa, siihen ei ehdi koska se sulaa ennen kuin siihen tottuu. Sanoo äitini.

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    04/10/2009 @ 15:53

    Katja, tämä viisaus olikin uusi, ja suuri. Eiku.

    Sirokko,
    Mitähän sitä olisi saatu toisinpäin, tänne vänhään isäntämaahan? Couscous? Manta on kyllä kanssa ihan toimiva nimi…

    Jalala,
    Mäkin aina kirjoitan nimeni jos on vaan mahdollisuus, mutta sitten välillä pitää ihan esittäytyä. Ei ole helppoa ei :D

  • Stello
    Kommentti Lähettäjä: Stello
    27/08/2011 @ 02:02

    Tee itsestasi julkimo, niin ihmiset oppivat yllattavan hienosti seka kirjoittamaan etta lausumaan nimen oikein! =D (Tulee mieleen kaikenlaisia eksoottisen ‘outoja’ nimia, joita ei ollut ikina kuullutkaan ennenkuin jostain sen nimisesta tuli kansainvalisesti kuuluisa..)

    Mulla on hyva tuuri nimeni kanssa, kun etunimi on suht. yleinen monissa maissa, ja sukunimikin on melko helppo kaikille, joskin kirjoitusasu saattaa toisinaan heitella (esim. Stenross tai Stenroose). Olen kylla vuosien mittaan alkanut itsekin lausua sukunimeni englanniksi, kun se vaan rullaa puheessa helpommin, ja jos joutuu esim. puhelimitse sanomaan nimensa, niin osaavat tod.nak. kirjoittaa sen ainakin melkein oikein jos lausun sen paikalliseen malliin. En oikeastaan enaa osaakaan lausua hankalaa NR-yhdistelmaa muuten =/

  • sari
    Kommentti Lähettäjä: sari
    27/08/2011 @ 03:33

    musta toi mint on kiva! ota se.

    yks ranskis kerran kirjoitti mun nimen foneettisesti sarie ja se oli musta tosi hauska.

    mutta joo, yksi iso syy siihen miksi otin miehen sukunimen oli se etta sita tarvii vahemman tavata, ja jos pitaa niin on se 30% lyhyempi. arsyttaa koska tasa-arvo, mutta tavaaminen arsytti viela enemman. lisaksi jos lapsella olisi mun tyttonimi (halusin ehdottomasti etta mulla ja lapsella on sama sukunimi), niin sitten sen nimi oli ihan sama kuin mun mummon, mika olisi myos ehka vahan outoa.

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!