Omistusasumisen ihanuudesta (?)

Lueskelin eilen tätä Kauppalehden uutista mahdollisesta asuntolainojen verovähennysoikeuden poistamisesta. Uutisesta syntynyttä keskustelua selaillessani päässäni pyörivät ne monet ajatukset, joita sana "omistusasuminen" pieneen ulkosavolaisen mieleen tuovat.

Selvitettäköön siis ensin, että olen perimältäni vuokra-asuja. En koe omistamista noin ideatasolla tavoittelemisen arvoisena. Siis muunkaan kuin asunnon omistamista. Toisaalta, minua ei myöskään tipan vertaa houkuta sitoa itseäni vuosikausiksi johonkin valtaisaan asuntolainaan... sikäli kuin kukaan näillä tuloilla lainaa myöntäisikään. Ehkä joku päivä sekoan ja muutan mieleni. Esim. täällä tuntuu olevan valtaisa epäsuhta myytävänä ja vuokrattava olevien asuntojen tarjonnassa, ja kyllähän sitä aina välillä pysähtyy kiinteistönvälitysfirman ikkunan eteen (niitä on täällä joka kulmassa) haikailemaan. Ainakin siihen saakka kun jokin 175 000 euroa tiputtaa takaisin maan pinnalle.

Joka tapauksessa, sekä tuolla Kauppalehden keskustelussa, että yleisesti omistusasumisesta puhuttaessa toistellaan monia mantroja, jotka on valitettavasti monesti hyväksytty melkein yleisiksi totuuksiksi. Ei minulla ole mitään omistusasumista vastaan sinällään, jokainen tekee mitä elämällään haluaa. Se, mikä häiritsee, on vuokra-asujien leimaaminen tyhmiksi ja köyhiksi. Ja se käännyttäminen. Hrrrrr.

Mutta mitä ihmiset sitten sanovat?

On tyhmää maksaa asunnostaan jonkun muun taskuun kun samalla voisi maksaa itselleen.
Niin, noh. On tyhmää kutsua ihmisiä tyhmiksi. Minä koen vuokra-asunnosta maksamisen palvelusta maksamisena. Maksan jollekulle, joka antaa asuntonsa käyttööni, tiettyine etuineen (ja haittoineen).
Jos ihminen ei ole täysin omavarainen, hän joka tapauksessa maksaa elämästään jonkun muun taskuun. Jo siinä vaiheessa kun pankki perii lainasta korkoja. Vai lopettavatko asunnon omistajat, kun asunto on velaton, myös parturissa käymisen? Parturointihan on ihan turhasta maksamista, samalta se kuontalo kuitenkin näyttää muutaman kuukauden kuluttua.

"Enpä maksa veroja, se menee jonkun muun taskuun". "En viitsi käydä ravintolassa, siinä ravintola ottaa välistä, voisin tehdä saman kotonakin." "Toisaalta voisin kasvattaa oman ruokani, muuten maksan ylimääräistä tuottajalle. Ja kyllähän tuohon parvekkeelle yksi lehmä mahtuu." Elämässä voittaa oikeastaan vain jos on ravintoketjun huipulla.

Omistusasuminen tuo elämään pysyvyyttä. Vuokrakämpästä voi lentää ulos melkein milloin vain.
Totta tämäkin... mutta vain osin. Hyvähän se, jos asunto on asia, jolla saadaan elämään pysyvyyttä. Mutta kaikki eivät sitä halua. Ja toiset taas löytävät stabiiliuden muilla keinoin. Lisäksi, elämä harvoin on pitkä rauhallinen virta. Kaikkea arvaamatonta ei saa karsittua pois, vaikka kuinka omassa asuisi.

Nii-in, voihan vuokra-asunnosta joutua poies, jos vuokranantaja sen omiin tarpeisiinsa haluaa. Mutta, käsi ylös kaikki joiden omalle tai lähipiirin kohdalle moinen onnettomuus on kovinkin usein sattunut. Kuinka selvisitte karmeasta kohtalosta?

Jää sitten lapsille perinnöksi.
Totta. Perinnöksi korkeintaan, mukaasihan et mitään saa. Omaisuudessa on se vika, että se jumiutuu tälle puolelle Tuonelan virtaa.

Onhan se ihan kiva, että lapsille on omaisuutta. Ainakin jos ei hirveästi tarvitse maksaa perintöveroja. Tai jos kämppä on sellainen jossa viitsii asua itse. Tai jos sen saa helposti myytyä. Muussa tapauksessa...

Luulen Tiedän olevani oudosti kasvatettu, kun en ole koskaan olettanut vanhempieni suunnittelevan elämäänsä sen mukaan, että minulle jäisi perintöä. Miksi heidän pitäisi? Eikö jokainen olekaan oman elämänsä herra. Riittää, että ovat minut ihmiseksi kasvattaneet, (moraalisetkin) velvollisuudet loppuvat siihen.

Omassa asunnossa saa olla niinkuin haluaa.
Tämä toki voi hankaloittaa elämää, jos ihan välttämättä haluaa kovin radikaalin väriset seinät ja törmää vuokranantajaan, joka ei moista hyväksy. Mutta noin ylipäätään: Miten voi olla tavoiteltavaa elää elämää, jota ei voisi vuokrakämpässä elää? Mitä semmoinen edes on? Kaiken rikkomista? Miksi kukaan haluaisi tuhota omaansa senkään vertaa kuin jollekulle muulle kuuluvaa? Ja, jos häiriköi naapureita rumpusessioilla, niin eivät ne naapurit paljoa myötätuntoa tunne vaikka kuinka asuntonsa omistaisi...

Eipä siinä, kukin omalla mallillaan. Minä kuitenkin jatkan rauhassa typerää elämääni ja nautin siitä, että voin kolmen kuukauden varoajalla vaihtaa kaupunkia tai vaikka maata, velkaantumatta mihinkään suuntaa. Kalliiksihan se varmaan pitkällä tähtäimellä tulee, mutta entäs sitten? Jos eläisin elämääni pitkällä tähtäimellä, en takuuvarmasti olisi tällä kolkalla maapalloa. Välillä on ihan kiva elää nyt.

  • eberg
    Kommentti Lähettäjä: eberg
    09/09/2009 @ 23:31

    Hei! En ole tainnut aiemmin kommentoida, vaikka jonkun aikaa olen blogiasi lukenut - kiitos piristävistä kirjoituksistasi!

    Aiheeseen… Minusta omistusasumisen paras puoli on, että siinä saa paitsi asumisoikeuden tai -palvelun, myös vähän säästöön. Asunnonhan voi aina myydä, jolloin siitä saa ainakin osan - ei välttämättä ostohintaa enempää tai edes samanvertaa - takaisin. Suomessa on tietysti ainakin toistaiseksi vielä tuo verovähennysoikeus, joka tekee omistamisesta houkuttelevaa.

    Ranskalaiseen rakentamiseen omakohtaisesti tutustuneena en tosin uskaltaisi omaa ostaa, ellen itse olisi vahtimassa rakentamista. Tosin toisen käden rakennus- ja remontointikokemuksien perusteella, meno tuntuu olevan aika villiä Suomessakin, joten todennäköisesti sama tuska olisi sielläkin.

    Tuon olemisen kuten haluaa olen ajatellut olevan lähinnä positiivista muokkaamista, saa tehdä vapaasti remonttia ja vaihtaa pintoja, jos siltä tuntuu. Jotkut tuntuvat kaipaavan moista puuhailua, ja kaikkia asunnon ominaisuuksia/puutteita ei aina pelkällä sisustuksella korjata.

    Vuokraisännistäkin kuulee monenlaista juttua. Itse olen aina tullut hyvin toimeen omieni kanssa, eikä minua ole kohdeltu epäasiallisesti, mutta ilmeisesti kaikki eivät ole yhtä onnekkaita, ja sanalla sanoen huonojakin vuokranantajia on olemassa.

    Ja joskus (poikkeus vahvistaa säännön?) myös vuokrakämpästä voi todella tulla lähtö, kertoo tämänpäivän toinen lehti: http://www.vartti.fi/artikkeli/2936015c-6404-4dc9-bb6f-58ae84f5cfe6

    Mutta jos huoleton on hevoseton poika, niin vuokralainen säästyy omistamisen tuskalta. Listasitkin jo vuokra-asumisen hyvät puolet, joten totean vain itsekin olevani enimmäkseen tyytyväinen vuokra-asuja.

    Mukavaa loppukesää sinne etelärannikolle!

  • Stello
    Kommentti Lähettäjä: Stello
    10/09/2009 @ 00:42

    Mun mielesta molemmissa vaihtoehdoissa on hyvat ja huonot puolensa. Vuokralla asuminen on varmasti katevampaa, jos esim. syysta tai toisesta joutuu tai haluaa muuttaa useasti (vaikka muutaman vuodenkin valein) - kuten mainitsit, vuokra-asunnosta paasee lahtemaan helposti, kun omistusasunnon myyminen voi kestaa kauan ja hintakin voi heitella.. Kiva siita sitten muuttaa vaikka toiselle puolelle maapalloa, jos entinen koti roikkuu myynnissa kuukausia tai jopa vuosia, ja rahat kiinni siina..

    Toisaalta, jos kotipaikkarakkaus, perhesiteet tms. pistaa sitoutumaan koko loppuiaksi (tai ainakin useaksi vuodeksi) tietylle alueelle, niin siina tapauksessa on ehka kannattavampaa tosiaan ostaa oma koti. Se tulee ajan mittaan halvemmaksi, kun pelkka yhtiovastike on kuitenkin hurjan paljon halvempi kuin vuokra (siina vaiheessa kun mahd. laina on maksettu pois), ja jos joskus haluaakin muuttaa, niin ne maksetut rahat saa tavallaan takaisin, kun myy sen kodin - tai ainakin toivottavasti suurimman osan.. Vuokran kanssahan noin ei kay.

    Tosin esim. Suomessa on mielestani torkean suuret yhtiovastikkeet! (Mulla on vain kerrostalokokemusta Suomesta, eli en tieda mita mahd. pakollisia maksuja esim. omakotitalon tai maalaistalon kohdalla saattaa olla..) Ymmarran kylla, etta taloyhtioilla on menoja, jotka pitaa kattaa jotenkin, mutta silti tuntuu etta yhtiovastikkeet ovat aika kohtuuttomia.

    Perin isaltani yksion, jonka yhtiovastike nyt ei ole siita pahimmasta paasta, mutta kuitenkin - mulla ei ole mitaan tuloja (enka nosta mitaan tukia), eli niista pienistakin yhtiovastikkeista paasee aika pian kasaantumaan stressaava vuori.. Ilmeisesti asuntoa ei kannata heti myydakaan, koska kasittaakseni verottaja rankaisee, jos asunnon myy vajaan kahden vuoden omistuksen jalkeen, ja muutenkin, sinne pitaisi ensin tehda kallis remontti, meni sitten myyntiin tai vuokralle.. Huoh..

  • Katja
    Kommentti Lähettäjä: Katja
    10/09/2009 @ 10:57

    Kyllä tuo perinnöksijäämispointti alkaa tuntua mielekkäältä sitten kun on omia lapsia, tai kun asuu sellaisessa omistusasunnossa jota ei olisi jos appivainaa ei luojan kiitos olisi pistänyt säästöön sitä mitä ei mukaansa voinut viedä…

  • Mikri
    Kommentti Lähettäjä: Mikri
    10/09/2009 @ 13:49

    Meitä on moneen junaan ja niin täytyy olla asumismuotojakin. Itse olen aina ollut enemmänkin omistusasujatyyppiä, mutta ymmärrän hyvin myös vuokralla asumisen kannattajia.

    Omalla kohdallani koin tärkeäksi mm. mahdollisuuden tehdä valitsemaani asuntoon täydellinen remontti juuri omien mieltymyksieni mukaan. Pidän myös itselle säästämisen ajatuksesta. En koe, että kenenkään tarvisi säästää tulevien sukupolvien perintöä varten, mutta onpahan sitten jotain millä harrastaa eläkepäivinä jos ei aiemmin ole tullut tarvetta muuttaa omistusta rahaksi :)

    Usein kuulen sanottavan, että asunto kannattaa ostaa vain jos varmasti asuu samassa paikassa pitkään. Tästä en ole täysin samaa mieltä. Tietynlaiset asunnot menevät suhteellisen nopeasti kaupaksi koska tahansa eikä niiden hintakaan juuri notkahtele. Toisaalta aina asunnosta ei ole pakko luopua, vaikka itse muuttaisikin. Muuttaessani Ranskaan en edes harkinnut myyväni kotiani, koska tarkoitus on sinne vielä palata. Joskus. Kyllä se siellä odottaa :)

  • Mai
    Kommentti Lähettäjä: Mai
    10/09/2009 @ 20:09

    Tällä hetkellä vuokra-asuntoja taas on, joitakun vuosikymmeniä sitten niitä ei yksikertaisesti ollut, ei ainakaan perheellisille. Ja hankala on saada vuokralle tällaista mökkiä maalla (Suomessa), missä nyt asun.
    Mutta en minä osaa ajatella kotiani taloudellisena sijoituksena - sitä se ei todella ole. Jokainen eläkööt oman sen hetkisen tilanteensa mukaan siellä missä hyvltä tuntuu. Koti- oma tai vuokrattu - on toivottavasti kuitenkin se paikka missä on hyvä olla.

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    10/09/2009 @ 23:00

    Herrajesta, näin monta kommenttia.

    Niinhän sitä sanotaan, että “home is where the heart is". Mukavaa, että kommentoijatkin näkivät lievän kärjistämiseni läpi. En siis halua kritisoida omistusasumista sinällään, vaan sitä ajatusmallia, jonka mukaan vuokra-asuminen olisi luusereiden ja köyhien hommaa, josta jokaisen täysjärkisen pitää haluta pois.

    “Kyllä tuo perinnöksijäämispointti alkaa tuntua mielekkäältä sitten kun on omia lapsia, tai kun asuu sellaisessa omistusasunnossa jota ei olisi jos appivainaa ei luojan kiitos olisi pistänyt säästöön sitä mitä ei mukaansa voinut viedä…”

    Tämäkinhän riippuu ihan siitä millaisesta asunnosta ja tilanteesta on kysymys. Ja minkälaisista ihmisistä. Itsehän en esimerkiksi haluaisi periä mitään puolilahoa mummonmökkiä keskellä metsää, alueella jossa sen myyminen olisi mahdotonta. Sen sijaan jos joku haluaa muistaa minua testamentissaan tilavalla neliöllä jossain hyvällä alueella meren rannalla, velattomana ja rempattuna…. niin siitä vaan ;)

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!