"Elle a deux passions : moutons et dormir." - Ulkosavolainen blogi Ranskasta

Meillä oli joskus Murmeli. Syntyi heinäkuisena yönä vuonna 1990 kesämökillä iskän jalkopäähän ja muutti pari kuukautta myöhemmin meille. On sittemmin jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen.

Oiva eläin oli se.

Mutta tämä oli vain otsikon aiheuttama sivuhyppy: oikeasti meinasin esitellä, millainen on Ranskaan jumiutuneen työttömän bloggarin päivä. Noh, karvan verran tavallista aktiivisempi päivä, myönnettäköön.

Heräsin jopa aamulla. En kovin aikaisin, mutta tässä kohtaa laitettakoon rasti seinään, sillä unirytmi on aika pielessä. Aamiaiseksi mielikuvituksettomasti teetä lammasmukista, itsetehtyä (!) leipää ja jotain mautonta juustoa. Se näyttää ihan ruisleivältä, eikös?

Saksan Deeämmän hiusvärihinnat ovat kuluttajaystävällisiä, mutta punaisten värien skaala on olematon. Ainoa kelvollinen löytyi Nutrisselta, ja tämäkin on pikkuisen liian tumma makuuni. (Ja toivottavasti en rupea naureskelmaan noin ylienergisen näköisenä kuin paketin naikkonen.) Mut noh, kyllä se siitä hailistuu.
Kuvissa myös hiustenvärjäyseleganssia. Huomatkaa eritoten t-paita, jonka helmasta puuttuu palanen.

Päivän tavoitteena lähteä lenkille, ja ehkä jopa ottaa se tavaksi, jotta en olisi niin puolikuollut metsäpoluilla enää loppukesästä. Reittivalinta oli vaikea. Lähteäkö joen vartta vai kanaalin vartta? Päädyin lopulta kanaaliin, sillä sitä kautta pääsee Pépinière-puistoon, jossa on juomavesihärpäke, ja jos tylsyys iskee, voi ottaa ja pysähtyä katselemaan minikokoisia Ouessantin lampaita.

Enkä sitäpaitsi ollut ainoa juoksentelija Puistossa. Ainahan siellä joku hölkkää, mutta nyt oli useampi luokallinen koulukkaita urheilutunnilla, pelaamassa ties mitä. Mutta olin varmasti Puiston punaisin juoksentelija. Stazzy alias Tomaatti.

Koska L. hyppäsi junaan mennäkseen kotikulmille oftalmologin pakeille (mikä se on? silmälääkäri?), minä vapauduin kaikesta ruoanlaittovastuusta. Kaivelin siis jääkaappia ja tulin siihen tulokseen, että viikonlopun syöpöttelyjen jälkeen kaali-tonnikala-pastasalaatti palauttaa sopivasti maan pinnalle. Ja kaivollinen vettä, jotta Tomaatti palautuisi Stazzyksi. Tonnikalasalaatista ette näe kuvaa, säälin lukijoitani edes sen verran.

Iltapäivästä suunnistin kaupungille, metsästämään sukkahousuja ja hiusreksuja. Etenkin jälkimmäiset ovat katoava luonnonvara, ja sitten kahden viimeisen kanssa saa aina olla kääntämässä koko talouden ympäri: "Reksuuu, kis kis kis, reksuuu..." Päiväeleganssia voi ihmetellä Tavan puolella.

Ja nyt pitäisi siirtyä Pinot Blanc -pullon kera kaverin luokse syömään, jotakin. Menusta ei ole tietoa. Mutta jostakin, murmelin illasta ja äärimmäisen mielenkiintoisesta elämästä lisää huomenissa...