"Elle a deux passions : moutons et dormir."

Ranska, se pienellä kirjoitettu, on oikeastaan aika hauska kieli silloin kun ei ole karmivan raivostuttava. Karmivan raivostuttavaksi sen tekee oikeastaan lähinnä se, että poikkeusten poikkeusten poikkeusillakin on poikkeuksia. Jotka sitten menevät alkuperäisen säännön mukaan, mutta eivät sen takia että liittyisivät jotenkin alkuperäiseen sääntöön.

Jos joku lukijoistani ei nyt kieltä hallitse ollenkaan, niin kerrottakoon, että ranskassa on sanoilla kaksi sukua, maskuliini ja feminiini. Sanan suku vaikuttaa paljon sen käyttäytymiseen, jopa enemmän kuin ihmisen sukupuoli yksilöön, mutta se on sitten ihan toinen asia. Äidinkielenään ranskaa puhuva tietää noin niinkuin selkäytimensä perusteella mitä sukua mikin sana on. Ulkosavolainen taas joutuu opettelemaan kaiken ulkoa. Ja siinä sitten onkin duunia muutamaksi vuosikymmeneksi...

Joitakin sääntöjä on, mutta enimmäkseen vain suurta anarkiaa. Vai millä logiikalla sana "rinnat", les seins on maskuliini? Tai sana "parta", la barbe, feminiini. Puhumattakaan kroppalogiikan huipusta: le vagin. Voiko olla olemassakaan pohjimmiltaan naisellisempaa sanaa kuin "vagina"? Ei? Mutta ranskalaisten mielestä vagina on maskuliini. Tsiisus sentään.

Ja entäs sitten ne puhuttelusanat... (Linkkasinkin kai joskus aiemmin Fifin kirjoitukseen aiheesta.) Ranskalainen siis opetetaan pienestä pitäen sanomaan päivää ja muutenkin olemaan ystävällinen puhuttelusanan kera. Että päivää rouva, saisiko rouvalle olla muuta, hyvää päivänjatkoa rouva. Jos minulla on jo vaikeuksia muistaa aina rouvitella ja herroitella, niin entäs sitten kun eksyy sairaalatyöntekijäksi, ja pitäisi vielä muistaa tohtorit..?! Se on oikeasti tuskaista, mutta kai sitä vain pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja puhua kunnon ranskaa. Lääkäri kun ei ole herra tahi rouva vaan tohtori... Luojan kiitos minun ei tarvitse olla tekemisissä asianajajien kanssa, niistä kun muutamia pitäisi kutsua nimityksellä maître.

*Tässä vaiheessa iskee koti-ikävä, Suomessa vain jotkin asiat ovat helpompia.*

Muttahei, kuten alussa totesin, on ranskassa kaikkea pientä kivaakin. Hassuja sanontoja ja outoja sanoja. Jaan siis kanssanne muutaman Ulkosavolaisen suosikin:

- Faire un caca nerveux.
Sisäinen kymmenvuotiaani huvittuu suuresti joka kerta kun joku käyttää ilmaisua "se tekee kohta hermostuskakan" kuvaamaan sitä, kuinka henkilö hermostuu (jos jokin kärsimättömänä odotettu asia ei hoidu). Jatkan näköjään samoilla linjoilla kuin aiemmin.

- Chauve-souris.
Joo, tietääkseni viroksi lepakko on nahkhiir, mutta ranskaksi sentään kaljuhiiri. Öhöhö. Toisaalta, eläimet muutenkin ovat välillä melkoisen koomisesti nimettyjä: intiansika, cochon d'inde tunnetaan Suomessa marsuna (vrt. guineapig). Coccinelle on leppäkerttu, eikä sitä parane sekoittaa coquelicoqiin (unikko) tai coquelucheeen (hinkuyskä). Huonompi muutenkin sekoittaa eläimiä sairauksiin, rhinoceros (sarvikuono) muistuttaa kovin rhinopharyngitea (nenänielun tulehdus).

- Ta gueule! / Vos gueules!
Ensimmäinen on sinuttelu- ja toinen teitittelymuoto, sisältönä sivustyneesti "turpa kiinni!" Gueule, turpa, vain on jotenkin hirmuisen hauskasti sanottava sana [göl]. Lausumisen puolesta ikilemppareihini kuuluu myös ô -kirjain, joka on.. tuota... suljettu o (?). C'est drôle, vallan hassua.

Vaan pian tout va bien dans le meilleur des mondes*, sillä huomenna eletään pyhäpäivää, ja aamu-uniselle se tarkoittaa sitä, että saa kääntää kylkeä ja nukkua kuin pieni eläin. Arkipyhät kivoja.

* "Kaikki hyvin maailmoista parhaassa" on niitä harvoja kirjallisuuslainauksia, jotka Stazzy tunnistaa. Peräisin Voltairen Candide-kirjasta.

[Kuvat: fragmented, tällä lisenssillä]