Sadetta ja pulmanratkaisua

Päivän vaikea: Kuinka vaihtaa tuulilasinpyyhkimen sulka?
Onnistui se lopulta. Siinäkin oli varsinainen savolainen projekti. Ostin kumit jo varmaan kaksi viikkoa sitten, mutta kun eihän täällä ole satanut, niin en ole saanut aikaiseksi vaihtaa. Nyt sitten kävi kovin tarpeelliseksi.

Fifi kirjoitti pari päivää takaperin syksystä kovin haikeana. Sama syksy se on täälläkin, joskin minä jopa tavallaan nautin raikkaammasta ilmasta, sukkahousuista ja neulemekoista, illoista jotka vielä saattavat olla lämpimiä. Ainakin jos kietoo vähän villaa kaulan ympärille. Okei, nautin ainakin sen viikon verran. Jos tätä harmautta ja sadetta kestää pitkäänkin, niin voi ruveta tympimään.

Viileämmän ilman rohkaisemana ulkosavolainen kaivoi myös esiin Pikku Myy -saappaansa. Ne nyt vain ovat niin kivat, kunhan ei lähde suorastaan turistivaellukselle. Viisi senttiä korkoja on vähän turhan paljon minun tottumattomille päkiöilleni. Ja eihän minun pitänyt joutua kävelemään.
Paitsi, että pistäydyin eilisiltana Juan-les-Pinissa kaverin luona (sen, joka otti nämä kuvat). Meinasin palata keskiyön junalla kuin kuka tahansa kunnollinen ja yöunia tarvitseva työläinen.
Paitsi, että missasin aikataulun pienen präntin: ”12. syyskuuta saakka”. Tais mennä jo. Ja seuraava vasta tuntia myöhemmin.

Taivalsin siis merenrantaa pitkin kivistävine päkiöneni, ja kiitin onneani kahdesta asiasta. Että
a) ilta pääti olla leuto ja kirkas taivas tähtinen ja
b) että olin vain suunnilleen kolmen kilometrin päässä kotoa. Jossain Antibesin korkeudella olisi voinut v*tuttaa kuin seinään heitettyä luumua.

Nyt sitten vietän hyvin aktiivista elämää töissä. Aikaa on siis mm.blogitekstin hahmottelemiseen (meillä mitään intterwebbia ole), suolapähkinöiden syömiseen, kukkien kastelemiseen (sisällä, ulkona luontoäiti hoitaa homman) ja puhelinvaihteena toimimiseen. Tämä päivä saattaa sisältää vaihtelevissa määrin myös pasianssia, kahvinkeittimen putsausta, turistibrosyyrien järjestelyä ja loppujen pyyhkimensulkien vaihtoa.

Ei palautteita vielä
Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!