Syysinspiroitumista ja huonoja itselaukaisinkuvia

Uuden kameran hankkimisen tarkoituksena ei ehkä ollut saada aikaiseksi tällaisia kuvia:

Älkää katsoko sitä lähempää. Ensi kerralla vähän lisää valoa ja ehkä jopa salama.

Päätin tänään muotiblogata ja inspiroitua eilisen syysväreistä ja kaikesta hauskasta Flickrista löytyvästä. Samalla pähkäilin monta muutakin asiaa blogini suhteen. Jotta mitä tänne tunkisi, mistä ihmiset kiinnostuvat.. ja sitten tulin siihen tulokseen, että samapa tuo, minun blogini tämä on, joten saa tuota kai vaikka kuvata itseään.

Sugar Kane on maininnut useampaan kertaan, kuinka kiva on kun ihmiset kirjoittavat auki pukeutumistaan. Minustakin on kiva lukea moisia tekstejä, mutta itse olen niin vähän muodista/tyylistä/ulkonäostä kiinnostunut, että moisten tekstien tuottaminen itse lienee täysi mahdottomuus. Pukeutuminen lähtee siitä, mitä vaatekaappiin on joskus tullut hankittua että pysyy lämpimänä ja mikä nyt sattuu olemaan puhtaana. Ajattelin siltikin välillä ihan miettiä, mikä minut on saanut hankkimaan tietynlaisia vaatteita, jostakinhan se idea on tullut. Pukeutuminen lienee kuitenkin parhaimmillaan itseilmaisun muoto. Ainakin niinä aamuina kun herääminen kylmään on vaikeaakin vaikeampaa ja ainoa asu joka tuntuu olotilaan sopivan on yhdistelmä farkkuja ja fleecepuseroa. Minä en harrasta muotia, kaikenlaiset älykkäät viittaukset jätän siis muille, mutta toisaalta, ei kai harrastamattomuus tarkoita, että pitäisi täysin kieltäytyä kaikesta kivasta.

Meillä ei töissä ole pukukoodia. Ihan (jakku)pukuun pukeutuvat vain isoimmat pomot, ja siinäkin lienee kyseessä jonkinlainen oman aseman korostaminen. Hoitohenkilökunta nyt tietty on omassa univormussaan (Miksi tajusin vasta nyt, että 'univormu' tulee sanasta 'uniform', 'yhdenmukainen'?), mutta meille hallintopuolen tallaajille riittää kun tulee suhteellisen siistin näköisenä töihin. Se voi siis tarkoittaa myös farkkuja ja neuletta. Minä olen uudelleenlöytänyt PikkuMyy-kenkäni. Viiden sentin korko antaa mystillistä naisellisuutta ihmisille joka on kulkenut pienen ikänsä matalissa kengissä. Lisäksi ne ovat mukavat jalassa eikä varsi ole liian pitkä ja kuuma. Onko tää nyt se hetki kun kolmekymppiä lähestyy ja farkut ja tennarit eivät enää tunnukaan riittävän? Hankintalistalla roikkuvat vielä vakaasti ne yksinkertaiset korkkarit.

Raitasukkikset ja -sukat, ne kaikki vaatekaapistani löytyvät, voivat sitten vaikka viitata sisäiseen hippiini. En suostu pukeutumaan ainoastaan mustan ja harmaan sävyihin ja niitteihin, vaikka se olisi kuinka tyylikästä. Minä tarvitsen raidallisia sukkahousuja, vihreää ja oranssia. Väittävät, että asussa pitää olla "sitä jotakin", joten kai tämä sitten on se jokin.

Korusta käyköön saman sävyn paljettikukka, neuleen rintamuksessa. Niin, eihän tuosta kuvasta tietenkään näy, mutta yllä on luottotunika, joka on juuri niillä rajoilla ettei ole liian lyhyt töihin. Mikä sitten on liian lyhyttä ja minkä kanssa... Ajattelin, että enhän mä voi shortseja töihin pukea, mutta eihän tämä yhdistelmä oikeastaan paha olisi.

Tajunnanvirran loppuun vielä niitä Flickrin syysinspiraatiokuvia.

[Kuvat: aube insanité, Mikey G Ottawa, CharlesFred, gatogrunge]

Je me suis inspiré d'automn, des photos prises hier sur les petites routes des Alpes-de-Haute-Provence, des couleurs trouvés sur Flickr. La première montre bien que j'ai encore plein des choses à apprendre de mon nouveau appareil photo, faut pas la regarder trop près. On a pas vraiment besoin de s'habiller en tailleur-jupe au boulot, même un jeans et un joli pull fera l'affaire, donc j'ose m'aventurer là-bas avec la tunique bien-aimée et les collants rayure qui font l'illusion à mon hippie intérieur.

  • Ansku
    Kommentti Lähettäjä: Ansku
    26/10/2009 @ 16:55

    Mun täytyy sanoa, että oon ollut ihan hukassa väriyhdistelmien kanssa, suorastaan väriähkyssä :D Mutta kun on 15 vuotta pukeutunut pelkkään mustaan, on ihan sekaisin kaikista maailman sävyistä.

    Olen myös löytänyt uudelleen rakkauteni pinkkiin, sen saman, mikä minulla oli 6-vuotiaana… Näin reilut 20 vuotta jälkeenpäin (herrajjumala!)…

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    26/10/2009 @ 19:31

    Aikuistuminen on siitä kivaa, että saa ihan itse valita minkä väriseen pukeutuu…

  • ~sl
    Kommentti Lähettäjä: ~sl
    26/10/2009 @ 20:53

    Hienot syksykuvat ja kiva tyyli

  • ~sl
    Kommentti Lähettäjä: ~sl
    26/10/2009 @ 20:56

    Ihania kuvia myös alemmassa jutussa, voi siellä on varmaan ihana asua.. se on myös erinomainen tukikohta koska esim. Italiakin on niin lähellä ja eri saarille pääsisi varmaan laivalla :)
    tosin en tiedä onko tuo kovinkin kallista lystiä

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    26/10/2009 @ 23:25

    Kiitos,
    Mmmmm. Onhan täällä tietysti kallista, mutta riippuu mihin vertaa. Asuminen se kalleinta, on, me maksetaan pikkukaksiosta 600 euroa, isosta saattaa joutua pulittamaan tuplasti :o

    Mutta ei se muu elämä sen arvokkaampaa ole kuin muuallakaan.

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!