| « Kuka mä? | Viikon bongaukset (hiekkaa, markkinointia ja sairaaloita) » |
Veltto ja saamaton
04/07/2009
Veltto ja saamaton
Aiheena: Kotiutuneisuutta
Mitä saadaan kun yhdistetään kuumuus ja lauantai?
Veltto ja saamaton ulkosavolainen.
Kävimme sentään ihmettelemässä kaupungilla pääkadun sulkenutta braderieta, alias markkinatapahtumaa. Mukaan tarttui kaksi suurta valkosipulia, basilika josta löytyi myöhemmin limainen etana ja harmaa toppi. Kulutusjuhlaa tämä.
Nyt sitten motivoin itseäni jo kolmatta päivää kirjoittamaan yhtä työhakemusta, mutta kun on veltto ja saamaton. Kolmatta päivää motivoin itseäni myös korjaamaan tämän blogin ulkoasun kuntoon, mutta silloinkin iskee veltto saamattomuus.
Täällä oli eilen koululaisilla ensimmäinen kesälomapäivä, ja telkkarissa muistuteltiin siitä, kuinka täynnä tiet, juna-asemat ja lentokentät ovat. Sanoivatkohan, että Gare de Lyonilla, eli Pariisin asemista sillä jolta pääsee Välimeren rannalle, on tämän viikonlopun aikana kolme kertaa enemmän matkustajia kuin normaalisti. Karmeaa olisi matkustaa tässä kuumuudessa, etenkin jollakin ilmastoimattomalla Méganella, kaksi kitisevää kakaraa takapenkillä ja edessä 900 kilometriä tukkoisia moottoriteitä.
Mieluummin olen kotona, ikkunasta käy tuulenvire ja soittimessa laulaa U2 noin niinkuin ensi lauantain konserttiin virittäytymistä varten.
Käänteinen linkki
TRACKBACK-linkki tälle tekstille.
Ei palautteita vielä
Keskustelua ja kommentteja otetaan vastaan...








