[ETUSIVULLE]

Calendula Officinalis - Kirjoittamista kirjoittamisesta


[LUETTUJA]

Haku


Creative Commons License
Blogin sisältöä koskee Creative Commons Attribution - ShareAlike 3.0 Unported -lisenssi.


« Huomioita muuton varreltaHiljaista on, hiljaista »

Cointreau ja muuta mainostusta

25/03/2010

Cointreau ja muuta mainostusta

klo: 12:27,
Aiheena: Jotain vallan muuta, Kultturelli

Joskus silloin, kun suomalaisetkin vielä tarvitsivat oleskeluluvan Ranskassa, vietin yhdeksän kuukautta au pairina heksagonin länsireunalla, Loiren jokilaakson linnojen lähettyvillä. Olenkin tainnut asiasta aiemmin tarinoida. Siitä tuntuu olevan hirveän kauan.

Mutta, bref, kertomani piti, että Angers'n esikaupunkialueella on Cointreau-liköörin tehdas, ja kyseisen tehtaan ohessa myös liköörin historiaan keskittynyt museo. Liköörimuseo saattaa kuulostaa melkoisen tylsältä, mutta kiertokävely oli yksi mielenkiintoisimpia, mitä olen museoissa tehnyt. Vaikutusta saattoi olla myös appelsiinintuoksuilsella tislaamovierailulla.
Tosin, tunnustettakoon, että matkustaessa olen enemmän "kirkot ulkoa ja kapakat sisältä" -tyyppiä, joten ihan kiljoonaa museota en ole kiertänyt. (Hämmentävästi viime viikonlopun blogimiitissä kävin kahdessakin kirkossa ihan sisällä...)

Kyseisellä alkoholimuseokierroksella opin mm. että kaikkien aikojen ensimmäinen mainosfilmi oli Cointreaun tekemä, vuodelta 1899. Näinkin sen, mutten enää muista mitä mainoksessa oli. Merkin tunnuksena olevan harlekiinin heilahtelua mykkänä, oletan.

Kaikkea tätä pohdin, kun törmäsin jossakin netin uumenissa erääseen Cointreaun mainosplakaattiin:

Tekstissä sanotaan osapuilleen, jotta " 'Yksi oiva suositus' : Älkää koskaan tarttuko auton rattiin oivallisen illallisen jälkeen ilman lasillista Cointreau -likööriä"
Kyllä, "ilman liköörilasillista". Tosin, eihän likööri taida alkoholia ollakaan...

Mainokset kertovat paljon ympäröivästä maailmasta, ja niinpä vanhojen reklaamien selailu onkin mitä hupaisinta puuhaa. Ainakin Kemikaalikimarassa ja Pukemisen sietämättömässä keveydessä ollaan tarkastelu menneiden vuosien mainosmiesten tuotoksia.

Viittausosoite tähän tekstiin

Viittausosoite (kopioi hiiren oikealla näppäimellä)

Ei palautteita vielä

Kommentoi toki


S-postiosoitettasi ei näytetä sivulla.

Sivusi osoite tulee näkyviin.
(Seuraavalla kerralla)
(Salli muiden ottaa sinuun yhteyttä lomakkeella -- S-postiosoitteesi ei tule näkyviin)