Iles de Lérins

Etelä-Ranskassa on eräs positiivinen puoli: syyskuussakin voi saada kummallisen auringonpolttaman. Tai siis ei se suorastaan palanut ole, kunhan on puolikuun mallinen punainen alue otsassa. Jotain auringon voimasta kertoo sekin, että tuo tummempi-ihoinen puoliskonikin onnistui polttamaan nenänahkansa. Mitä ei kuulemma ole tapahtunut koskaan.

Bref, kelataanpas kronologisessa systeemissä hieman taaksepäin, eli tähän aamuun. Meillä on ollut koko viikonlopun vieraina appivanhempikokelaat, ja tänään sitten päätimme lähteä viettämään päivää Cannes'in edustalla sijaitseville Lérins -saarille. Jos ihan tarkkoja ollaan, niistä suurimmalle Ile de Sainte-Marguerite'lle. Ile de Sainte-Marguerite on ehkä kolmen kilometrin mittainen ja noin 900 metriä leveä saari, jolla sijaitsee nykyään hehtaaritolkulla luonnonpuistoa, monta hauskaa uimarantaa, pieni lintujen täyttämä lampi ja suurehko linnoitus, josta myöhemmin lisää. Paikalle pääsee tosiaankin venheellä, uimista ei suositella. Cannesista on silmämääräisesti noin kilometrin verran matkaa.


Saarella on muutaman kymmenen hengen verran asutusta (varmaan lähempänä kahtakymmentä kuin sataa), yksi ravintola ja kaksi kioskia. Ei kauppaa... eikä oikeastaan mitään muutakaan... paitsi se linnoitus.

Alkuun kävelimme hieman saarta ympäri, sen verran, että ehdimme bongaamaan haikaralintuja ja selvisimme pahimmista lapsiperhe- ja eläkeläisryhmittymistä eroon. Sitten oikaisimme itsemme pariksi tunniksi rantakalliolle syömään lounasta ja aurinkoon, pidentämään vähän niitä vielä kesästä jäljellä olevia rusketuksenrieppeitä. Uskalsin vielä mereenkin puljaamaan, mutta saattoi olla viimeinen kerta tälle kesälle. Aika viileäksi on mennyt.




Eukalyptyskujalla ei ollut suureksi pettymykseksemme koaloita, ja puut olivat muutenkin vanhoja ja parhaat päivänsä nähneitä. Paikoitellen kasvoi kuitenkin uutta ja nuorta, ja kyllä siinä vain melekoinen tuoksu on.


Saaren pohjoisreunaa (sitä joka on mannerta vastassa) hallitsee 1600-luvulta peräisin oleva linnoitus, joka on toiminut mm. Ludvig XIV:n armeijan kasernina, ja, etenkin, valtionvankilana. Siis vankilana johon ei laitettu mitä tahansa ryöväreitä, vaan tärkeämpiä tapauksia. Fort de Sainte-Margueritin vankilan kuuluisin vanki oli 11 vuoden ajan Rautanaamio, mies (vai nainen?) jonka henkilöllisyydestä ei ole vieläkään päästy yksimielisyyteen.


Vankilan selleissä ei saa valokuvata, mutta ne ovat noin 20 neliömetrin kokoisia huoneita, joiden ikkunaseinällä on tulisija, kolmen rautaristikon eristämä ikkuna, ja kaapintapainen josta löytyy huussin virka toimittava reikä. Ei pahin luola, mutta vankila, kaltereineen kaikkineen.


Samassa rakennuksessa sijaitsevan merimuseon puolella sen sijaan saa kuvata, vaikkapa roomalaisia kauppalaivojen hylyistä pelastettuja ruukkuja. Kertokaa minulle, miten noita oli tarkoitus pitää pystyssä?

  • sirokko
    Kommentti Lähettäjä: sirokko
    13/09/2010 @ 09:40

    Jännä paikka!
    Noita ruukkuja ei ollut tarkoituskaan pitää pystyssä, ne oli vaan pakkausmateriaalia, ladottiin päällekkäin ja perillä pakkaus rikottiin tai heitettiin veke. Pohjatörö teki ruukusta kestävämmän. Aika kestäviä ne olikin kun niitä vieläkin löytyy ehjiä.

  • airelle
    Kommentti Lähettäjä: airelle
    13/09/2010 @ 10:20

    voi voi lapsukaiset. kyllä se aurinko edelleen paahtaa täällä, vaikka ollaankin jo puolessa välissä syyskuuta. aurinkovoidetta ei saa unohtaa, varsinkin veden lähellä.

    tuosta Rautanaamiosta tuli juuri dokumenttia telkasta (vitonen?), ei edelleenkään selvinnyt, mikä oli miehiään.

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    13/09/2010 @ 12:04

    Sirokko,
    ai, mä ilmeisesti luin huonosti ne museuon selitystekstit. Ruukut siis ovat kuplamuovin edeltäjiä…

    Airelle,
    kyllä mä rasvan kanssa läträsinkin, paitsi tietty siltä puolen sentin osalta otsan yläreunasta ;)

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!