"Elle a deux passions : moutons et dormir." - Ulkosavolainen blogi Ranskasta

Aiemmin täytin yhden meemin downshiftauksesta.

Sitä myöten menin tietenkin seuraamaan linkkiä ja sitten toista linkkiä ja sitten kolmatta linkkiä, kunnes oli jo liian myöhä ja totesin, että ulkosavolainen töissäraataja (*) todennäköisesti herää aamulla ihan liian väsyneenä.

Mutta siis, asiaan.

Menopaussi-blogissa on virinnyt mielenkiintoista keskustelua naistenlehdistä, ja siitä onko "oravanpyörästä pois heittäytyneiden batiikkitaiteilijoiden" jatkuva esittely sittenkään niin fiksua. Toisaalta, se voi antaa mielekkään esimerkin siitä, kuinka elämässä voi tehdä valintoja. Toisaalta, se arvottaa Hyvän Elämän, johon ei selkeästikään kuulu Siwan kassalla nälkäpalkalla työskentely, jotta saisi ruokaa pöytään. Yksi aihe lisää olla kateellinen. Kohtuullistamisen ja oravanpyörästä ulos hyppäämisen ikuinen ristiriita ja peruskysymys onkin: "Voiko sellaiseen ryhtyä, jos ei jo pohjalla ole tiettyä vakautta elämässä?"

Samassa keskustelussa oli myös eräs toinen kommentti: "Ja jos on työtön, ei saa sanoa, että onpa mukavaa kun voi värjätä batiikkikankaita. Työttömän pitää tuntea syyllisyyttä, ja oravanpyörästä hyppäämisen pitää olla oma valinta, ei olosuhteiden sanelema pakko. Pitää siis ensin pärjätä että sitten voi osoittaa valinneensa sen, ettei enää juokse uralla.

Jos olisi yleisesti mahdollista tehdä vaikka puolta viikkoa töissä, luulisin että moni valitsisi sen. Tasapaino säilyisi, kun olisi aikaa sekä ammatilliseen että ihmisenä kehittymiseen. Ja saisi erilaisia virikkeitä eri elämänsä osista."

Silloin kun olin muutaman kuukauden työttömänä, arvostin valtavasti mahdollisuutta nukkua pitkään ja tehdä asioita omassa tahdissani. Vaikka kuinka olisi pitänyt syyllistyä lomafiiliksistä. Taloudellinen epävarmuus oli tietysti vähemmän kivaa.

Ranskassa muuten moni (nainen) tekee lastenhankinnan jälkeen ns. 80% työviikkoa, eli noin neljää päivää viikossa. Maassa jossa muuten työskennellään heleposti seitsemään saakka illalla, keskiviikon ottaminen lastenkaitsemiseen on sosiaalisesti täysin hyväksyttyä.

Mari Koo muuten sivusi ihan samaa elitistisyysaihetta blogissaan aiemmin, ja totesi, että "Vähäistä kulutusta ja joutilaisuutta arvostetaan, kun niitä toteuttaa ihminen, joka halutessaan voisi helposti olla myös kiireinen ja hyvätuloinen."

Simplicitas-blogissa heitettiin ilmoille myös eräs muu näkökulma, joka on minun mielestäni tärkeä sille "ihan normaalille ihmiselle": "Kohtullisuuskeskustelu on tähän saakka liikkunut paljon työnteon vähentämisen tai lopettamisen tiimoilla, vaikka kohtuullistamisessa on sen lisäksi muitakin näkökulmia. Nyt keskustelu näyttää suuntautuvat erityisesti kulutuksen kohtuullistamiseen eettisistä ja ekologisista syistä. Monelle oman kulutuksen vähentäminen ja arviointi toimii oivana oppituntina myös siihen, miten muut kuluttavat ja mitä pitäisi tehdä, että ylipäänsä saamme tämän kulutuksen vaikutukset maapallon kestokykyyn minimoitua."

Niinpä. On yleensäkin melko... hmm... typerää katsoa mitä tahansa aatetta vain yhdestä näkökulmasta. Tuskin downshifting kutistuu pelkkään työnteon vähentämiseen. Entäs jos ihminen on tyytyväinen työssään? Eiköhän sitä voi parempaa elämää itselleen (ja sille maapallolle) etsiä muualtakin.

* Tämä viikko on itseasiassa töissäkin varsinaista leppoistelua. Perfektionistipomoni on lomalla, joten puhelin ei soi kuin muutaman kerran päivässä, eikä kukaan korjaa pilkkujen kokoa teksteissä.