[ETUSIVULLE]

Calendula Officinalis - Kirjoittamista kirjoittamisesta


[LUETTUJA]

Haku


Creative Commons License
Blogin sisältöä koskee Creative Commons Attribution - ShareAlike 3.0 Unported -lisenssi.


« Makeaa...ja vähän luomuakin »

Antaa minulle kondoolin, eli preservatiivin, eli kontraseptiivin

31/05/2010

Antaa minulle kondoolin, eli preservatiivin, eli kontraseptiivin

klo: 10:33,
Aiheena: Jotain vallan muuta

Kevät tulee.
Tai eiköhän se ole jo tullut, olkoon seuraava etappi sitten kesä.

Suomen Punainen risti on jo vuosien ajan, yhteistyössä YleX:n (joka minulle lienee vielä ja ikuisesti Radio Mafia) ja syöpäjärjestöjen kanssa pitänyt kesäisin yllä kesäkumikampanjaa.
Tänä vuonna kesätapahtumia kiertävällä kesäkumikampanjalla on jaossa noin 200 000 kondomia ja rutkasti valistusta turvaseksistä.

Punaisella ristillä on kuitenkin kyseisen kampanjan lisäksi myös muita mielenkiintoisia aloitteita, kuten peruskoulun yhdeksäsluokkalaisille suunnattu Jorma sanoo. Ei meillä vaan turvaseksivalistusta juuri peruskoulussa ollut. Alkoholivalistusta taisi olla, ja sekin niin kapeakatseista että oikein tympi. Hyvä että nykyään aloittavat moisen vähän aiemmin.

Mutta joka tapauksessa, James Potkukelkka on ollut oikealla asialla jo parikymmentä vuotta takaperin:

Kiitos tuttavallisesti rouva on hyvä vaan, ja muistakaa kondooli!

PS: Ainiin, ovathan kaikki jo tutustuneet Facebookin "This condom will have more fans than pope Benedict XVI" -sivuun..?

Viittausosoite tähän tekstiin

Viittausosoite (kopioi hiiren oikealla näppäimellä)

3 kommenttia

Kommentti: Sanna [Vieras]
SannaKesäkumistahan aina kannattaa muistuttaa ja miksipä ei vielä näin opettavaisella videolla. Hyvänä muistutuksena nimittäin postimerkitkin on taas päässy loppumaan :D
31/05/2010 @ 12:35
Kommentti:Stazzy [Jäsen] Sähköposti
Stazzy...olenko mä vanha kun muistan nuo kyseiset automaatit..?
31/05/2010 @ 15:16
Kommentti: Sanna [Vieras]
SannaMä en kyllä muista vaikka olen vanhempi, mutta ah pulttiboisin kyllä :)
02/06/2010 @ 19:52

Kommentoi toki


S-postiosoitettasi ei näytetä sivulla.

Sivusi osoite tulee näkyviin.
(Seuraavalla kerralla)
(Salli muiden ottaa sinuun yhteyttä lomakkeella -- S-postiosoitteesi ei tule näkyviin)