Lammas, Bollywoodia ja muuta Intiaa

Pitäisin mielelläni yllä käsitystänne ranskaa puhuvasta älyköstä, joka viettää iltansa lukien hepreankielistä kaunokirjallisuutta ja keskustellen Proustin madeleineista.

Tosiasiassa luen tällä hetkellä enemmän tekstiä näytöltä kuin kirjoista ja meillä katsellaan televisiota. Joskus jopa tuota henkalasti keskellä olohuonettä pönöttävää viisitoistatuumaista tyhmälaatikkoa. Useammin kuitenkin sohvalla lojuvaa viisitoistatuumaista kannettavan näyttöä. Kuten huomaatte, elämme kaikin puolin laajakuva-aikaa.

Älykköpariskunta tykkää katsella etenkin tyhjäpäisiä rikossarjoja. Tiedättehän, C.S.I., kaikkine variaatioineen, ja etenkin Criminal Minds. Pahis löytyy aina lopussa. Kukaan ei ylläty. Molemmat löytyvät valikoimasta alkuperäiskielisenä, joko suomeksi tai englanniksi tekstitettynä. L. lukee sujuvasti suomenkielisiä tekstityksiä. Ymmärtämisestä en mene vannomaan.

Arki-iltojen huvina, nyt kun tuo tyhmälaatikko toimii, on myös tietenkin Canal Plussan Le Grand Journal. Uutisohjelmaksi sitä ei voi nimestään huolimatta oikein kutsua, ennemminkin se sijaitsee jossakin julkkishaastattelujen, Uutisvuodon ja Iltalypsyn välimaastossa. Elämämme tavoite on päästä jonakin päivänä Le Grand Journalin yleisöön.

Viimeistään sitten, kun U2 seuraavan kerran vetää siellä studiokonsertin.

Lisäksi meillä seurataan suorastaan uskonnollisella innolla TVKaistalta Late Lammasta. Pienten eläinten kanssa. Kuka yllättyi?

Satunnaissti otamme itseämme niskasta kiinni, ja keskitymme yhteen ruutuun parin tunnin ajan. Tai sen, minkä nyt elokuva kestää. Bollywood on se uusi juttu, etenkin kun löysimme Nizzan keskustasta liikkeen, joka myy käsittämätöntä määrää kyseisen tuotantokoneen tekeleitä.

(Kuch Kuch Hota Hai on vaarallisesti pääsemässä samaan tilaan kuin BBC:n Pride and Prejudice. Alias elokuvaksi joka katsellaan kymmeneen kertaan... Tehtiin yhdeksänkytluvulla siis jotain kivaakin!)

Tämän illan huvi sijoittuu samaan maahan, mutta vähän erilaisiin oloihin. Tarkoituksena olisi katsella viimeinen jakso Neinkin kehumaa Verta, hikeä ja t-paitoja -sarjaa, joka siis vie kuusi kertakäyttömuotiin addiktoitunutta brittinuorta Intiaan katsomaan missä ja miten vaatteet oikeasti tehdään. Latasin TVKaistalta omalle koneelle, Suomessa taitaa näkyä ihan YLE:n Areenan kautta. Uskaliaimmat etsinevät juutuubista. Varsin mieleenpainuvaa katseltavaa, jollei lasketa niitä satunnaisia uskomattomia myöthäpeän hetkiä, kun tylleröt työntyvät puuvillatehtaille täydessä tällingissä ja kahdeksansadan euron rannekorujen kera. Ei voi kauhalla ottaa jos on lusikalla annettu...

Saisikohan tuon (ja Late Lampaan) pakollisiksi katseltaviksi yläasteelle?

Talvisodan oheen.

Ei palautteita vielä
Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!