| « Kyll' on yötä yökötellä Annan päivän aikaan. | Arkipäivän ohjelmaa » |
Lunta ja aurinkoa
09/12/2010
Lunta ja aurinkoa
Ranskassa on ollut viimeisten päivien aikana, etenkin eilen, tasan yksi puheenaihe: lumi.
Täällä ei moista ole näkynyt, mutta pohjoisemmassa satoi eilen paikoitellen pitkälti toistakymmentä senttiä. Mikä tarkoittaa, että kaikki tiet ovat tukossa ja kesärenkaillaan seilaavat jäähän tottumattomat ranskalaiset viettivät yönsä autoissaan tai liikuntasaleihin improvisoisuissa hätämajoituksissa.
Täältä etelästä on hyvä naureskella. Ymmärrän kyllä, että kalusto ei voi olla valmiina moiseen lumisateeseen jos sellaista sattuu muutaman vuoden välein, eikä autoihin kannata hankkia talvirenkaita yhden päivän takia. Mutta mikä helekatti saa ihmiset luopumaan maalaisjärjestään? Ei sitten tullut mieleen, jotta "Kah, on luvattu lunta. On luvattu paljon lunta. Mitäs jos en lähtisikään kokeilemaan millaista on seikkailla moottoritiellä kesärenkailla."
Mutta lumisateesta auringonpaisteeseen.
Martta, joka muuten oli puolikas blogijulkkis (alemman puoliskon osalta), jo aikana ennen omaa blogiaan, antoi minulle auringonpaisteisen kukan.

Kiitän kauniisti, ja jaan eteenpäin sen ehdottomalle ansaitsijalle, Sannille. Mihinkä muuhunkaan blogiin tuo paremmin sopisi :)
Viittausosoite tähän tekstiin
Viittausosoite (kopioi hiiren oikealla näppäimellä)
4 kommenttia
onnitteluni ansaitusta merkistä!
Toisaalta Suomessakin joka ikinen vuosi "Talvi yllätti autoilijat". Siellä se vasta koomista onkin.
Kommentoi toki

![[ETUSIVULLE]](/skins/elle-a-deux/images/etusivulle-ELLA.png)
![[KOTIINKULJETUS]](/skins/elle-a-deux/images/kotiinkuljetus-ELLA.png)


