"Elle a deux passions : moutons et dormir."

Ilmeisesti tätä on sitten olla illanvirkku ihminen. Siis sitä, että alkaa harkitsemaan Pariisinkuvien lataamista koneelle ja blogitekstin kirjoittamista vasta kymmeneltä illalla, yhden siiesain ja yhden truublaadin jälkeen. Sangrialasillisen seurassa.

Tosielämän realiteettien unohtaminen on joskus mukavaa. Olen tänään soittanut.. öö... kiljoonaan kiinteistönvälitysfirmaan. Fiksuimmat saattoivat päätellä edellisen rivin välistä, ettei meillä ole vieläkään tiedossa uutta asuntoa. Elämä on.

Ainiin, se Pariisi. Aloitetaan olennaisimmasta asiasta: siellä ei satanut!
Sateen korvasi kammottava kylmä. Semmoinen parin plusasteen kylmä johon yhdistetään pistävääkin pistävämpi tuuli.

Perjantaina, kello neljältä tapahtuneen herätyksen jälkeen heräsimme todellisuuteen toisen kerran juna-asemalla. Jahas, raiteilla on jotain töitä, aamujuna ei kuljekaan, mitäpä sitä turhaan internetissä kertomaan. Uskollinen Muuli pelasti tilanteen ja selvisimme lennolle, ja sitä myöten pääkaupunkin huminaan saakka. Väsyneinä. Passiasioiden selvittelyn jälkeen (Tiedoksi: Suomen suurlähetystön konsulaattiasioiden osasto on auki vain aamupäivisin, mutta ovat kilttejä ihmisiä ja ottavat pyynnöstä vastaan iltapäivisinkin. Suomen passiin tuleva kuva on muutamaan millimetriä suurempi kuin ranskalainen malli.) sain jätettyä uuden viinipunakantisen tilauksen sisään ja liityttyä mainion matkaseuramme pariin.

Vähän shoppailua ( = sukkahousut), muutama olut, mainiota sushia, ja koko sakki on kuolemanväsynyt, juuri sopiva nukkumaan epämukavalla futonillakin.

Lauantai alkoi (nuhaisena ja) paljon pirteämpänä. Jopa niin pirteänä, että teimme Suomi-retken. Ensin pienen lounaan suomalaisravintola Millelacs'issa, ja sitten reissu Kiva-kaupassa. Jälkimmäisestä jäi käsiin mm. Geisha-suklaata, ruisleipää, hernekeittoa ja sinappikurkkusalaattia. Ahneudella tosin oli paskainen loppu: Me pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa matkustavat aiheutimme tulomatkalla lentokentällä suuria terroristiepäilyksiä säilykepurkkimme ja kurkkusalaattimme kanssa. Ne jäivät turvatarkastukseen! Käytin ison osan tuntemiani suomalaisia kirosanoja, mutteivät tehonneet. Niin, noh, kyllähän hernekeittokaasuilla yhden lentokoneellisen myrkyttäisi...

Sunnuntaina suuntasimme aurinkoisesti Pariisin katakombeihin. Kun hautuumaille tulee ahdasta, siirretään muutaman miljoonan kuolleen luut 20 metriä maanpinnan alle, ja asetellaan ne niin, että hommaa voisi vaikka ihastella taiteena. Varsinainen terveyskävelyreitti. On ollut muuten varmaan aika paljon hurjempi homma silloin joskus 1800-luvulla, kun katakombit avattiin yleisölle, eikä sähkövaloa tai koneellista ilmastointia vielä ollut. Siellä sitten kuljettiin kynttilän kera metrin levyisiä käytäviä pitkin. Todistusaineistoa kovista kalloista ja muita luita purtavaksi oli edellisessä postauksessa.

Ihmeeksemme selvisimme L:n kanssa elossa takaisin kotiin. Vain hernekeitto (ja joo se kurkkusalaatti) jäivät ilkeiden miesten käsiin.
En ole katkera mutta kuitenkin. Reissu oli oiva joka tapauksessa.