Muut puhuvat

Minulta kysellään vieläkin tasaisin väliajoin siitä, miksi oikein olen tullut Ranskaan, miten Ranska eroaa Suomesta... tai vaihtoehtoisesti Suomessa ollessa kysellään sitä, mitä Ranska on. Kauhian vaikeita kysymyksiä. Ei täällä nyt kuitenkaan missään maailman ääressä asuta. Rahakin on sama. Ja sama toisinpäin, ei se Suomi niin erikoinen ole. Paitsi keskiyön auringon aikaan.

Koska minulla ei siis ole aiheeseen mitään kovin omalaatuista sanottavaa, lainaan muita:

Pariisissakin oli toki talvi Ranskan mittakaavoilla, lämpöasteet tosiaan siellä nollassa ja paikoittain varjoisissa paikoissa saattoi havaita jotain valkeaa lumentapaista, pienimmät lätäköt olivat jäätyneet. Talvi siis.
Siltikin joutui pyörittelemään silmiään epäuskoisena kun kahden käännytyksen jälkeen tajusimme, että kaikki kaupungin hautausmaat on suljettu vaaran takia(Ranskassa ei voi mennä hillumaan hautuumaille koska huvittaa vaan kaikkia ympäröi aina muuri ja isot portit). Ja tämä vaara siis oli se juuri ja juuri havaittavissa oleva lumi ja kuuraa paikoittain.

Uhma, helmikuu 2010.
(Sivukommenttina sanottakoon, että pidän ihmisistä jotka puhuvat hautuumaista.)

Lisäksi koen samaa raivoa toisinaan, kun kävelen kotoa 20 minuuttia juna-asemalle, ottaakseni toiset 20 minuuttia kestävän junan Lyoniin, jossa siirryn 15-20 minuutissa tapaamaan ystäviäni. Olin niin tottunut käyttämään vain kolmasosan tuosta ajasta samaan asiaan, minä toimivaan julkiseen liikenteeseen ja lyhyisiin välimatkoihin tottunut hemmoteltu pikku helsinkiläistyttö.

Mademoiselle Fromage, maaliskuu 2010.
(Jeps. Muutaman kilometrin työmatka kestää kahdella bussilla melkein yhtä kauan kuin aiemmin se 35 kilsaa moottoritietä pitkin. Etuna mainittakoon, että voin istua ja lukea, kahluussa tällä hetkellä Arto Paasilinnaa ranskaksi. Huonona puolena se, ettei koskaan voi olla varma ehtiikö töihin ajoissa.)

Viiden vuoden ranskistumisen jälkeen minusta ei vieläkään ole normaalia, että linnut laulavat yöllä, kylmässä ja pimeässä... Ihan samoja talitintteja ja närhiä nuo kuitenkin näyttävät olevan, taitaa reppanoilla olla kans hieman vuodenajat sekaisin.

Sanna, tammikuu 2010.
(Meillä tippui toissapäivänä palmuista vettä aamupäivällä, ilmeisesti yöllä sitten oli satanut. En osaa vieläkään ihan käsittää, että ikkunasta tosiaan näkyy palmuja.)

Eteläranskalainen on sitten erikoinen olento ja sade sen yksi pahimmista vihollisista. Kun sataa, alkaa eteläranskalainen heti valittaa, kuinka sää on ankea ja toivottavasti sade pian loppuu ja aurinko tulee taas esiin. Pahimmin sateesta masentuvat ovat kuin maansa myyneitä eivätkä haluaisi muuta kuin maata vällyjen alla ja hautoa mustia murheita.

Mutta auta armias, jos joku muualta tullut saati sitten ulkomaalainen uskaltaa sateesta valittaa! Silloin eteläranskalainen puolustautuu kuin pahemmastikin ärsytetty skorpioni ja alkaa paasaamaan kuivuudesta ja kuinka sadetta on odotettu jo kuukausia! Viini ja aprikoosipuut uhkaavat kuivua niille sijoilleen, jos ei taivaat aukene useammin.

Eteläranskalaistunut ulkosuomalainenkin tunnustaa käyttäytyvänsä yhtä erikoisesti.

Pupuce, maaliskuu 2010.

Mieheni on yrittäjä, joten kävimme myös verotoimiston yritysosastolla. Ensin meidät ohjattiin eri kerrokseen. Siellä pyysimme englanninkielistä palvelua ja pienen etsimisen jälkeen löytyi englantia osaava nuori mies. Hän opasti meidät toiseen toimistoon. Kun pyysimme taas englannintaitoista henkilöä, kesti taas aikansa, kunnes sama nuorimies tuli tulkkaamaan englanniksi. Keskustelu sujui hyvässä ymmärryksessä ja verovirkailijat olivat mukavia. Monesti onkin Ranskassa tullut sellainen olo, että valtion virkailijat ovat pienen ihmisen puolella valtion koukeroita vastaan.

Krii, maaliskuu 2010.

Arvatkaa mistä pidän Yhdysvalloissa, ja eritoten Nykissä?
Täällä ihmisillä ei tunnu olevan pipo ihan niin kireällä, ja se näkyy. Vaikka varsinaisesti tyylillä revittelijöitä new yorkilaisista tuskin saa, on mukava nähdä muutakin kuin Pariisin tusinalookia, harmaa mekko ja mustat bootsit-komboa. En koskaan ajatellut pitäväni arkisesti olohousuissa ja toppatakissa koiriaan kadulla pissittäviä kadunkulkijoitakaan raikkaana ilmestyksenä, mutta lähes kolmen vuoden ranskailun jälkeen olen valmis muuttamaan mielipidettäni! Rentoudessa ei ole mitään vikaa, ja täällä ainakaan ei tarvitse pyydellä yhdeltäkään miespuoliselta vastaantulijalta anteeksi sitä, että on lähtenyt juoksulenkille. Pisteet siis siitä.

Laura, helmikuu 2010.

Näissä merkeissä siis ranskalaista pääsiäistä. Tekisiköhän rahkapiiraan miniuunissa..?

  • Pupuce
    Kommentti Lähettäjä: Pupuce
    05/04/2010 @ 08:28

    Wouh, oon otettu. Kiitti. :)

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    05/04/2010 @ 17:13

    :)

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!