Tilaa blogilistalta
RSS-syöte
Bloglovin'
Facebook-sivu









Etsivä löytää

« Varsin dödÄlä lue! »

On taas SE aika vuodesta

05/03/2010

On taas SE aika vuodesta

klo: 13:26,
Aiheena: Metabloggaaja iskee

Koska olen itse Isolla Kirkolla ja tuskin kovinkaan tehokkaasti koneen ääressä (toivottakoon kuitenkin, että melkein kuiva), ajastan linkkipostauksen, kuten hyvän bloggarin pitää.

Vilkuilin pitkästä aikaa blogiini johtaneita hakusanoja, ja muutamat nousivat vähän yli muiden. Tajusin, että on taas se aika vuodesta. Nimittäin kesätöiden hakemisen aika. Kirjoitin viime keväänä pienen oppaan kesätöiden hakemiseen Ranskasta, ja nythän onkin oiva aika taas muistuttaa armaita tänne eksyneitä sen olemassaolosta. Olen jopa päivittänytkin opasta kuntoon sittemmin.

Osa 1 paneutuu tapoihin löytää työnhakuilmoituksia ja Osa 2 kertoo enemmän itse hakuprosessista.

- - -

Moni on myös etsiskellyt matokompostin ohjetta. Se löytyy tämän linkin takaa. Meillä ei vieläkään ole matokompostia, ei muunkaanlaista, harmiksemme, mutta toivottavasti asia oikenee kunhan löydämme asunnon jossa on sopiva parveke. Matokompostihan periaatteessa voisi sopia jopa sisätiloihin, mutten vielä ole ihan edennyt sisäkompostointiasteelle.

- - -

On myös kaivattu ohjeita suositun blogin tekemiseen.
Koska Stazzy-täti tietää, erehtymättömät ohjeet kirjoitettiin jo yli vuosi sitten. Ne tulee ottaa vakavahenkisesti ja ehdottomana totuutena.

- - -

Loppuun vielä tankaruno.
Toivottavasti sitä halajannut löysi onnensa.

Käänteinen linkki

TRACKBACK-linkki tälle tekstille.

2 kommenttia

Kommentti: Kirjoittanut: Rhia [Vieras] · http://evildressmaker.blogspot.com/
Tankaruno oli paras =)
5/03/2010 @ 19:07
Kommentti: Kirjoittanut: Stazzy [Jäsen] Sähköposti
Tietenkin. Minulla on taiteellisia lahjoja :D
8/03/2010 @ 18:46

Keskustelua ja kommentteja otetaan vastaan...


S-postiosoitteesi ei tule näkyviin sivulla.

Kotisivun osoite tulee näkyville.
(Rivinvaihdot muutetaan <br />-merkinnöiksi)
(Nimi, email & sivu)
(Anna muille mahdollisuus ottaa sinuun yhteyttä s-postitse (he eivät nää osoitettasi))

Onko sinulla OpenID? Voit kirjautua sillä sisään.
Huom! BLOGGER-käyttäjät: kirjaudu sisään blogisi tunnuksella; bloginnimi.blogspot.com
Wordpress.com -käyttäjät: kirjaudu tunnuksella; käyttäjätunnus.wordpress.com