Picassolöydöskummallisuus

Luin eilissäpäivänä paikallisaamulehdestä niin erikoisen uutisen, että pitää ihan tulla jakamaan se armaille lukijoilleni.

Asioiden taustoiksi kerrottakoon, että Pablo Picasso vietti ison osan elämäänsä Rivieralla. Sen takia mm. Antibes'ssa ja Vallauris'ssa on Picasso-museoita. Picasso myös oli tuottelias. Jopa niin tuottelias, että ihan vastikään selvisi, että Mougins'ssa (Cannesista metsään päin) asuva eläkeläispariskunta omistaa 271 Picasson teosta, joista ei ole tätä ennen kuultu mitään. Teokset "löytyivät" kun Mösjöö alkoi ottaa yhteyttä asiantuntijoihin teosten autenttisuuden varmistamikseksi. "Löydöksen" arvon sanotaan olevan noin 60 miljoonaa euroa.
Kuu-si-kym-men-tä-mil-joo-naa.


Pariskunta kiistää Picasson perikunnan syytteet varkaudesta tai huijauksesta, ja kertoo olleensa Picasson pariskunnan palveluksessa 70-luvun alussa: "Monsieur Picassolla oli tapana juoda iltapäiväteensä [sähkömiehenä työskennelleen] Pierren kanssa. 'Ei meistä ystäviä tullut, mutta suhde oli läheisempi kuin usein työntekijällä ja -antajalla' " Piirrokset ja valokuvat olisivat siis Pablon ja hänen vaimonsa Jacquelinen vuosien varrella lahjoittamia.

Jään seuraamaan tarinan etenemistä uteliaisuudella. Todetaanko pariskunta syylliseksi huijaukseen, ja millä perusteella? Vai saavatko he pitää (ainakin osan) hurjasta omaisuudestaan, sillä jos tarina pitää paikkansa, 60 miljoonan taulut ovat nimenomaan heidän omaisuuttaan.

Lempparini koko uutisessa oli kuitenkin paperiversioon painettu jutun loppukaneetti, joka kuului jokseenkin tyyliin: "Kyllä nyt mahtavat kulmakunnan pitkäkyntiset kirota tietämättömyyttään, kun selvisi, että teoksia jotka olisivat maailman museoissa huippuvartoinnin takana, säilytettiin 40 vuotta pikkukylän omakotitalon autotallissa."

  • pinea
    Kommentti Lähettäjä: pinea
    02/12/2010 @ 11:04

    Haha, tuo loppukaneetti on kyllä niin mainio (ja tosi!) ;D

  • sari
    Kommentti Lähettäjä: sari
    02/12/2010 @ 16:16

    ma taas mietin etta kayko tassa viela niin etta pariskunta ei vaan meneta maalauksia vaan joutuvat viela vankilaan tms.

    jostain luin etta picasson jalkelainen sanoi etta sen lisaksi etta on erittain epatodennakoista etta picasso olisi tehnyt suurimman lahjoituksensa maalarille, on viela epatodennakoisempaa etta han signeerannut ja luetteloinut antamiaan tauluja (nain siis on tehnyt muiden lahjataulujensa kanssa).

    jotenkin aista mitaan tietamatta toivon etta pariskunta paasee palkahasta riippumatta siita miten ovat taulut saaneet haltuunsa.

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    02/12/2010 @ 19:01

    Just tänään ruokatunnilla keskusteltiin asiasta, eikä päästy mihinkään uskottavaan lopputulokseen. (Paitsi siihen, että Pierre olisi ollut rouva Picasson rakastaja, ja taulut olisi saatu lahjuksina.) Mutjoo.

  • Martta
    Kommentti Lähettäjä: Martta
    06/12/2010 @ 08:05

    Hips Hei Stazzy!

    Aluksi, hyvää itsenäisyyspäivää sinne kauas! Ja toisekseen, sulle olis tuollainen pikku auringonpaiste-juttu-tunnustus mun blogissa. En tiiä miten kauan lie on kiertänyt tai onko jo tullut sulle tuollainen, mutta ollos hyvä vaan :)En ole mikään hirmu fani tuollaisille kiertojutuille, mutta menköön nyt tällä kertaa etiäpäin :)

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    06/12/2010 @ 12:21

    Ach, Martta, Kiitos, minäpä käyn vilkaisemassa.

  • bubuina
    Kommentti Lähettäjä: bubuina
    06/12/2010 @ 13:49

    Hauska uutinen! :D Toivottavasti ei löydy rikosta ja tarinaan saadaan onnellinen loppu!

    Hyvää itsenäisyyspäivää sinne!

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    06/12/2010 @ 17:15

    Hyvät itsenäisyyspäivät Pariisiinkin :)

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!