| « Blokissa blogissa? | Yölaatikkoa ja muuta kivaa » |
Pyykkipäivä
09/02/2010
Pyykkipäivä
Aiheena: Minä ja muut
Tänään voisin vaikkapa kertoa että auringon alla ei tapahdu mitään uutta.
Tai sen, että laitoin itselleni kaksi rajapyykkiä. Vuosi ja kaksi vuotta.
Vuoden roikun töissä vaikka hampaat irvessä (ei se oikeasti niin kamalaa ole, älkää pelätkö, kunhan vähän mystillinen paikka).
Mutta jos näette minut siellä vielä kahden vuoden päästä, ottakaa kiinni ja viekää hoitoon.
Rajapyykkien lisäksi iltaan kuuluu muutakin pyykkiä. Pyykkikori pursuaa, mutta minkäs teet kun on laiska, ja vaikka ei olisikaan, niin se kertaalleen pesty kuivuu kolme päivää. Mitenniin kylmä ja kostea asunto? Joskin, viime aikoina hometta on ollut vähemmän, tehoaisikohan viinietikka sittenkin?
Jälkipyykkiosastolta voisi sanoa, että ihme on tapahtunut. Meillä on televisio. Siis semmoinen josta näkyy kuva, kun intterweboperaattorimme sai viimein piuhat oikeaan järjestykseen. Ei sillä, että ensimmäinen kahden kanavan vilkaisu olisi mitään iloa tuottanut. Öö-luokan julkkiksia mököttämässä vuohenkakassa Afrikassa ja joku karaokevisailu.
Onneksi on France3:n paikallisuutiset, solidaariset vaskipuhaltajat ja onnelliset sikafarmarit.
Elämä saattaa voittaa sittenkin.
Viittausosoite tähän tekstiin
Viittausosoite (kopioi hiiren oikealla näppäimellä)
4 kommenttia
Mun suosikkeja on tosiaan FR3:n paikallisuutiset, FR5:n "Magazine de la santé" ja Canal plussan "Le grand journal", joka näkyy ihan kryptaamattomana. Viimeiseen tosin tarvitsee vähän kielen ja kulttuurintuntemusta.
Ainiin, ja tietty Arten ihanahupaisa Karambolage.
Sanna,
Siihenhän nuo "Afrikassa mököttävät öö-luokan julkkikset" viittasikin ;)
Kommentoi toki

![[ETUSIVULLE]](/skins/elle-a-deux/images/etusivulle-ELLA.png)
![[KOTIINKULJETUS]](/skins/elle-a-deux/images/kotiinkuljetus-ELLA.png)


