"Elle a deux passions : moutons et dormir." - Ulkosavolainen blogi Ranskasta

Tämäkin on raapale.

Kaupungissa päättivät automatisoida metron. Kaupunginjohtaja piti energisiä radiopuheita kertoen, kuinka paljon automatisointi säästäisi kuluissa. Kuljettajille ei tarvitsisi enää maksaa ja vuoroväliäkin saataisiin tihennettyä. Kaikki hoituisi ohjauskeskuksen avulla.

Tekniikkaa väitettiin yksinkertaiseksi. Suunnitelmista tehtiin viisisataasivuinen tiiliskivi taulukoita ja painettiin asukkaille esittelyvihkosia.

Alussa kaikki sujuikin hyvin, metrot kulkivat aikataulun mukaisesti: kahden minuutin välein ruuhka-aikaan. Otin tavakseni seistä aivan etuikkunan edessä, katsellen tyhjiä raiteita.

Eräänä aamuna metro ei saapunutkaan. Ärtynyt ihmismassa pakkautui laiturille. Syyksi väitettiin ensin teknisiä ongelmia, mutta lopulta hämmentyneiden kaupunkilaisten korviin valui totuus: vaunuja vetävät näkymättömät hevoset olivat ruvenneet lakkoon. Ne vaativat parempaa apetta ja aamuvuoron aloittamista vasta klo 5:30.

Viime elokuussa hengatessani Lillessa palelemassa muutaman päivän asuntoa etsien, tajusin, etten ole koskaan asunut kaupungissa jossa olisi metro. Noh, nyt on sekin puute korjattu. Täällä on kaksi linjaa, kahden-kolmen minuutin vuorovälillä. Automaagisia tosiaan.

Automaattimetro on kaupungin kiehtovin piirre: siitä saisi aikaiseksi raapalettakin pidemmän scifi-novellin. Taustalla on jonkinlaista tekniikkaa, joka ylittää yksinkertaisen ulkosavolaisen ymmärryksen. Ne vain pysähtyvät juuri siinä kohtaa missä pitääkin, etenevät kuin kiireinen kastemato maan alla, eivätkä edes törmää edellä olevaan vaunuun, vaikka pitäisi välillä odottaakin. Mainiota!

Voisin istua tuntikaupalla etuikkunassa ihmettelemässä ylä- ja alamäkeen jatkuvia raiteita, joita vaunu nielee alleen.