Käyttötaidetta

Pariisissa käyminen on nykyään rennompaa.

Olen ollut siellä jo niin monta kertaa (hyvinkin toistakymmentä), että enää ei ole mikään pakko herätä aamuseitsemältä, jotta ehtisi näkemään mahdollisimman paljon. Voi nukkua rauhassa, ja päättää yhden kohteen jota käy katsomassa per päivä. Voi lähteä illalla juomaan oluen... tai olla lähtemättä jos ei huvita.

Tämänkertaisen reissun tavoitteina oli:
1) Rapsuttaa lampaita (toteutui, siitä enemmän toisella kertaa), ja
2) käydä Musée des Arts Décoratifs'ssa.

Louvren siivessä sijaitseva Musée des Arts Décoratifs on yksi lempimuseoitani Pariisissa, ja ensimmäistä kertaa kävin katselemassa kokoelmia muutama vuosi takaperin, kun avasivat museon uudestaan yleisölle pitkällisen remontin jälkeen.

Museo koostuu useammasta osasta: kiinteästä kokoelmasta joka esittelee "käyttötaidetta" (eli huonekaluja ja käyttöesineitä) keskiajalta aina 1990-luvulle, sekä muutamasta galleriatilasta joissa on vaihtuvia näyttelyitä. Osassa galleriatiloista on teemansa, esimerkiksi 'muoti', 'mainokset' tai 'lelut', osassa on esillä hyvin vaihtelevia aiheita.

Huonekalut ovat kiehtovia; olen liian tyhmä ymmärtääkseni kuvataidetta, ja muotikin on minulle vain vaatteita (vaikka kuinka olisivat taideteoksia). Huonekaluissa ja käyttöesineissä on kuitenkin muoto. Kuten blogini uskollisimmat lukijat tietävät, en ole sisustusihminen, minulle esineillä on ensisijassa käyttöarvoa, mutta tunnistan yllättävän monta tyylisuuntaa ja suunnittelijaa tuosta vain. Joissain piilossa on kuitenkin pieni muotoilija.





Sanoiko joku 'kitch'?



Jonkun marsalkan matkapakaasi. Sisältää muunmuassa teeastiaston ja ruokailuvälineet kahdelle, toilettitarpeet ja kirjoitusvälineet. Huolisivatkohan nykylentokoneen käsimatkatavaroihin?











Mitä olisi muotoilumuseo ilman Iittalan lasia?



Kummitus ja kaveri.

Galerie d'études sisälsi tällä kertaa ison määrän eläimiä, leluosastolla esiteltiin puuleluja, muotipuolella 1980- ja 90-lukujen muotia ja musée de publicité oli koonnut näyttelyn Michal Bartoryn julisteista, joihin suurin osa Ranskassa asuvista on jossain vaiheessa törmännyt.


Hirvensarvimerkki sille, joka ensimmäisenä selvittää, minkä sanan sarvet muodostavat.



Mites olisi pieneen tilaan mahtuva sarvikuonokirjoituspöytä?


















Faire l'amour avec un belge.


Kaiken kaikkiaan näkemisen arvoinen kohde. Puhumaakakaan maisemista, jotka avautuvat, jos hieman vilkaisee ikkunoista ulos. Yhdellä suuntaa Eiffel-torni, toisaalla Montmarte ja Pariisin katot.

  • Avelina
    Kommentti Lähettäjä: Avelina
    26/03/2011 @ 08:30

    Onpas mielenkiintoisen tuntuinen paikka, jotakin ei niin vakavampaa. Täytyykin poiketa seuraavalla Pariisin reissulla!

    Ja Coca Colahan niistä hirvensarvista on saatu muodostettua! :D

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    26/03/2011 @ 16:03

    Hyvin luettu. Paljon helpompi muuten nähdä näin kuvasta kuin isokokoisena seinällä. Hirvenpäänä on coca-colapullo.

  • patonki
    Kommentti Lähettäjä: patonki
    03/04/2011 @ 12:27

    Kyllä meidän nyt täytyy käydä Pariisissa, vielä kun Ranskaoloa on hetki jäljellä! Tämähän on vallan mielenkiintoista.

    Nimim. ei koskaan Pariisissa käynyt

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!